Unohtaneille opetusta

Aamuhartaus 25.7 

Katekismussarjassa uskontunnustuksen kolmannesta uskonkohdasta puhuu pastori Ilkka Raittila, Joensuu. Virsi 167: 3. Virsi alkaa sanoin "Uskomme Jumalaan". Radion Kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne, urut Harri Viitanen.  

Vastavoima metalli - tuli

Vietin eilen omien menetyksien muistopäivää, sijoittuihan se syntymäpäiväni jälkeiseen päivään. Olen saarrettu edestä ja takaa. Batman -elokuvan ensi-illassa ammuttiin Amerikassa. Olenkin haistellut tuulia, onko hyvä päivä juhlia joka vuosi edes kakkukahvein, kun ravustus alkaa puolelta päivin. Tillinkukinnoilla maustettu kiehuva vesipata porisee ottamaan vastaan elävältä keitettävät ravut. Sotaista on, Amerikan ampujaa saattaa odottaa kuolemantuomio.

Jostakin syystä tunnen helpotusta jo kuolleita kohtaan. Eihän tämä maallinen vaellus ole muuta kuin asettamista eriarvoiseen asemaan päättäjän paikalta. Kohdalleni on sattunut enemmän vastustajia kuin kahden käden sormilla lukien. Uskon kuitenkin metallimerkkisiä ilmaantuvan tarpeellinen määrä joka lähtöön, etteivät kaikki voi olla minua vastaan. Onko tieni oikea vai väärä, sitä sopii itsekenenkin tutkia mielessään. Edunvalvojista tiedän monta takinkääntäjää, jotka uskottelevat pitävänsä rahalla puolta, mutta sopivan tilaisuuden tullen ovatkin puheissaan aivan hakoteillä. Jopa presidentti kaipaa lisäselvennyksi €-kriisin hoitoon. Ymmärtäisikö Sauli tilanteeni, jospa kirjeellä sitä kysyisin. Tämä on selvä ryöstö. Minulle riittää jälleen kerran. Jaan oman suruni norjalaisten kanssa, meillä lisätään pakkolakeja kansan kyykyttämiseksi.

Norjan pääministeri: Breivik epäonnistui

22.7.2012 11:33

Norjassa muistetaan joukkomurhan uhreja. Kuva: Lehtikuva

Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin mielestä joukkomurhaaja Anders Behring Breivik epäonnistui yrityksessään muuttaa Norjaa. Stoltenberg on avannut joukkomurhan vuosipäivän tunteikkaalla puheella.

-Pommilla ja luodeilla tähdättiin Norjan muuttumiseen, mutta norjalaiset vastasivat syleilemällä arvojaan. Tappaja epäonnistui, ihmiset voittivat.

Myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt on ilmaissut myötätuntonsa joukkomurhan uhreja sureville.

-Tapaus on yhtä käsittämätön tänään kuin se oli silloin, Reinfeldt kirjoitti kirjeessään Stoltenbergille.

Tänään Norjassa muistetaan vuosi sitten tapahtunutta järkyttävää joukkomurhaa. Breivik surmasi Oslossa ja Utöyan saarella kaikkiaan 77 ihmistä.

Aamupäivällä pidetään Oslon tuomiokirkossa muistojumalanpalvelus. Illalla kaupungin keskustassa järjestetään suuri muistokonsertti, johon odotetaan jopa 100 000:ta osallistujaa.

Myös Helsingissä järjestetään illalla muistotilaisuus. Se alkaa kello kuudelta Norjan suurlähetystön edustalla.

Syntynyt ei luotu

Aamuhartaus ke 18.07.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo
Hämmästyn joskus sitä, miten ihminen voi kokea uskon myönteisesti mutta samalla suhtautua äärimmäisen kriittisesti kristillisen uskon väitteisiin. Tavallisesti kritisoidaan oppeja ja dogmeja. Ne nähdään epäuskottavina, vanhanaikaisina tai yksinkertaisesti vain kuolleina. Elävä usko on tämän kritiikin mukaan jotain muuta kuin uskoa oppeihin.

Tässä on kyllä tietty perä. Muistan opiskeluajoilta erään keskustelun. Keskustelukumppanini piti näkemyksiäni liian radikaaleina ja ilmeisesti epäili, että en usko lainkaan. Niinpä hän kesken kaiken kysyi minulta, uskoinko, että Jeesus on Jumalan Poika. Vastasin empimättä myöntävästi, jolloin keskustelukumppani rauhoittui. Pohdin mielessäni, mitä tarkoittaa, että ”Jeesus on Jumalan Poika”. Ymmärsimmekö lainkaan sitä lainkaan samalla tavalla? En kuitenkaan nostanut kysymystä esiin. Puhuimme varsinaisesti aivan muista asioista.

Ensimmäisten kristittyjen uskontunnustus oli varsin yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus on Herra”. Kuten hyvin tiedetään, tämä ei myöhemmille ajoille riittänyt. Piti ruveta täsmentämään sekä Jeesusta että Herraa. Jeesuksen osalta se oli varsin helppoa: täydennettiin esimerkiksi, että ”Jeesus Kristus on Herra”. Eihän ollut kysymys kenestä tahansa Jeesus-nimisestä henkilöstä, vaan Jeesuksesta, jota kutsuttiin myös Kristukseksi.

Herra olikin sitten se monimutkaisempi pala. Mitä se oikein tarkoittaa, että on ”Herra”? Nykyihminenkin tavoittaa ajatuksen, että Herralla haluttiin sanoa jotain Jeesuksen vallasta. Se, joka tunnusti, ”Jeesus on Herra”, tunnusti myös, että hän alistuu Jeesuksen tahtoon. Tähän suuntaan ei kuitenkaan menty, kun katsoo myöhempiä uskontunnustuksia. Jos korostettaisiin Jeesuksen tahtoon alistumista, sanoisimme, että noudatamme Jeesuksen antamia ohjeita. Esimerkiksi apostolisessa uskontunnustuksessa ei kuitenkaan mainita yhtäkään Jeesuksen opetusta, ei edes ylimalkaisesti viitata siihen, että Jeesus opetti.
Herra-sana herätti hieman toisenlaista kiinnostusta. Pantiin merkille, että Vanhassa testamentissa puhuttiin Jumalasta Herrana. Tämä synnytti ajatuksen, että Jeesuskin on Jumala. Tältä pohjalta pohdintaa riitti moneksi sadaksi vuodeksi: millä tavoin Jeesus on Jumala, kun hän on myös ihminen? Mikä on Isä-Jumalan ja Poika-Jumalan suhde, kun kerran on vain yksi Jumala?

Yhden vaiheen tätä pohdintaa voi lukea vaikkapa Nikean tunnustuksesta. Se on yksi kirkkomme kolmesta vanhakirkollisesta uskontunnustuksesta, jota joskus käytetään myös jumalanpalveluksissa. Nikean tunnustus tekee selväksi, kuinka Jeesus on muun muassa ”Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu”.

Ei tämä selvittely toki Nikean tunnustukseen jäänyt. Kirkko jakautui moneen haaraan ja syntyi katkeria välienselvittelyitä, joissa kristillinen rakkaus ei valitettavasti ollut se ohjaava periaate. Kaikki tämä historia johtuu siitä, että inhimillinen uteliaisuus haluaa ymmärtää sanojen merkityksen. Ja merkitystä kuvaillaan uusilla sanoilla, jotka taas vaativat uusia sanoja selityksekseen. Mitä suuremmaksi sanojen määrä kasvaa, sitä varmemmin ihmiset ovat erimielisiä siitä, mitkä sanat kuvaavat parhaiten Jeesusta ja mitkä eivät.

En ole ollenkaan varma, kuinka viisasta uskon asioiden kohdalla on jatkuvasti kysellä sanojen merkityksiä. Ajatellaanpa nyt vain sitä opiskeluaikaista keskusteluani. Luottamuksen syntymiseen riitti yksimielisyys siitä, että Jeesus on Jumalan Poika. Miksi sitä olisi pitänyt lähteä kaivelemaan ja tekemään erimielisyyksien lähteeksi?

Vaikka meillä on kolme vanhakirkollista uskontunnusta, niistä vanhin, apostolinen uskontunnustus on tullut vallitsevaksi. Siinä Jeesuksen herruutta ei oikeastaan ole selitetty lainkaan. Pikemminkin uskontunnustus täsmentää sitä, kuka Jeesus on. Kyse on siitä Jeesuksesta, joka syntyi neitsyt Mariasta, kuoli Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kuolleista. Sitten vielä kerrotaan Jeesuksen tulevaisuudessa: hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Apostolinen uskontunnustus keskittyy Jeesuksen persoonan ympärille. Tärkeää ei ole se, mitä me uskomme tai ymmärrämme. Tärkeää on se, mitä Jeesus tekee. Paavalin sanoin: ”Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16.) Ei siis aina kannata olla niin huolissaan siitä, mitä kukin ajattelee tai tuntee. Ajatukset ja tunteethan tuppaavat vaihtelemaan, joskus jopa saman päivän aikana.

Uskontunnustus on sanoja, joiden merkityksestä ja mielekkyydestä voidaan väitellä loputtomiin. Ei siinä mitään pahaa ole niin kauan, kun ymmärrämme, ettei väittely ole varsnaisesti uskoa. Uskontunnustus on kirkon perinteestä nousevia sanoja, joilla kerromme sitoutuvamme Jeesukseen. ”Jeesus on Herra.”

Rukoilemme: Herramme Jeesus Kristus, kiitos sinulle siitä, että sinä olet pelastuksemme. Aamen.

Virsi: 732:2-3

Ovi on auki palata takaisin kilttinä tyttönä

Iltahartaus to 05.07.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti
Joskus tilanne vetää mykäksi. Puheliaskin hiljenee järkytyksen voimasta. Kuolemansairaan sängyn vierellä tai lapsen arkun äärellä ei yleensä ole selittelijöitä eikä jälkiviisaita neuvojia. Ei ole sanoja, ei varsinkaan vastauksia miksi-kysymyksiin.

Mutta arjen kohtaamisissa on paljon niitäkin tilanteita, joissa ei osata asettua toisen asemaan. Puuttuu kykyä tuntea toisen tavoin. Tekee mieli selitellä ja löytää syitä tapahtuneille asioille. Tekee mieli voittaa oma ahdistus selittämättömän edessä. Näin ihminen etsii omaa turvallisuuttaan, jonka käsittämätön tapahtuma uhkaa sortaa kaaokseen.

Miten sinä lähestyisit ihmistä, joka on menettänyt ensin omaisuutensa, sitten kaikki lapsensa ja vielä oman terveytensäkin? Vanhan testamentin Job oli kokenut tämän. Hänen surunsa purkautui pettymyksenä koko elämää kohtaan. Hän toivoi, ettei olisi syntynytkään. Siksi Job syyttää Jumalaa: ”miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osana on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta.” (Job 3:20).

Jobin luo tulee kolme ystävää. He eivät kestä kärsimyksestä nousevaa tuskaa ja Jumalan syyttämistä. Heidän maailmankuvansa mukaan Jobin kärsimyksen syynä ovat hänen omat syntinsä. Tästä Jobin kuorma tulee vain entistä raskaammaksi. Hän sanoo ystävilleen: ”Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne? Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.” Job on mielestään syytön. (Job 6:25-26)

Lopulta vuoron saa neljäs ystävä Elihu, joka on muita nuorempana odottanut hiljaa. Elihu osoittaa, että aiemmat puhujat, myös Job itse, ovat rajoittaneet Jumalan suuruutta. Aivan kuin ihmiset voisivat päättää, mikä Jumala silmissä on oikein tai väärin. Elihu kysyy: ”Ihmisenkö mielen mukaan Jumalan pitäisi palkita ja rangaista?” (Job 34:33)

Jumala itse liittyy puheeseen ja sanoo Jobille: ”Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa?” (Job 40:8) Jumalan suuruus onkin Jobin kirjan loppuosan pääaiheena. Se huipentuu Jumalan omiin puheisiin, joissa luonnon ilmiöt kertovat Luojansa suuruudesta ja huolenpidosta.

Tämän viikon aihe kehottaa meitä armahtamaan toisiamme. Viikon Vanhan testamentin teksti on osa Elihun puheesta Jobille:

” Onko mielestäsi oikein, että sanot: 'Minä olen oikeassa, Jumala väärässä!' Tai että kysyt: 'Mitä minä siitä hyödyn, että pysyttelen irti synnistä?' Minä vastaan sinulle selvin sanoin ja vastaan vielä ystävillesikin!

Kohota katseesi ylös taivaalle ja katso pilviä. Ne ovat korkealla sinun yläpuolellasi. Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä liikuttaa? Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee? Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy? Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan! Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.” (Job 35:1-8)

Tämä herättää kysymyksen, mikä merkitys hyvällä ja pahalla on Jumalalle? Jobin kysymys on polttava tänäänkin: jos kerran ei ole rangaistusta pahoista teoista, jos pahantekijät menestyvät, miksi minun pitäisi tehdä oikein?

Jumala ei tarvitse meiltä mitään. Hänhän on kaikkeuden Herra ja häneltä kaikki tulee. Kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Oikeudenmukaisuus ja hyvät teot ovat kuitenkin välttämättömiä ihmisiä varten. Niistä riippuu monien elämä. Silti Jumalakin haluaa meiltä jotain. Rakastavana Isänä hän odottaa rukoustamme, avunhuutoamme ja kiitostamme. Usko Jumalaan on vastaus hänen rakkauteensa.

Jumala puolustaa luomaansa maailmaa ja sen hyvää. Hän on asettanut maailmaan elämänjärjestyksen, jota luonnon lait ja Jumalan oma laki 10 käskyssä heijastavat. Niiden avulla elämä jatkuu. Synti ja vääryys taas kallistavat maailman vinoon, niin että elämä vaikeutuu. Siksi synti ei voi olla Jumalan tahtomaa tai hyväksymää.

Synnin tuottamalle tuholle on vastalääke. Jeesuksen sovitustyö ristillä toi pelastuksen kärsimyksen maailmaan. Tämä Jumalan armo ja rakkaus on avoinna tänäänkin, uskolla vastaanotettavaksi.

Rukoilemme: ”Pyhä Jumala. Sinä olet oikeudenmukaisuuden ja rauhan lähde. Ilman sinua emme osaa elää rauhassa emmekä rakastaa toisiamme. Kutsu meitä seurakuntasi yhteyteen. Anna Kristuksen rauhan tulla osaksemme. Ohjaa meitä ja lähetä meidät maailmaan rauhantekijöiksi. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Aamen.