Fontin vaihtamisella yritin kirjoittaa merkkikielellä, mitä ajattelen asioista omalla tavallani. Syyskuun 11. päivä on antanut aiheen käsitellä omia menetyksiäni tämän maailmaa järisyttävän tapahtuman jälkeen monesta näkökulmasta. Lippu puolitangossa sai minut hiljentymään surusta. Pari vuotta tapahtuman jälkeen yhdyin pilapiirtäjän näkemykseen, kuinka hän etsikin kadonneita arvoja, jotka olivat hävinneet Ei ollut kadonneita ihmisiä vaan arvoja. Sama on tapahtunut hyvinvointivaltiossa, jonka hallitusrauhaa jatketaan luottamuslauseen saaneella välikysymyksellä. Olen poiminut vuosien varrella sarjakuvia, pilapiirroksia ja muita sopivia lehtileikkeitä, joille tuli käyttöä yrittäjän erikoisammattitutkinnon näyttökansiossa. Ei tästä elämästä tosikkona selviä. Pitää ottaa huumori mukaan. Yrityksessä pitää aina palata johtamiseen. Minulla on neuvonantaja, joka ei ole johtanut harhaan, vaikka tieni on vaivaan vienyt. Viimeisin maailmasta lähtöisin oleva neuvo johti projektityössäni kriittiselle polulle ja antoi pohjan potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien anlyysille. Rahat olisi järjestynyt osallistumiseen, mutta kun on eri arvot, suorastaan rasistiset, kriteerinä; syntyperä, ikä, koulutus (verkkokirjoitustaito), sukupuoli ja ammatti. "Mene muinaismummojen muistelupiiriin" oli kehoitus. Tämä tarkoittaa sitä, että olisin jo aika pitkälle dementoitunut. Mutta tällä kannanotolla sanoja löikin naulan omaan puupalttooseensa. Lyöjä en ollut minä, sillä se sattuikin kolahtamaan sanojan omaan nilkkaan. Minulla on puolustaja, joka kostaa, vaikka itse en halua kenellekään mitään pahaa. Tämä on yhtä pelottavaa, kuin teot, mitkä ravistavat maailmaa.
"Kun minä palasin, tukkani ei ollut vielä harmaa ja iloitsin. Takana ovat vuorten vaivat, edessä tasankojen vaivat." Brechtiä lainatakseni. Titanic törmäsi jäävuoreen. Uusi, uljas alus upposi. Lentokoneet törmäsivät WTC:n kaksoistorneihin. Tornit painuivat kasaan kuin savupiippujen järjestetyssä purkamis- ja kaatamisnäytöksessä. Minulle tämä merkitsee kaiken tuhon alkua. Pistän kalikoita rattaisiin. Yritän hidastaa vauhtia.
Poliitikot puhuvat kurssin kääntämisestä "pari piirua ihmisen suuntaan". Mutta vauhti vain kiihtyy, ettei tukka enää pysy päässä. Minua on uitettu punamultapytyssä, että hengenlähtö on ollut lähellä. On ollut kuitenkin oljenkorsi, johon olen tarttunut. Kaikille sitä ei ojenneta. Ei minullekaan, pitää itse etsiä kortensa ja kantaa niitä kekoon toisiakin varten. Palaan aikaan, jolloin oli aattopäivät. Lauantaina puoleen päivään mennessä oli työt tehty. Mikä vapautus, ei tarvitse kiirehtiä kauppaan illalla eikä sunnuntaina. Kolomaas ukkaasi kehottaa: Pie' pyhhee! Mikä mahdollisuus kiireenkesytyksessä!
Pitkän, kuuman kesän jälkeen siirrytään vähitellen kohti ruska-aikaa. Pohjoisesta sen jo löytää. Lumiukkokin ilmaantui Joenkaupungin korkeudelta. Ehdotteli ammatillista yhteistyötä. Sehän sopii minulle, olenhan ollut monessa mukana. Kyllä tästä hyvä tulee, kun jokainen pysyy omalla reviirillään.
Maanantai on hyvä päivä aloittaa nettipäiväkirjan kirjoittaminen. On 4. päivä syyskuuta anno 2006. Olen postittanut tänään näyttökansion Rastoriin liian pienessä taidepaketissa. Ajatuksella: "Uneksiminen on sydämen sunnuntai." Siihen minulla on aikaa, jos onnistuin vielä valitsemaan taustaksi pallomeren, jonka pohjalle voi piiloutua. Paikasta en kerro kenellekään enempää kuin Mansikkapaikastakaan silloin ennen, kun ahot olivat mansikoita punaisenaan.
Kirjoitustaito kuuluu kaikille. Opittuani kirjoittamaan verkossa olen kirjoittanut unohtaakseni. Mitä enemmän kirjoitan sitä enemmän muistan. Kukaan ei voi kirjoittaa elämäni käsikirjoitusta. Minun on se tehtävä.