Käskyt uusiksi: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuuttaa... 9. käsky, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu... 10. käsky

Aamuhartaus ke 27.06.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo

Yhdeksäs käsky ja kymmenes käsky

Yhdeksäs käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

Kymmenes käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Perinteisesti nämä kaksi käskyä muistetaan kieltona himoita. Uudessa testamentissa Jeesus viittaa tähän käskyyn, kun hän vuorisaarnassa puhuu naisen katsomisesta himoiten. Paavali typistää käskyn muotoon ”Älä himoitse”. Ongelmaksi on noussut itse himo. Himo on jotenkin nolompaa kuin tavoitteleminen, mutta samalla myös kutkuttavampaa.

Kävelen aamulla kohti juna-asemaa mennäkseni töihin. Kulkiessani seuraan, kuinka auto peruuttaa naapuritalon tallista. En ole automiehiä, mutta tajuan, että tuon hankkiminen on edellyttänyt tavanomaista enemmän rahaa. Mietinkin, mistä nuo ovat rahansa saaneet. Muistuu mieleen, miten eilisillan lenkillä katselin hyvin hoidettuja omakotitaloja. Silloinkin raha-asiat pyörivät mielessä.

Ihan kuin olisin jotain vailla. Kuitenkin minulla on auto ja asunto. Joillain ei ole kumpaakaan. Miksi katselen lähimmäiseni omaisuutta sillä silmällä? Olisiko tämä nyt himoa, se, että haluaa jotain liikaa? Olisi siis oikein haluta rahaa, mutta väärin haluta sitä yli oman tarpeen.

Tämä oli filosofi Platonin, ajatus: himo on liiallisuuksiin mennyttä haluamista. Platon ajatteli, että ihmisen sielussa on himoitseva osa, joka on aivan kuin villi ajohevonen. Vaunut eivät liiku ilman himoa, mutta järjen on ohjastettava sitä oikeisiin rajoihin.

Voinko aina ja kaikessa tietää kohtuuden? Mikä olisi kohtuullinen tavoite, kun haluan rahaa? Jollekin olisi kohtuullista, että selviäisi edes päivittäisistä menoista, toisille se on aivan alle kohtuuden.

Työmatkalla saavun junalaiturille ja jään odottelemaan. Portailta päin laiturille kävelee viehättävä nainen lyhyessä hameessa. Päässäni vilahtaa ajatus, jota en osaa ihan sanoiksi pukea. Käännän katseeni pois. Joillain ei ole lainkaan elämänkumppania, mutta minulla on. Se, jonka vierestä tänäkin aamuna heräsin. Tiedän varsin hyvin, ettei minun pidä tuijotella niin kiinnostuneena – tästähän jo Jeesuskin varoitti.

Tämän ajattelun mukaan himoa on se, että haluaa vääriä asioita – vaikka vähänkin. Himo ei siis olisi liiallista halua vaan väärin suuntautunutta halua. Siinä asemalaiturilla tosin mietin, voinko säädellä ajatuksiani vain sillä, että tiedän, mikä on oikein ja väärin. Paavali tuntuu olevan toista mieltä. Hän kirjoittaa: ”Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse.’ Paavali ajattelee, että himo suorastaan saa alkunsa sen kieltämisestä.

Paavalin ajatuksessa on aimo annos totta. Jos keskityn valvomaan himojani, samalla myös takerrun niihin. Kiellossa on aina läsnä se, mitä kielletään. Pitäisi varmaan ottaa hiukan kevyemmin tämä ajatusten vartiointi. Kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee, mutta on eri asia, mitä päästää teoiksi asti.

Matka junalta joutuu töihin. Siellä ryhdyn tekoihin. Työtoveri lähettää sähköpostia ja kysyy kohteliaasti, voisinko suorittaa erään tehtävän. Olen vapaa vastaamaan kyllä tai ei. Vastaan ”Kyllä”. Mutta samalla esitän, että hän hoitaisi erään työtehtävään liittyvän rutiiniasian. Tiedän kyllä, ettei se hänelle mitenkään kuulu. Mutta kun työtoveri ikään kuin ”hattu kourassa” pyytää minua tehtävää suorittamaan, ajattelen voivani iskeä. Tavoittelin – en nyt sentään koko työntekijää, niin kuin käskyssä, mutta hänen työpanostaan.

Tämä on juuri sitä, mitä yhdeksäs ja kymmenes käsky alun perin kielsivät. Vanha testamentti ei puhu himoitsemisesta, siis mielenliikkeestä. Hepreaksi kysymys on aktiivisesta tavoittelemisesta. Vasta kreikkaan käännettäessä tuli mukaan himoitseminen ja sen mukaisesti myös Uusi testamentti asian esittää.

Luther oivalsi hyvin, että kysymys on varsinaisesti tavoittelusta. Hänen selityksensä Isossa katekismuksessa ovat edelleenkin osuvaa luettavaa. Lutherin mukaan yhdeksäs ja kymmenes käsky – ja nyt suora lainaus - ”ei kohdistukaan niihin, joita maailma pitää roistoina, vaan juuri kaikkein nuhteettomimpiin”. Lutherin mukaan roistot ja avionrikkojat on käsitelty edellisissä käskyissä. Tässä puhutaan niistä, jotka tekevät tekonsa lain ja hyvien tapojen varjolla.

Luulen, että suurin osa meistä on näitä kunnollisia syntisiä. Jos vielä voinkin selittää, etten ole tappanut, tehnyt aviorikosta tai varastanut, viimeistään tässä kohtaa narahtaa. Lutherin johtopäätös on lohduton. Hän sanoo: ”Näin siis tämäkin käsky jää kaikkien muiden käskyjen tavoin lakkaamatta syyttämään meitä ja osoittamaan, millaista on nuhteettomuutemme Jumalan silmissä.”

Syytös ei toki ole Jumalan viimeinen sana. Siksi Jumalan puoleen voi kääntyä silloinkin, kun syytöksestä on puhe:

Armollinen Jumala.
Tunnustan edessäsi,
että synti on sitonut minut
enkä kykene vapauttamaan itseäni.
Olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja torjunut käskyjesi siunauksen.
Sinä näet kaiken väärän,
senkin, mitä itse en näe.
Armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Virsi: 214 a:3

Käskyt uusiksi: Älä sano väärää todistusta... 8. käsky

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 20.6 20.06.2012

Katekismussarjassa kahdeksannesta käskystä puhuu pastori Ilkka Raittila, Joensuu. Virsi 401:1. Virsi alkaa sanoin "Oi Herra, Henkes valo suo". Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo.
Kuuntele aikaa 27 päivää

Aamuhartaus ke 20.06.2012
Ilkka Raittila, pastori, Joensuu

Hei kuule, tämä on kyllä varmaan niin tuore juttu, että et ole kyllä kuullut. Se on kylläkin aika arkaluontoinen ja minulle se kerrottiin ehdottoman luottamuksellisena. Lupaathan ettet hiisku tästä sanaakaan eteenpäin? Eikä muuten varmaan ole mikään huhu, vaan kuulin sen itse eilen sen Niinistön veljen vaimon kummin kaiman serkun työkaverilta.

Näinhän se menee. Jos haluat jonkin asian leviävän nopeasti laajaan tietoisuuteen, kerro se luottamuksellisesti yhdelle tai muutamalle sopivalle henkilölle, niin se leviää ja muuttuu matkalla vielä muhkeammaksi juoruksi.

Ja jokainen meistä tuntee niitä ihmisiä työpaikallaan, kylällään, suvussaan ja tuttavapiirissään, joiden erityinen ilo, joskus suorastaan elämäntehtävä tuntuu olevan tiedonvälitys, jota suoraan sanoen kutsutaan juoruiluksi. Niin minähän toki paheksun sellaista ja kuulun niihin jotka eivät vilkaise edes juorulehtiä, paitsi mitä nyt vähän parturissa käydessä tai jos muuten käteen sattuu. No, totta puhuen joskus yritän ennättää tarkoituksella etuajassa parturiin, että paremmin ehtisin selata sen koko lehden.

Kun toisaalla paheksutaan juoruja, niin toisaalla niistä maksetaan palkkioita. Ja sanotaan joidenkin ns. turhien julkkisten suorastaan elävän siitä, että heistä aina kiertää tarpeeksi mojova huhu. Mutta ovatko he turhia? Miksi juorut elävät niin hyvin? Miksi tieto ei koskaan ole huhun väärtti? Mitä se minua hyödyttää, että laitan liikkeelle juorun tai jatkan ketjua, samapa se? Miksi erityisesti lähimmäisen virheet, vastoinkäymiset ja paheet meitä kiinnostavat? Sillä eihän se ole mikään kunnon juorun aihe, että se ja se on niin hyvin saanut hoidettua kaiken elämässään. Sitähän me vain kadehdimme tai epäilemme, että tokkopa se hänenkään elämänsä niin auvoista on.

Vahingoniloko se on aidointa iloa vaiko juoruajalla ainoaa? Yritämmekö peittää omat puutteemme lähimmäisten vikojen alle? Kun puheillani painan toista, enpä ehkä olekaan oikeasti totuuden torvi, vaan ainoastaan torvi, joka väärin keinoin näin yritän nostaa itseäni kuin paraskin fariseus: onneksi minä en sentään tuollainen ole. Aina on ollut helpompaa tehdä parannusta toisten synneistä kuin omista.

Joskus tuntuu, että kahdeksas käsky: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi jää siksi vähän kuin sivuun, eikä nouse niin puheisiin kuin vaikkapa sunnuntain pyhittäminen pois kaupankäynniltä, tai seksuaalielämään liittyvä kuudes tai se raamatun lyhin jae Älä tapa. Siis siksi että noiden käskyjen äärellä niitä rajattuna tulkiten voi monikin rintarottingilla, käsi raamatulla sanoa, etten ole pyhänä edes neulonut, enkä ole edes suudelman syntiin langennut ja hyttystä kummempaa en ole tappanutkaan. Mutta kukas meistä uskaltaa väittää, etten koskaan ole puhunut pahaa lähimmäisestäni, tietäen tai tietämättäni olen antanut väärän todistuksen niin monesta. Ja niin en kahdeksannen käskyn äärellä pääsekään lausumaan sitä kamalinta väärää todistusta lähimmäisestäni eli lausumaan Jumalan nimissä tuomiota hänen rikkomuksestaan niin kuin niin monesti muuten luulemme kristillisen velvollisuutemme olevan ojentaa veljeä tai sisarta tuon tuostakin kaidalle tielle, joskus jopa jumalistelevalla vihapuheella höystettynä.

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan , panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen” taidatkos sen selvemmin sanoa kuin jo Luther katekismuksessaan.

Jokainen miehenpuoli sen tietää, miten hyvältä sittenkin tuntuu, kun varsinkin arvokkaassa juhlatilanteessa joku hyvä veli ohimennen ystävällisesti kuiskaa: Sulla on muuten housun vetskari auki. Hetken hämmennyksen jälkeen voin korjata huomaamattomasti tilanteen ja toivoa, ettei kovin moni muu huomannut. Tietysti tuo veli olisi voinut myös antaa periksi kiusaukselle, ja panna vaivihkaa sanan kiertämään, että kattokaapa miten tuolla on vetskari auki. ja sitten olisikin ollut jo nolompaa, kun kaikki tuijottaa.

Mutta usein tunnemme arkuutta puuttua lähimmäisen todellisiin ja oikeisiin pieniin tai suuriin asioihin. Joskus suojelemme häntä liikaa, peittelemme sitä, mistä pitäisi puhua oikeilla nimillä tai sitten vain jätämme hänet oman onnensa nojaan, omapa on asiansa. Joskus kun puhumme lähimmäisestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen se voi olla juuri sitä, että otamme puheeksi hänen elämänsä vaikean asian ja taakan. Otamme esille sen hänen kanssaan, häntä kuunnellen, luottamuksessa ja rakkaudessa, emmekä suinkaan uteliaisuuttamme tai paremmuuden tunnettamme pönkittääksemme, saati tuomitaksemme tai vain juoruvarastoamme täydentääksemme.

Kyllä meistä useimmilla lienee kokemusta siitä, miltä tuntuu olla juorujen kohde. Varsinkin ne väärät ja perättömät painavat kauan. Pahimmillaan ne ovat voineet vaurioittaa koko elämää (siis se käsky Älä tapa ei olekaan kovin kaukana pahan puhumisesta). Mitä ja miten haluaisit itsestäsi puhuttavan ihmisten kesken, siinäpä hyvä ohjenuora kun arvioit sitä, mitä ja miten lähimmäisestäsi haastelet. Pienellä peräsimellä ohjataan suurta laivaa. Minun ja sinun kieltä on vaikeampi ohjata, siitä ei selviä pelkällä sivistyksellä, tiedolla ja taidolla, vaan tarvitaan suurempi voima. Siksi tänään aamun rukouksemme olkoon: Jeesus Kristus Jumalan poika maailman Vapahtaja, armahda minua vaivaista syntistä ja lisää minulle rakkautta, jotta en tänään lausuisi väärää todistusta kenestäkään lähimmäisestäni, vaan puhuisin hyviä sanoja ihan lähellekin kuten rakastan sinua, olet ystäväni, anna anteeksi, olet hyvä tyyppi, voi hyvin, pidetään yhteyttä. Kiitos Kristus, että Sinä katsot minuun aina laupeutesi silmin ja olet se samarialainen, joka et koskaan kulje kenenkään ohi, et varsinkaan silloin kun ihmisten kovat sanat ovat lyöneet jonkun puolikuoliaaksi. Herra armahda meitä! aamen

Ja sitten se vanha hevosmiesten tietotoimiston virsi: armollas ruunaa kaunista.


Virsi: 401:1

Käskyt uusiksi: Älä varasta... 7. käsky

SOK sponsoroi Ahtisaarta

Aamuhartaus ke 13.06.2012
Nanna Helaakoski, pastori, Helsinki

Älä varasta

Virsi: 59:1-2

Minä olen varas. Minä varastan joka päivä. Väitän, että varastan elääkseni, mutta se ei ole totta. Tästä vaan on tullut elämäntapa. Ja tämä on hyvin järjestäytynyttä. Minä synnyin varkaaksi ja olen sitä mitä todennäköisemmin kuolemaani saakka. Koska jos olen täysin rehellinen, minä en tahdo lopettaa varastamista. Välillä minun mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että elämäntapani on väärä, että tällainen ryövääminen ei ole oikein. Mutta minä suljen sen ajatuksen pois mielestäni, sillä haluan säilyttää tämän riistämällä hankitun elintasoni. Minulle ei riitä se, että minulla on vaatteet, ruokaa ja katto pääni päällä. Minä haluan enemmän, minä haluan ylimääräistä, minä haluan turhaa. Minä olen varas. Samanlainen varas kuin sinäkin.

Niin kauan kuin muistan, on ruokaa heitetty pois ja sitä on ostettu liikaa. Ylimääräistä ruokaa on niin paljon, että sillä voi nykyään myös ihan vain lohduttaa itseään, jos on paha mieli. Sitä on niin paljon, että täällä varkaiden paratiisissa toimii klinikoita, joissa liikaa syöviä hoidetaan. Ajatella, ihmiset kuolevat siihen, että syövät liikaa. Toisaalta, koska ruokaa meillä riittää, monet valikoivat hyvin tarkoin mitä syövät ja mitä eivät. Näitä nykyaikaisia tapoja leikkiä ruualla kutsutaan dieeteiksi. Ja sitten on niin sanotut elintasoallergiat. Monissa maissa, siis niissä maissa missä ihmiset varastavat rehellisesti vain nälkäänsä, niissä maissa ihmisten elimistöt eivät ole kehittäneet sellaista kirjoa ruoka-allergioita, mitä meidän länsimaiset kehomme tuntevat. Jopa koirani syö hienomman aterian aamuin ja illoin kuin niin kutsuttu lähimmäinen joka koiranruokani purkitti. Mutta ei ruoka ole ainoa asia, mitä minä varastan. Minä varastan vaatteita. Minä ostan vuosittain uskomattoman määrän rättejä ja lumppuja vaateliikkeistä, jotka valmistuttavat minun vetimeni kolmannen maailman selkänahasta. Ja kyllä minä sen tiedän, että jossain toisessa maassa lapset taikka aikuiset tekevät minun vaatteeni riistopalkalla riistotehtaissa. Minä puen päälleni farkut, joiden käsittely on vienyt keuhkot ja terveyden minua nuoremmilta miehiltä ja naisilta. Ja ne farkut jalassa minä kuljen keimaillen kaupunkini katuja tylsistynyt ilme kasvoillani etsien uusia kokemuksia ja elämyksiä, sillä niitä minun pitää saada. Eihän elämä ole mitään ilman elämyksiä. Tavallinen elämä ei riitä minulle, minun pitää saada enemmän ja sen minä varastan.

Minä lennän halpalentoyhtiöllä lomalle etelään, minä ajan autolla töihin ja takaisin, minä pesen pyykkini, itseni ja astiani juomavedellä, mutta ostan juomaveteni pullossa, koska pullo on niin kaunis. Sen piirsi joku kuuluisa suunnittelija. Minä kulutan joka päivä yli oman tarpeeni, moninkertaisesti yli, mutta se ei minua estä. Minä vietän ansaittua vapaa-aikaani lukien valkaistulle paperille kirjoitetuista lehdistä totuuden siitä kuinka länsimainen ihminen kulutuksellaan riistää luontoa ja köyhiä maita. Minä tiedän varsin hyvin, että olen omalta paikaltani osa länsimaista riistokoneistoa, mutta voin vannoa, että en tule koskaan lopettamaan toisilta varastamista, jollei maailma käänny päälaelleen. Sillä minä tahdon säilyttää juuri tällaisen elämän.

Toki murhe maailman epäoikeudenmukaisuudesta aiheuttaa minulle toisinaan masennusta ja pahaa mieltä. Sitä minä hoidan lääkkeillä, joita ei kolmansissa maissa edes tunneta nimeltä. Täällä meilläpäin hyvä olo tulee purkista, sillä iloa ja onnellisuutta, niitä ei jostain syystä voi varastaa. Muualla kuollaan nälkään ja likaisen veden aiheuttamaan ripuliin. Minä kuolen viinaan ja verisuonitauteihin. Minä olen se, jonka elintottumukset vievät leivän jonkun toisen suusta. Minä olen se, jonka tyyli elää tekee toisesta taskuvarkaan, jotta hän saisi edes vähän rahaa elääkseen tai ruokaa syödäkseen.

Toinen ryöväreistä pilkkasi Jumalaa. Toinen pyysi, että Jeesus muistaisi häntä, kun tulee valtakuntaansa. Minä olen varas. Minä olen länsimainen ihminen. Jeesus, saanko minä olla kanssasi paratiisissa?

aatsipoppaa

Sanat löytyvät Fazerin Suuri lastenlaulukirja 1:stä s. 76

1. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa vanhalla reseptillä. (x4)
Vaikka ne itse tietävät kyllä, ettei se onnistu sillä. (x4)

2. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa, jossa on maku karvas. (x4)
Pehmeitä meille puhuvat he, koska heiluu jo korvat ja varvas. (x4)

3. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa, jonka ne itse syövät. (x4)
Ennätyksensä samalla he siinä hölmöilyhommissa lyövät. (x4)

4. Atsipoppaa, pojat keittii soppaa, josta ne ei ees tykkää. (x4)
Kuinka ne kölvit suustansa lainkaan tuommoista juttua lykkää,
ettei ne meistä tytöistä muka yhtikäs hiukkaa tykkää! (x2)
Sanat Jorma Toiviainen, sävel Veikko Samuli

Käskyt uusiksi: Älä tee aviorikosta... 6. käsky

Aamuhartaus 06.06. Katekismussarjassa kuudennesta käskystä puhuu pastori Nanna Helaakoski, Helsinki. Virsi 471. Virsi alkaa sanoin "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Sibelius-lukion kamarikuoro, joht. Marjukka Riihimäki, urut Pekka Suikkanen.

http://areena.yle.fi/radio/1570504

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 06.06 06.06.2012

Katekismussarjassa kuudennesta käskystä puhuu pastori Nanna Helaakoski, Helsinki. Virsi 471. Virsi alkaa sanoin "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Sibelius-lukion kamarikuoro, joht. Marjukka Riihimäki, urut Pekka Suikkanen.
Kuuntele aikaa 24 päivää

Tapahtuu ihme, jos kuudennen käskyn tekstiversio Tuliukkojen luettavana. Lumiukot eivät riko kuudetta käskyä. Lisään tähän savolaisten katekismuksen suomennoksen, jos se sitten aukeaisi presidentin tekijöille.
Ou vait, odotetaan. 



Aamuhartaus ke 06.06.2012
Nanna Helaakoski, pastori, Helsinki

Älä tee aviorikosta

Virsi: 471:1-2

Tuliko sinulle siitä hyvä mieli, kun sait kauhistella lehtien otsikoista tunnettujen ihmisten eroja ja kolmiodraamoja? Oletko taas päivitellyt, että on se niin kauheaa tämä nykyajan meno. Niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on ollut pettämistä. Pettureita ja sydämien särkijöitä löytyy jokaisesta suvusta. Ehkä sinä et ole koskaan pettänyt sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta mikä on sinun hintasi? Missä ihmissuhteessa sinä teet huorin ja millä keinoin?

Mikä viettelee vanhemmat pois lastensa luota? On kiireisiä vanhempia, jotka eivät paljoa ehdi kotona kääntymään. On viinanhuuruisia vanhempia, jotka kääntelehtivät kotona vain kännissä. On kylmäsydämisiä takinkääntäjä vanhempia, joiden rakkaus lapsiaan kohtaan on ehdollista. Jos lapsi ei täytä heidän toiveitaan ja onnistumisen vaatimuksiaan, häntä ei tarvitse enää rakastaa. On äitejä, jotka tuovat joka ilta kotiin uuden isän. On isiä jotka eivät koskaan sano lapsilleen, että rakastavat heitä. Siinä on jo monia keinoja tehdä huorin.

Ja miten on lasten suhde aikuisiin vanhempiinsa? Vanhukset odottavat laitoksissa viikatemiestä vierailulle märissä vaipoissa. Lapsilla ei ole aikaa käydä. On omakin elämä. Ja edelleen on se epäjumala nimeltä kiire. Kiireen syyksi voi laittaa unohdetut merkkipäivät, puhelinsoitot, joita ei muistettu soittaa, sairaalan vierailuajat joiden puitteissa ei taaskaan ehditty käymään. On ollut taas niin kiire, että en ehtinyt tätäkään ihmissuhdetta hoitamaan. Ja yllättäen pitää kiireellä järjestää hautajaiset. Pitää sopia hautausmaan kanssa niistä kukista siellä kummulla, sillä on liian vähän aikaa käydä hautakiven päässä ihmettelemässä, että mihin se elämä vilahti. Ja on liian kiire riidellä sisarusten kanssa perinnöstä.

Entäpä puolisosi? Ehkä sinä saat synninpäästön siitä, että et käy vieraissa, mutta tämänkin ihmissuhteen saralla on niin monta tapaa tehdä huorin. Oletko ylipäänsä rehellinen? Milloin viimeksi kysyit miten hänen päivänsä meni ja mitä hänelle kuuluu? Milloin viimeksi puhuit hänelle rakastavia sanoja, milloin viimeksi kehuit? Milloin viimeksi kiitit, että hän on siinä sinun rinnallasi? Milloin viimeksi vedit häntä turpiin? Ja kuinka monta kertaa tulit viime kuussa kännissä kotiin aamuyöllä? Milloin viimeksi edes näitte toisenne ja onko siitä yli kymmenen vuotta, kun edes varpaanne koskivat peiton alla. Oletko hänelle niin kylmäkiskoinen, että on suorastaan Jumalan ihme, että hän ei sinua vieläkään petä?

Miten on suhde sinuun itseesi? Se on sinun elämäsi tärkein ihmissuhde. Teetkö sinä itsellesi huorin? Me vähättelemme itseämme ja me emme pidä itseämme minkään arvoisina. Virumme vuodesta toiseen ihmissuhteissa, joissa meitä ei kunnioiteta ja meitä kohdellaan kaltoin. Me emme nouse puolustamaan itseämme riittävän usein, kun meitä kiusataan koulussa, kodissa tai työpaikalla. Me hoemme itsellemme aamusta iltaan kuinka olemme väärän painoisia, väärän mallisia, kalvakoita kasvoiltamme ja emme osaa mitään. Kohteletko sinä itseäsi kaltoin?

On liian vähän vaadittu, jos vaaditaan, että älä tee aviorikosta. Jos suljemme kuudennen käskyn koskemaan vaan puolisoiden välistä aviosuhdetta, päästämme itsemme ihmissuhteissa koirina monista veräjistä. Älä petä luottamusta missään ihmissuhteessa. Älä unohda niitä kaikkia kortteja, jotka lapsesi sinulle piirsivät. Muista ne kerrat, kun sinun luonasi tultiin käymään, kun sinulle laulettiin paljon onnea vaan. Kaikki ne kerrat, kun sait tulla valmiiseen ruokapöytään. Muista ne. Pidä mielessäsi kiitokset ja kauniit sanat. Vaali muistoissasi kaikkia niitä päiviä, kun oli aikaa olla yhdessä, aikaa puhua ja kuunnella. Niitä päiviä, jolloin sinua lohdutettiin. Vaali niitä päiviä jolloin sinua on rakastettu ja ole niiden päivien arvoinen.

Lainopettajat ja fariseukset toivat Jeesuksen eteen naisen, joka oli tehnyt aviorikoksen ja he sanoivat, että sellaiset naiset on Mooseksen lain mukaan kivitettävä. Jeesus sanoi "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Kun ihmiset olivat menneet, Jeesus kysyi naiselta "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Virsi: 471:3-4

Käskyt uusiksi: Älä tapa.... 5. käsky

Aamuhartaus ke 30.05.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo

Katekismus-sarjassa viidennestä käskystä puhuu teologian tohtori Niko Huttunen, Espoo. Virsi 514. Virsi alkaa sanoin "Anna meille rauhasi". Oulaisten Nuorisokuoro, joht. Tapani Tirilä, piano Mika Jaakola, huilu Annaleena Puhto.

Viides käsky: älä tapa

Ajelin kohti varuskuntaa. Kenttälääkinnän kurssilla oli tarkoitus pitää oppitunti kaatuneiden huollosta. Tytär tuli mukaan, koska samalla reissulla oli tarkoitus käydä kangaskaupassa hakemassa kassikangasta.

Minua kyllä vähän pohditutti 10-vuotiaan mukanaolo. Eihän kaatuneiden huolto ollut niitä mieltä ylentävimpiä aiheita. Toisaalta, kyllähän tuossa iässä jo ymmärretään, mitä sota on eikä minulla ollut mitään aietta dramatisoida sitä oppitunnilla. Kysymys oli kokoamisen järjestämisestä, henkilökirjanpidosta ja sen sellaisesta, oikeastaan aika epädramaattisista asioista.

Huomasin, että tytärtä sotilaiden näkeminen jännitti kovasti, ehkä pelottikin. Muistan kuinka itsekin lapsena aina tunsin noita tunteita, kun kesäisin silloin tällöin seurasin tienlaidalta sotilaiden pyörämarssia. Tunnelma suli kuitenkin nopeasti. Varuskunnan portilla oli vastassa parroittunut kurssinjohtaja, perheenisä itsekin. Kurssilaisissa oli paljon nuoria naisia ja oppitunnin jälkeen meille tarjoiltiin kahvia ja muffinsseja sidontapaikan teltassa.

Sitten lähdettiin kohti kangaskauppaa. Mutta nyt ei puhuttukaan kankaista.

- Miks maailman täytyy olla sellainen, ett’ tarvitaan armeijoita?

Minä olin ilahtunut. Tyttö tajusi, että maailmassa on vaikeita ja pahoja asioita, niin kuin sota, eikä siltä voida ummistaa silmiä. Mutta minua ilahdutti myös se, ettei hän tehnyt välttämättömyydestä hyvettä. Ikävät tosiasiat kaihersivat ja, totta vie, kaihersivat minuakin. En voinut vastata juuri muuta kuin toistamalla kysymykseen sisältyvän kaipauksen toisenlaisesta todellisuudesta. Mutta tyttö ei jättänyt asiaa tähän.

- Käviks Jeesus armeijan?

Tähän tiesin vastauksen. Ei käynyt. Juutalaisten ei silloin tarvinnut mennä Rooman armeijaan.

- Olisko Jeesus käyny armeijan, jos sillon olis pitäny mennä armeijaan? Tai jos Jeesus eläis Suomessa, meniskö se armeijaan?

Nyt muutuin epävarmemmaksi. Kyllähän armeijaan menoa on yleensä pidetty kristitylle sopivana. Mutta Jeesus rynnäkkökivääri ollalla… Pyörittelen asiaa ja maastopukuni sisällä alan tuntea oloani epämukavaksi. Mutta tyttö ei hellitä vaan alkaa ampua todella kovilla:

- Jos Jeesus olis armeijassa ja tulis sota, ampuisko se vihollisia?

”Tuntuisihan se oudolta”, soperran ja myönnän, etten oikein jaksa uskoa Jeesuksesta sellaista.

Huomaan, että olemme siinä, mistä keskustelu alkoi. Eihän meillä pitäisi olla mitään tekemistä aseiden kanssa, mutta kun todellisuus on mikä on. Joskus aseeseen tarttuminen on se pienempi paha. Olisiko silloin kristillisempää säilyttää kätensä puhtaana mutta samalla sallia, että pahaa tapahtuu? Eikö se olisi vain pilatusmaista käsien pesua ikävistä asioista?

Ihanteen ja todellisuuden rajoja luotaa myös Älä tapa –käsky. Sen hepreankielinen tappaa-verbi ei tarkoita sodassa tappamista tai kuolemanrangaistusta. Nämä asiat on Vanhassa testamentissa varsin selvästi sallittu niin kuin jokainen lukija hyvin helposti huomaa. Itse asiassa kysymys on yleismaailmallisesta tavasta ohjata väkivalta yksilöiden käsistä yhteiseen hallintaan, jotta se kulkisi edes jotenkin rajallisissa uomissa.

Mutta toisaalta Älä tapa –käsky perustuu ajatukseen elämän pyhyydestä. Ja tätä pyhyyttä vastaan taas rikkoo kaikki väkivalta, myös se, mitä yhteiskunnan nimissä harjoitetaan. Yhteiskunnan käsiin annettu miekka on ikään kuin ihmisten sydänten kovuuden takia tehty myönnytys, mutta miksikään ihanteeksi siitä ei ole.

Oikeastaan elämän pyhyyttä ei kunnioiteta vain pidättäytymällä tappamasta. Vähässä katekismuksessa Luther sanoi tästä käskystä, että se ei vain kiellä vahingon ja kärsimyksen aiheuttamista. Lisäksi se edellyttää auttamaan ja tukemaan lähimmäistä elämän kaikissa tarpeissa. Huomaan, että kangaskaupassa sotilaspuku saa minut käyttäytymään erityisen kohteliaasti ja ystävällisesti. Kaipa näinkin voi olla elämänvoimien puolella.

Kotona tytär ryhtyy ompelemaan laukkuaan ja ongelmakohdissa koitan auttaa, vaikken voi kehua käsityötaidoillani. Lopulta tulee sellainen tenkkapoo, että päätämme odottaa äidin neuvoja. Onneksi edes joku tietää ratkaisut, kun minä en. Sehän se on lohtuna Älä tapa –käskyn asioissakin. En voi siinäkään kehua löytäneeni täydellistä ratkaisua, mutta onneksi sentään olemassa Taivaan Isä.

Sinä tunnet minut ja meidän maailmamme. Sinun kädessäsi on kaikki ja sinussa on meidän toivomme silloinkin, kun ihmisen ymmärrys ja taito eivät riitä. Sinun käsiisi me jätämme elämämme ja kaikki huolemme. Ohjaa meitä etsimään aina sitä, mikä parhaiten vahvistaa elämää, sinun antamaasi elämää. Aamen.