Friday, September 28, 2012

Totuus tekee vapaaksi



Aamuhartaus ke 26.09.2012
Risto Leppänen, pastori, Turku

Kirkko ei hyväksy minkäänlaista syrjintää. Jumalan valtakunnassa ei ikinä ole hyväksytty rikoksia. Nyt kyllä meidän perhettä syytetään ilman asiaa. Enhän minä kristittynä semmoista ole voinut sanoa. Julkisuudessa on tapana paisutella asioita.

Yhtäältä varmasti tosia lauseita ja samalla kuitenkin perin inhimillistä. Lähiyhteisöissä ja korkeita elämänihanteita korostavissa yhteisöissä on kivuliasta tunnustaa vääryyden tapahtumista. Totuuden sijasta on kiusaus suojautua, ohittaa ja kääntää huomio toisaalle. Näin meitä pilkataan ja syytetään.

Usein tosiasiat pakottavat tarkistamaan kuvaa uskonyhteisöstä, perheestä, itsestä tai luotetusta ihmisestä. Erityisen vaikeaa totuuden näkeminen on siellä, missä valtaa ei tunnisteta tai tunnusteta. Silloin on tarvetta totuuden lausujille. Niille, jotka näkevät tarkasti ja uskaltavat sanoa: Keisarilla ei ole vaatteita!

Tässä taannoin olin ala-asteen vanhempainillassa. Opettaja kertoi uskonnon tunnista, jossa oppilaat olivat katselleet kuvia paimentolaisheimon elämästä ja tehneet havaintoja. Lapset olivat kiinnittäneet huomiota, miten samassa kuvassa olivat paitsi isovanhemmat, vanhemmat, lapset myös eläimet. Olisipa meilläkin, mutta kun meillä on aina niin kiire. Me vanhemmat puolustauduimme ja vaikka meistä ei paimentolaisia tule, silti syvällä tavalla tunsimme, että se mitä nyt sanottiin, oli totta. Arvostan sitä, että tämä opettaja uskalsi vastareaktiosta huolimatta jättää tämän kriittisen peilin eteemme.

Tarvitsemme rohkeita totuuden puhujia ja oikeudenmukaisuuden ääniä. Myös Kristuksen kirkon on etsittävä ja rakastettava totuutta salatuimpaan saakka. Kirkon on suorastaan rukoiltava keskuuteen sellaisia vastuunkantajia, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, minkä kokevat todeksi. Sellaisia, jotka eivät säikähdä sitäkään, kun totuus tekee kipeää. Sellaisia, jotka eivät liian helposti päästä kriittisen peilin edestä.

Mutta ihmistä puolustaessa on oltava sekä lempeä että luja. Haavoittamatta ja häpeäpaaluun asettamatta on lempeästi uskallettava nostaa keskusteluun vinoutuneet kulttuurit, valheet ja vääryydet. Niin on tehtävä, ettei yksilö kadota itseään tai yhteisö identiteettiään.

Yksi väline tämän rehelliseen itsensä katselemiseen on rippi. Sen lähtökohta on tosiasioiden tunnustamisessa. Ripissä nimittäin yksittäinen ihminen tai jumalanpalvelukseen kokoontunut seurakunta voi tuoda elämänsä Jumalan eteen ja tunnustaa syyllisyyden. Yksityinen rippi antaa mahdollisuuden tuoda luottamuksellisesti Jumalan eteen väärien tekojen taakan. Ripissä tärkeintä ei silti ole se, mitä osaa, pystyy ja jaksaa kertoa. Yksittäisiä tekoja tärkeämpää on tunnustaa se vääryys, jossa ajasta aikaan olemme väistämättä mukana. Olemme vaikka emme edes tiedä olevamme.

Usein ymmärrämme synnit vain yksittäisinä tekoina, saatamme jopa omalakisesti nimetä syntejä ja samalla pitää todelliset synnit piilossa. Saatamme siivilöidä hyttysen ja samalla niellä kamelin. Toisinaan vasta historiankirjoitus paljastaa, missä kaikessa olemme tietämättämme olleet mukana, mistä olemme vaienneet ja mitä jättäneet tekemättä. On suostuttava siihenkin, että myöhemmin opetuksemme arvioidaan uudessa perspektiivissä.

Kaikkien syntien pääjuuri kasvaa ihmisen ylpeydestä ja omahyväisyydestä. Asenteesta, jossa päivitellään toisia: onneksi en ole yhtä säälittävä kuin tuo toinen. Syntiä on nouseminen kanssakulkijoiden, luomakunnan ja Jumalan yläpuolelle. Tämä ylpeys estää kumartumasta toisten kanssa synnintunnustukseen, lausahtamasta Jumalan edessä kuin muinainen rukoilija: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Kirkko ja kristitty tarvitsevat perimmäisiä totuuden hetkiä, tilaisuuksia synnintunnustukseen. Ne ovat erityisiä hetkiä, etsikkoaikoja. Silloin ei pidä suojautua, eikä sulkea korvia, ei käpertyä, eikä suostua valheeseen. Sen sijaan on nähtävä tosiasiat, se kuka olen ja mitä olen tehnyt. Tosiasioiden tultua esiin, elämä ei ole enää entisensä. Tämä kipeä hetki sisältää aina myös muutoksen mahdollisuuden. Se vie luopumaan turhasta, siitä mikä joutaakin mennä. Siksi se on askel kirkon ja kristityn uudistumiseen.

Läpinäkyvämmän maailman myötä myös kristillisissä kirkoissa on yhä enemmän opeteltu puhumaan kipeistä asioista ja vaietuista taakoista. Aina siellä missä totuus on tullut julki, siellä on syntynyt myös parannuksen mahdollisuus ja mahdollisuus korjata vääryydet. Vaikeat kysymykset ja muutos kysyvät luottamusta ja rohkeutta, mutta lopulta rehellinen sydämen tie vie vapauteen. Jos taas tyydymme valheeseen ja vaikenemiseen, pian kadotamme itsemme ja identiteettimme.

Hyvä kuulijani, tänä aamuna rohkaisen Sinua oman elämäntilanteesi keskellä tarttumaan tosiasioihin. Rohkaisen sinua sen lupauksen varassa, että totuus tekee sinut vapaaksi. Jumala ei heitä Sinua häpeään, turvattomuuteen tai eristyksiin. Jumala on hyvä ja armollinen, joka kutsuu elämään ja yhteyteen.

Sinä kelpaat ja riität – omana itsenäsi!

Haluaisin puhua myös Sinulle, jota painavat syyllisyyden taakat. Sinulle, joka koet epäonnistuneesi. Sinulle, jonka yhteys läheisiin ja Jumalaan on särkynyt. Sinulle, joka pelkäät tulevasi kadotetuksi. Jumala ei jätä Sinua syyllisyyteen, eikä huutamaan tyhjyyteen. Jumala kuulee huutosi niin kuin ei mitään muuta ääntä olisikaan. Saat uskoa synnit anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikka vastuuta ei voi väistää, tehtyä ei saa tekemättömäksi, se on silti mahdollista saada sovitetuksi.

Sinun ei tarvitse puolustautua, selitellä, kätkeytyä ja suojautua. Saat kuulla syntien anteeksiantamuksen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä tai niillä sanoilla, mitkä vain ikinä ovat tutut ja tuovat aamuusi taivaan armon ja Kristuksen anteeksiantamuksen.

Olet hyväksytty, kelpaat ja riität!

Virsi: 631 b:5

Tuesday, September 18, 2012

10 uutta käskyä

Kymmenen uutta käskyä Jakso 1/10 

areena.yle.fi/tv/435962

Värikäs joukko ääneenajattelijoita antaa suomalaisille uudet arvot. Nuotiokeskustelussa syntyy 10 uutta käskyä meille kaikille.

Tehtävä: Käsky häpeästä ja syyllisyydestä

1. käsky: Älä pelkää! 

Tehtävä: Käsky perheestä

2. käsky: Pidä huolta perheestäsi! 

Tehtävä: Käsky työstä

3. käsky: Tee hyvin! 

Tehtävä: Käsky kilpailusta

4. käsky: Kilpaile vastuullisesti 

Tehtävä: Käsky riippuvuuksista 

5. käsky: Tunnista riippuvuutesi

Tehtävä: Käsky nöyrtymisestä

6. käsky: Ole avoin totuudelle 

Tehtävä: Käsky yhteydenpidosta

7. käsky: Ole läsnä 

Tehtävä: käsky terpeellisesta

8. käsky: Harkitse tarpeesi

Tehtävä: käsky ympäristöstä

9. käsky: Pelasta Maa

Tehtävä: käsky yksinäisyydestä

10. käsky: Älä jää yksin

Thursday, September 13, 2012

Kenttäpiispa puhuu



Iltahartaus to 06.09.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti

Oletko joskus tullut yksin vieraaseen kaupunkiin. Katsot ihmisiä ja katuja, koet olevasi vieras. Yksinäisyys ja turvattomuus valtaavat mielen. Vielä vahvempi on tuntu, jos tulet vieraaseen maahan, ilman kielitaitoa, ilman ketään ystävää. Näin tuntevia ihmisiä on tälläkin hetkellä miljoonia. Yksinäisyyden lisäksi he saavat tuntea, olevansa ei-toivottuja.

Nälänhätä, sodat, veden puute, ylikansoitus ja työttömyys ajavat ihmisiä pois tutuilta asuinsijoiltaan. Heidän on pakko valita vieras ympäristö ja tuntematon tulevaisuus, sillä paikoilleen jääminen tietäisi lopulta kurjuutta ja kuolemaa. Näille ihmisille yksikin ystävällinen lähimmäinen merkitsee toivoa ja parempaa elämää.

Maahanmuuttajan kohtalo ei ole tuntematon Raamatussakaan. Tämän päivän Vanhan testamentin teksti on Ruutin kirjasta. Ruut oli syntyisin Israelin naapurimaasta Moabista, mutta eri vaiheiden jälkeen hän muutti Israeliin.

Kaunis sukukertomus alkaa israelilaisen perheen muutosta nälänhätää pakoon Moabiin. Perheen pojat avioituivat sikäläisten naisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua kuitenkin sekä israelilaisen perheen isä että pojat kuolivat. Jäljelle jäivät vain perheen naiset: israelilainen leskivaimo Noomi ja hänen kaksi moabilaista miniäänsä. Naiset joutuivat ratkaisemaan tulevaisuutensa. Noomi kehotti miniöitään palaamaan omien vanhempiensa luo.

Toinen miniöistä, Ruut, ei kuitenkaan halunnut lähteä eikä jättää anoppiaan. Ruut vannoi uskollisuuden valansa Noomille: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.” Ruutin sanoista kuvastu rakkaus, joka on kovin kaukana anopin ja miniän suhteeseen usein liitetystä etäisyydestä.

Kertomuksen jatko osoittaa, että Ruutin uskollisuuden ja rakkauden lisäksi tarvitaan vielä anopin neuvokkuutta. Muuten Ruut ei voisi saada kunnollista asemaa ja kotia israelilaisessa yhteisössä. Leskivaimo Ruut on lunastettava suvun piiriin ja samalla turvattava hänen miesvainajansa maaomaisuuden säilyminen.

Noomin neuvojen jälkeen lunastajaksi ilmaantui sukulaismies Boas. Hän maksoi lunastushinnan maasta ja otti samalla Ruutin vaimokseen. Ruutille syntyi poika, josta naiset onnittelivat Noomia: ”Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Tulkoon poika kuuluisaksi Israelissa, antakoon hän sinulle uutta voimaa ja olkoon hän vanhuutesi turvana, sillä hänet on synnyttänyt miniäsi Ruut, joka rakastaa sinua ja on sinulle enemmän arvoinen kuin seitsemän poikaa”.

Kertomus kahdesta naisesta Ruutista ja hänen anopistaan Noomista kuvaa ihmisten välisen tuen merkitystä. Kahden irrallisen ihmisen sitoutuminen toisiinsa tuo molemmille lopulta turvan. Ruut saa paikan uuden miehensä kodissa ja Noomi puolestaan vanhuuden turvan Ruutin pojan kautta.

Kertomuksessa on kuitenkin vielä syvempi tasonsa. Se avautuu sukukertomuksen jatkosta. Ruutista tuli nimittäin kuningas Daavidin kantaäiti. Daavidin sukuun syntyi myöhemmin Jeesus. Hänestä tuli kaikkien kansojen lunastaja. Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan kaikkia Jumalan perheväkeen. Hän osti synnin vuoksi ulkopuoliset ja kodittomat Jumalan lapsen asemaan. Lunastushintana oli Jeesuksen oma elämä, jonka hän maksoi kuollessaan ristillä.

Noomin ystävättärien kiitos syntyneestä pojasta on kuin profeetallinen näky sukukertomuksen jatkosta. Se laajenee koskemaan kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. ”Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Tulkoon poika kuuluisaksi Israelissa, antakoon hän sinulle uutta voimaa ja olkoon hän vanhuutesi turvana.”

Jeesus on jokaisen turvana, joka jättää elämänsä hänen varaansa ja arallakin uskolla turvautuu häneen. Jeesuksen lunastustyön kautta sinulle ja minulle on avautunut paikka Jumalan perheessä. Ulkopuolisista on tullut läheisiä ja rakastettuja perheen jäseniä. ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” (Ef 2:19)

Rukoilemme: ”Rakas Taivaallinen Isä. Ole kaikkien kodittomien ja yksinäisten kanssa, jotka etsivät paikkaansa. Avaa sydämemme heidän tarpeilleen. Kutsu kaikkia kansoja pelastukseen. Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen lunastustyön tähden”. Aamen.

Virsi: 432:1-2

Wednesday, September 05, 2012

...teidän ajatuksenne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra"

Iltahartaus to 25.11.2004
Anna-Maija Raittila, kirjailija , Kaarina
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Profeetta Jesajan kirjasta:
” Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä niin korkealla ovat minun tieni teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäisille leivän, niin käy myös sanan, joka minusta lähtee: se ei tyhjänä pala vaan täyttää tehtävän jonka minä sille annan ja saan menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.”

Yksi Raamatun suuria lukuja on Jeremian kirjan 18. luku. Profeetta oli syvän levottomuuden vallassa oman kaupunkinsa ja kansansa tähden,  ennen muuta vallanpitäjien, suunnanmäärääjien tähden. Hänen sydämensä oli pakahtua sanoista joita hän ei olisi rohjennut sanoa ääneen. 

” Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein! Mutta he vastasivat: Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan”. Näissä ajatuksissa Jeremia kävelee Jerusalemin kaduilla ja huomaa savenvalajan pajan. Hän poikkeaa sisälle ja huomaa ettei tämä ollutkaan päähänpisto. Savenvalaja on pusertamassa kouraansa kimpaletta, joka näyttää entiseltä kelpo savikupilta!  Mitä nyt, miten hän hennoo tuhota jotain, jonka on itse jo saanut valmiiksi?

Mutta tämä hämmästely on kaukana fatalismista. Jumala ei lyö mitään lukkoon, hän ei kahlitse omaa luomistyötään valmiiksi jähmetetyllä suunnitelmalla. Ehkä onkin parempi käyttää sanaa unelma kuin suunnitelma. Eikä Jumalan unelmalla ole mitään tekemistä haaveilun kanssa. Jumalan unelma on itu, jonka hän on ladannut rakkaudellaan. Rakkaudessa ei ole määräysvaltaa eikä pakkoa, mutta uskollisuuden valtava kasvuvoima - odottamisen, luottamuksen, kärsivällisyyden kasvuvoima. Sellaisella katseella Luojamme meitä valvoo ja seuraa, salaa sisältäpäin ohjaa ja rohkaisee – jos annamme siihen luvan.
Luvan antaminen on tilan sallimista Jumalan mahdollisuuksille.

Pyhä kaikkivaltias Jumala!
Kiitos että anteeksiantamuksesi ei pyyhi mennyttä pois vaan luo sen uudeksi.  Anna minun huomata kaikessa myttyyn menneessä haaste uuteen, anna minun kuulla virheissäkin kutsu aloittaa kanssasi uudestaan.  Tahdon antaa syntinikin sinun käsiisi, uudeksi luovan laupeutesi haltuun. Aamen.

Virsi 525.  Suurempi kuin sydämeni.

Virsi: 525