Syntynyt ei luotu

Aamuhartaus ke 18.07.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo
Hämmästyn joskus sitä, miten ihminen voi kokea uskon myönteisesti mutta samalla suhtautua äärimmäisen kriittisesti kristillisen uskon väitteisiin. Tavallisesti kritisoidaan oppeja ja dogmeja. Ne nähdään epäuskottavina, vanhanaikaisina tai yksinkertaisesti vain kuolleina. Elävä usko on tämän kritiikin mukaan jotain muuta kuin uskoa oppeihin.

Tässä on kyllä tietty perä. Muistan opiskeluajoilta erään keskustelun. Keskustelukumppanini piti näkemyksiäni liian radikaaleina ja ilmeisesti epäili, että en usko lainkaan. Niinpä hän kesken kaiken kysyi minulta, uskoinko, että Jeesus on Jumalan Poika. Vastasin empimättä myöntävästi, jolloin keskustelukumppani rauhoittui. Pohdin mielessäni, mitä tarkoittaa, että ”Jeesus on Jumalan Poika”. Ymmärsimmekö lainkaan sitä lainkaan samalla tavalla? En kuitenkaan nostanut kysymystä esiin. Puhuimme varsinaisesti aivan muista asioista.

Ensimmäisten kristittyjen uskontunnustus oli varsin yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus on Herra”. Kuten hyvin tiedetään, tämä ei myöhemmille ajoille riittänyt. Piti ruveta täsmentämään sekä Jeesusta että Herraa. Jeesuksen osalta se oli varsin helppoa: täydennettiin esimerkiksi, että ”Jeesus Kristus on Herra”. Eihän ollut kysymys kenestä tahansa Jeesus-nimisestä henkilöstä, vaan Jeesuksesta, jota kutsuttiin myös Kristukseksi.

Herra olikin sitten se monimutkaisempi pala. Mitä se oikein tarkoittaa, että on ”Herra”? Nykyihminenkin tavoittaa ajatuksen, että Herralla haluttiin sanoa jotain Jeesuksen vallasta. Se, joka tunnusti, ”Jeesus on Herra”, tunnusti myös, että hän alistuu Jeesuksen tahtoon. Tähän suuntaan ei kuitenkaan menty, kun katsoo myöhempiä uskontunnustuksia. Jos korostettaisiin Jeesuksen tahtoon alistumista, sanoisimme, että noudatamme Jeesuksen antamia ohjeita. Esimerkiksi apostolisessa uskontunnustuksessa ei kuitenkaan mainita yhtäkään Jeesuksen opetusta, ei edes ylimalkaisesti viitata siihen, että Jeesus opetti.
Herra-sana herätti hieman toisenlaista kiinnostusta. Pantiin merkille, että Vanhassa testamentissa puhuttiin Jumalasta Herrana. Tämä synnytti ajatuksen, että Jeesuskin on Jumala. Tältä pohjalta pohdintaa riitti moneksi sadaksi vuodeksi: millä tavoin Jeesus on Jumala, kun hän on myös ihminen? Mikä on Isä-Jumalan ja Poika-Jumalan suhde, kun kerran on vain yksi Jumala?

Yhden vaiheen tätä pohdintaa voi lukea vaikkapa Nikean tunnustuksesta. Se on yksi kirkkomme kolmesta vanhakirkollisesta uskontunnustuksesta, jota joskus käytetään myös jumalanpalveluksissa. Nikean tunnustus tekee selväksi, kuinka Jeesus on muun muassa ”Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu”.

Ei tämä selvittely toki Nikean tunnustukseen jäänyt. Kirkko jakautui moneen haaraan ja syntyi katkeria välienselvittelyitä, joissa kristillinen rakkaus ei valitettavasti ollut se ohjaava periaate. Kaikki tämä historia johtuu siitä, että inhimillinen uteliaisuus haluaa ymmärtää sanojen merkityksen. Ja merkitystä kuvaillaan uusilla sanoilla, jotka taas vaativat uusia sanoja selityksekseen. Mitä suuremmaksi sanojen määrä kasvaa, sitä varmemmin ihmiset ovat erimielisiä siitä, mitkä sanat kuvaavat parhaiten Jeesusta ja mitkä eivät.

En ole ollenkaan varma, kuinka viisasta uskon asioiden kohdalla on jatkuvasti kysellä sanojen merkityksiä. Ajatellaanpa nyt vain sitä opiskeluaikaista keskusteluani. Luottamuksen syntymiseen riitti yksimielisyys siitä, että Jeesus on Jumalan Poika. Miksi sitä olisi pitänyt lähteä kaivelemaan ja tekemään erimielisyyksien lähteeksi?

Vaikka meillä on kolme vanhakirkollista uskontunnusta, niistä vanhin, apostolinen uskontunnustus on tullut vallitsevaksi. Siinä Jeesuksen herruutta ei oikeastaan ole selitetty lainkaan. Pikemminkin uskontunnustus täsmentää sitä, kuka Jeesus on. Kyse on siitä Jeesuksesta, joka syntyi neitsyt Mariasta, kuoli Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kuolleista. Sitten vielä kerrotaan Jeesuksen tulevaisuudessa: hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Apostolinen uskontunnustus keskittyy Jeesuksen persoonan ympärille. Tärkeää ei ole se, mitä me uskomme tai ymmärrämme. Tärkeää on se, mitä Jeesus tekee. Paavalin sanoin: ”Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16.) Ei siis aina kannata olla niin huolissaan siitä, mitä kukin ajattelee tai tuntee. Ajatukset ja tunteethan tuppaavat vaihtelemaan, joskus jopa saman päivän aikana.

Uskontunnustus on sanoja, joiden merkityksestä ja mielekkyydestä voidaan väitellä loputtomiin. Ei siinä mitään pahaa ole niin kauan, kun ymmärrämme, ettei väittely ole varsnaisesti uskoa. Uskontunnustus on kirkon perinteestä nousevia sanoja, joilla kerromme sitoutuvamme Jeesukseen. ”Jeesus on Herra.”

Rukoilemme: Herramme Jeesus Kristus, kiitos sinulle siitä, että sinä olet pelastuksemme. Aamen.

Virsi: 732:2-3