Käskyt uusiksi: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuuttaa... 9. käsky, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu... 10. käsky

Aamuhartaus ke 27.06.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo

Yhdeksäs käsky ja kymmenes käsky

Yhdeksäs käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

Kymmenes käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Perinteisesti nämä kaksi käskyä muistetaan kieltona himoita. Uudessa testamentissa Jeesus viittaa tähän käskyyn, kun hän vuorisaarnassa puhuu naisen katsomisesta himoiten. Paavali typistää käskyn muotoon ”Älä himoitse”. Ongelmaksi on noussut itse himo. Himo on jotenkin nolompaa kuin tavoitteleminen, mutta samalla myös kutkuttavampaa.

Kävelen aamulla kohti juna-asemaa mennäkseni töihin. Kulkiessani seuraan, kuinka auto peruuttaa naapuritalon tallista. En ole automiehiä, mutta tajuan, että tuon hankkiminen on edellyttänyt tavanomaista enemmän rahaa. Mietinkin, mistä nuo ovat rahansa saaneet. Muistuu mieleen, miten eilisillan lenkillä katselin hyvin hoidettuja omakotitaloja. Silloinkin raha-asiat pyörivät mielessä.

Ihan kuin olisin jotain vailla. Kuitenkin minulla on auto ja asunto. Joillain ei ole kumpaakaan. Miksi katselen lähimmäiseni omaisuutta sillä silmällä? Olisiko tämä nyt himoa, se, että haluaa jotain liikaa? Olisi siis oikein haluta rahaa, mutta väärin haluta sitä yli oman tarpeen.

Tämä oli filosofi Platonin, ajatus: himo on liiallisuuksiin mennyttä haluamista. Platon ajatteli, että ihmisen sielussa on himoitseva osa, joka on aivan kuin villi ajohevonen. Vaunut eivät liiku ilman himoa, mutta järjen on ohjastettava sitä oikeisiin rajoihin.

Voinko aina ja kaikessa tietää kohtuuden? Mikä olisi kohtuullinen tavoite, kun haluan rahaa? Jollekin olisi kohtuullista, että selviäisi edes päivittäisistä menoista, toisille se on aivan alle kohtuuden.

Työmatkalla saavun junalaiturille ja jään odottelemaan. Portailta päin laiturille kävelee viehättävä nainen lyhyessä hameessa. Päässäni vilahtaa ajatus, jota en osaa ihan sanoiksi pukea. Käännän katseeni pois. Joillain ei ole lainkaan elämänkumppania, mutta minulla on. Se, jonka vierestä tänäkin aamuna heräsin. Tiedän varsin hyvin, ettei minun pidä tuijotella niin kiinnostuneena – tästähän jo Jeesuskin varoitti.

Tämän ajattelun mukaan himoa on se, että haluaa vääriä asioita – vaikka vähänkin. Himo ei siis olisi liiallista halua vaan väärin suuntautunutta halua. Siinä asemalaiturilla tosin mietin, voinko säädellä ajatuksiani vain sillä, että tiedän, mikä on oikein ja väärin. Paavali tuntuu olevan toista mieltä. Hän kirjoittaa: ”Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse.’ Paavali ajattelee, että himo suorastaan saa alkunsa sen kieltämisestä.

Paavalin ajatuksessa on aimo annos totta. Jos keskityn valvomaan himojani, samalla myös takerrun niihin. Kiellossa on aina läsnä se, mitä kielletään. Pitäisi varmaan ottaa hiukan kevyemmin tämä ajatusten vartiointi. Kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee, mutta on eri asia, mitä päästää teoiksi asti.

Matka junalta joutuu töihin. Siellä ryhdyn tekoihin. Työtoveri lähettää sähköpostia ja kysyy kohteliaasti, voisinko suorittaa erään tehtävän. Olen vapaa vastaamaan kyllä tai ei. Vastaan ”Kyllä”. Mutta samalla esitän, että hän hoitaisi erään työtehtävään liittyvän rutiiniasian. Tiedän kyllä, ettei se hänelle mitenkään kuulu. Mutta kun työtoveri ikään kuin ”hattu kourassa” pyytää minua tehtävää suorittamaan, ajattelen voivani iskeä. Tavoittelin – en nyt sentään koko työntekijää, niin kuin käskyssä, mutta hänen työpanostaan.

Tämä on juuri sitä, mitä yhdeksäs ja kymmenes käsky alun perin kielsivät. Vanha testamentti ei puhu himoitsemisesta, siis mielenliikkeestä. Hepreaksi kysymys on aktiivisesta tavoittelemisesta. Vasta kreikkaan käännettäessä tuli mukaan himoitseminen ja sen mukaisesti myös Uusi testamentti asian esittää.

Luther oivalsi hyvin, että kysymys on varsinaisesti tavoittelusta. Hänen selityksensä Isossa katekismuksessa ovat edelleenkin osuvaa luettavaa. Lutherin mukaan yhdeksäs ja kymmenes käsky – ja nyt suora lainaus - ”ei kohdistukaan niihin, joita maailma pitää roistoina, vaan juuri kaikkein nuhteettomimpiin”. Lutherin mukaan roistot ja avionrikkojat on käsitelty edellisissä käskyissä. Tässä puhutaan niistä, jotka tekevät tekonsa lain ja hyvien tapojen varjolla.

Luulen, että suurin osa meistä on näitä kunnollisia syntisiä. Jos vielä voinkin selittää, etten ole tappanut, tehnyt aviorikosta tai varastanut, viimeistään tässä kohtaa narahtaa. Lutherin johtopäätös on lohduton. Hän sanoo: ”Näin siis tämäkin käsky jää kaikkien muiden käskyjen tavoin lakkaamatta syyttämään meitä ja osoittamaan, millaista on nuhteettomuutemme Jumalan silmissä.”

Syytös ei toki ole Jumalan viimeinen sana. Siksi Jumalan puoleen voi kääntyä silloinkin, kun syytöksestä on puhe:

Armollinen Jumala.
Tunnustan edessäsi,
että synti on sitonut minut
enkä kykene vapauttamaan itseäni.
Olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja torjunut käskyjesi siunauksen.
Sinä näet kaiken väärän,
senkin, mitä itse en näe.
Armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Virsi: 214 a:3