Sunday, November 23, 2008

Osallisuus ideologiseen tuhoamissotaan

Auringoton talvipäivä Nuorgamissa aloittaa kaamoksen. Sitä kestää tammikuun 17. päivään asti. Minulle se merkitsee koko vuoden kestävää pimeydessä vaeltamista Himmlerin hierojana. Niin tarkasti seuraavat jaksot elämässäni sota-ajan tapahtumia.
Nyt on helvetti valloillaan, ilmoitin isälleni radiosta kuulemani onnettomuudet.

MOT valaisee asumisesta omistusasunnossa ilman asumisoikeuksia. Elin nämä todeksi vanhempieni ostamassa aravaosakkeessa kirkonkylässä. Silloin ymmärsin sen kiusanteoksi, mutta sehän oli yhdenlainen rahastustapa. Samoin Vihtaniemellä seitsemän savun aikaansaamasta tiestä tuli alkuperäisille asukkaille rasite kunnan uusrikkaiden lomakiinteistöjen eduksi. Joku keksi lähestyä minua kirjeellä, tulisinko mukaan hankkeisiin heidän kiinteistöjensä arvon lisäämiseksi. Sitä eivät savolaiset väljvouhkat osanneet suoraan sanoa. Savossa kaikki jää kuulijan vastuulle. Kuului ääni herran: Maaoikeus sen viimekädessä päättää. Osasin sen tulkita oikein suunnitellessani paluuta lapsuuskotiin.

Tietoimitus halvensi minut laittomasti. Kokemuksena se muistuttaa joukkoraiskausta, jonka itse olin tilannut poistaakseni esteet mummolan elvyttämiseksi lastenlastenlasten mummolaksi. Turvauduin nuorempiin jatkajiin, että kunnan toimet raukesivat. Muistutukseksi meille kunta toi venäläiset naapuriin. Tämä on rauhanajan rahasotaa ja uudelleen kauniiden rantojen myymistä rahasta uussuomalaisille. Minulla on ollut näkemys kantatilan kohtalosta. Siitä tulee muukalaisten hautausmaa.

Karjalaan sukuhautansa ja kirkkonsa jättäneet etsivät omaistensa leposijoja. Pettyneinä toteavat, ettei ollut mitään kunnioitusta hautarauhaa kohtaan. Itseäni varten olen palannut vuoteen 1918. Hankin muistolaatan punaisena vangitun setäni nimellä. Se on isovanhempien hautakivessä muistuttamassa itsenäisyytemme alkuajasta. Tämä aika ei poikkea millään tavalla omana kokemuksena vuoden 1917 sekasorrosta. On pitänyt tehdä parhaansa läheistensä pelastamiseksi hierojana ja omaishoitajana.

Kansanedustaja/edunvalvojalle olin liian kova pala. Hän kertoi kenenkä puolesta ja ketä vastaan hän toimi. Sen olen todennut päätoimittajan kirjoituksista, että tyttären työnkuvan puolesta hän kiersi kaukaa huuhaahoidot ja terveysmessut. Himmlerin hieroja pelasti juutalaisia. Siitä hyvästä hänet leimattiin natsiksi. Olen aina ajatellut, minkä kauhean perinnön sodanaikana syntyneet saksalaiset ja me suomalaisetkin saimme kantaaksemme. Juudaksen evankeliumi ja Jumalan suunnitelma maailman pelastamiseksi ei avaudu kaikille. Syytämme juutalaisia ajanlaskumme muuttaneesta tapahtumasta. Sielloinkin pantiin täytäntöön poikalasten joukkosurmat, että istuvan kuninkaan valta säilyisi.
Nyt on kyse Roope Ankan rahakasojen turvaamisesta. Kuinka paljon on sijaiskärsijöitä, ylivelkaantuneita ja huostaanotettuja. Tämä aika on nyrjähtänyt. Meitä toisinajattelijoita muistetaan, kun maksavista osallistujista on puute. Se muistuttaa torihääjuhlista, jossa kutsutut maksoivat tarjotusta pahvimukillisesta hääkahvia.

Sattumiako

Seuraan Lenin testamenttiä, Himmlerin hierojaa ja miljonäärien urakkaa Ugandassa. Kahden ensimmäisen toteutuminen on taaksejäänyttä elämää ja Ugandan auttaminen tätä päivää. Kaikki kolme elementtiä on kuitenkin onnistuttu sekoittamaan ja saatu sieltä toimintaohjeet ja toteutumismallit. Ja ollaan syöksykierteessä.

Bisnesenkelinä sijoitin miljoonani omaishoitoon ja itse tein työt. Ex-presidentti sanoo: tehkää työt ja oppikaa pelaamaan. Onneksi hänen omat työt palkitaan odotetulla nobelilla. Mitkä armolahjat siihen auttoivat, jätän ne hänelle käytettäväksi. Eihän se palkinto ole minulta pois sen enempää kuin Eino Leinon näkemys oikeasta työstä, "kun sitä et palkan tähden tee, työ riemulla palkitsee". Näillä mennään eteenpäin "käskien et hallitse meitä, et vaatimuksella", kun laki voi tehdä tyhjäksi kaiken oikean työn.

Tuesday, September 16, 2008

Ripaus tuliukkoa

Työympäristön toimivuutta tarkasteltiin työhuoneen pohjapiirrustuksesta. Siirrettiin kalusteita hyvien virtausten kulkea vapaasti ja huonojen henkien poistua esteettä. Viisi elementtiä tarvitaan tasapainottamaan elämää. Metallia tuhoava elementti on tuli. Tuliukkoja on riittänyt, ja se kohdalle osunut on polttanut karrelle. Väreillä ja muodoilla pidän elementit saatavilla, sillä kaikkia niitä tarvitaan.

Nyt on tulen aika. Punaiset joulupallot saavat olla hetken parvekkeella poistettujen kukkien tilalla. Ja heti alkaa tapahtua. Pystyn antamaan palautetta vitriineistä ja tuolista, jotka ovat virheellisiä. Kaiken puhelinneuvonnan jälkeen sain asiansa osaavan lumiukon tulemaan kotikäynnille. Kissankokoisin kirjaimin pyysin hänen kirjoittamaan yhteystietonsa, jos digi-digi ei pelaa. Jäi minun ymmärrys testaamatta, ettenkö ymmärrä, mistä kaapeliyhteyksissä on kyse.
Odotan Soneeran sammakkomiehiä kerimään kaapeleita ylös Juojärvestä, kun lankaliittymiä ei enää jakseta pitää kunnossa. Olisi tietokonekin vietäväksi maalle. Vihtaniemen alkuperäisistä asukkaista on tullut venepakolaisia, ei saa rantautua enää kirkonkylän rantaa, kun rannat on yksityisaluetta muuhun käyttöön. Kunnan uusrikkaille mökkiläisille on annettu oikeus ja mahdollisuus lisätä arvoa sijoittamalleen pääomalle. Pankkikriisin läpikäyneet eivät mene halpaan, nyt on toisten vuoro. Selvisin tuliukoista, tänään on uudet sijaiskärsijät. Käsi lipassa tai liipasimella. Jatkakaa!

Monday, August 18, 2008

Musteensinistä

Mustekalat ovat puolustautuneet vihollisiaan vastaan ruiskuttamalla silmille musteensinistä nestettä. Kyllikki Villa muisteli Vienansinellä maailmaa kyntäessään valtameriä. Minulle eristys olisi autiosaari, ympärillä vellova meri. Punainen pullopostilaatikko odottaa rantaan ajautunutta viestiä. Odotan päivästä päivään postiluukun kolahdusta ja valituspäätöstä. Tulee vain esitteitä tarjoustavaroista, joita saa lähteä Ideaparkeista hakemaan. Kaupan saneeraus kadun alle pienentää ruokalaskua, kun on vain tuttu reitti kuljettavaksi; leipä, vihannes-hedelmä, maito, kala ja rypälenektari korvaamaan punaviinin.

Painonvartijat kertovat, miten annosvalinta on muuttunut, että pysyt terveenä muunneltuja raaka-aineita syödessäsi. Rasvattomuus aiheuttaa aivoille puutostilan. Lähtisinkö potkimaan lahoja kantoja hajalle. Jos löydän lihavia toukkia, katkaisen sen kahtia ja hankaan eväsleivälle makua. Toukat koituivat vankilassa mielipiteen takia vangitulle pelastukseksi. Ryynit heräsivät eloon. Niistä keitettyssä puurossa oli valkuainen mukana. Sitä vanki tarvitsi vesivellikuurin jälkeen.

Kenkiä tuhotaan suuri määrä. On loukattu merkkituotetta maksamatta merkinhaltijalle tekijänoikeuksista. Jeesusliskoja on jokapuolella. Berliiniin junalla Suomenlahden alitse ja samanaikaisesti Sonera purkaa lankapuhelinyhteyksiä kauan asutuilta seuduilta. Kaapelit kerälle, kun et huomannut irtisanoa puhelinliittymää aikanaan. Olen maksanut korotettuja perusmaksuja tietäen, että Sonera tekee sen. Nyt on vain ajankysymys, milloin sammakkomiehet tulevat hakemaan kaapelit pois.

Omaishoidossa on sama tilanne. Laitospaikat puretaan, avopalveluja supistetaan entisestään ja lakkautetaan kokonaan. Hoitoa tarvitsevat ovat heitteillä, jos omaisia ei enää tavoiteta. Ainoa perijä lähtee pakomatkalle sairaalaan joutuneen vanhemman lähimpänä omaisena. Pitäisi ryhtyä omaishoitajaksi, kun on juuri päässyt eläkkeelle leipätyöstä.
Siinä kysytään sinun vastuutasi, mutta monilapsisessa perheessä tarvitaan uskotut miehet selvittämään, miten kuolinpesä jaetaan. Kela on eniten pihalla tässä tilanteessa tulkitessaan uupuneen omaishoitajan oikeutta kalliisti maksettuun saavutettuun etuuteen. Pesänhoitajia löytyy joka lähtöön tyhjentämään autioiksi jääneet kodit irtaimistosta ja maistraatti julistaa kiinteistön uudet omistajat.