Kavaltamisesta ja kieltämisestä

Tikusta asiaa tuliukoille

Hartausohjelmat: Iltahartaus 26.3 26.03.2013 18.50 ei löydy

Aamuhartaus pe 29.06.2012
Kati Jansa, hiippakuntasihteeri, Kuopio

Luuk. 13:1-5: Toisiamme armahtamaan, auta meitä, Jumala

19 vuotta sitten ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen aineen yhtenä otsikkona oli tarjolla ”Maailma on avoinna – mutta kenelle?” Tartuin tuohon kysymykseen. Muistelen kirjoittaneeni siitä, miten maailma on mahdollisuuksia täynnä sille, joka oikein kovasti tahtoo. Luja tahto veisi melkeinpä kenet tahansa läpi harmaiden kivien ja kohti täyttyviä unelmia. Armoa tekstissä ei tainnut vilahdella.

Tänä päivänä tuo aine näyttäisi toisenlaiselta. Tahdon määrä aina ratkaisekaan, ja elämä on joskus epäreilua. Elämässä tapahtuu enimmäkseen sellaista, mihin oma mielikuvitus tai tahto eivät yksinkertaisesti yllä – niin hyvässä kuin pahassa.

Tuo kysymys ”kenelle maailma on avoinna” on häilähdellyt mielessäni, kun olen väitellyt ystäväni kanssa siitä, miksi pahoja asioita tapahtuu. Että kai niille löytyy joku tarkoitus? Olen haeskellut vastausta ja toistanut, että ainakaan vastoinkäymiset eivät ole seurausta siitä pahasta, mitä ihminen on tehnyt tai siitä hyvästä, mitä hän on jättänyt tekemättä. Toisen vastaus on usein ollut ”mutta eihän tässä sitten ole mitään järkeä! Kaikella on oltava tarkoituksensa.”

Ensi sunnuntain raamatunkohdasta saan Jeesuksen taustatuekseni: eivät Siloan tornin alle jääneet tai Pilatuksen tappamat galilealaiset olleet sen suurempia syntisiä kuin kukaan muukaan. Jeesus kääntää katseensa heistä meihin: ”ellette käänny, olette yhtä lailla tuhon omia. ”

Jeesus kysyy kahteen kertaan kuulijoiltaan: luuletteko, että nuo onnettomat olivat suurempia syntisiä kuin te? Eivät olleet.

Jeesus kehottaa: kääntykää, katsokaa eteenpäin. Silloinkin, kun ette ymmärrä, ja silloin, kun inhimillinen oikeudenmukaisuus ei tunnu toteutuvan.
Taaksepäin ei niinkään tarvitse katsella, ja miettiä, mistä syystä tämä paha seurasi.
Tärkeämpää on etsiä sitä, miten elää eteenpäin silloin, kun rakennelmat sortuvat ympärillä.

Käänny. Armahda. Muutu mieleltäsi, kehottaa Jeesus.
Kääntyminen on aina oman – ei toisen – mielen muutosta.
Parannuksenteko on aina aloitettava itsestä.

Suotta ei Jeesus puhu synnistä ja syntisistä.

Synnin todellisuuden ohella totta on myös se, mitä Juliana Norwichilainen sanoo: ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”
Jos ei vielä tässä maailmassa, niin ainakin tulevassa. Armo ylittää tämän- ja tuonpuoleisen rajat. Siihen perustuu kristityn toivo.

”Armahda veljeäsi” tarkoittaa: rakenna rauhaa ja vahvista toista. Löytyiskö tuota kautta tarkoitus ja järki välillä järjettömältä näyttävään todellisuuteen?

Armahtaminen on aktiivista ja aktivoivaa, eikä tarkoita unohtamista tai läpi sormien katsomista.

Armahdan, kun en käännä selkää sille, jota tahto ei vienytkään läpi harmaan kiven, ja kun en tyydy ajattelemaan, että hoitakoon itse ongelmansa.
Voisiko armahtaminen tarkoittaakin esimerkiksi puuttumista ystävän alkoholiongelmaan tai kuulostelua, miten työttömäksi jäänyt naapuri jaksaa muutosten keskellä?

Tämä kaikki kuulostaa toisaalta kovin helpolta puheelta, josta käytäntö ja todellisuus ovat kaukana. Silti haluan uskoa, että näin ei ole.

Parempi olla armollisen naiivi kuin armottoman kyyninen. Naiivi näkee toivoa, toisin kuin kyynisyyden verhoon käpertynyt.

Armollisuus on vielä helpohkoa ystävien kesken, mutta Jeesus edellyttää meiltä vielä enemmän: rakasta myös vihamiestäsi.
Älä halveksi, älä tuomitse, vaan rukoile.
Inhimillinen oikeustaju saattaa harata vastaan, mutta Jumalan armo peittää senkin.

Maailma on avoinna entistä useammalle silloin, kun käännymme toisen ihmisen puoleen. Auttavan käden ojentumiseen ja rauhan rakentamiseen auttaa armollinen Jumala – hän, joka koettelee, mutta myös siunaa salatulla tavalla.

Hyvä Jumala,
Anna meille tänään sitä, mitä meiltä vaadit. Toisiamme armahtamaan, auta meitä, Jumala. Aamen.