Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo
Katekismus-sarjassa viidennestä käskystä puhuu teologian tohtori Niko Huttunen, Espoo. Virsi 514. Virsi alkaa sanoin "Anna meille rauhasi". Oulaisten Nuorisokuoro, joht. Tapani Tirilä, piano Mika Jaakola, huilu Annaleena Puhto.
Viides käsky: älä tapa
Ajelin kohti varuskuntaa. Kenttälääkinnän kurssilla oli tarkoitus pitää oppitunti kaatuneiden huollosta. Tytär tuli mukaan, koska samalla reissulla oli tarkoitus käydä kangaskaupassa hakemassa kassikangasta.Minua kyllä vähän pohditutti 10-vuotiaan mukanaolo. Eihän kaatuneiden huolto ollut niitä mieltä ylentävimpiä aiheita. Toisaalta, kyllähän tuossa iässä jo ymmärretään, mitä sota on eikä minulla ollut mitään aietta dramatisoida sitä oppitunnilla. Kysymys oli kokoamisen järjestämisestä, henkilökirjanpidosta ja sen sellaisesta, oikeastaan aika epädramaattisista asioista.
Huomasin, että tytärtä sotilaiden näkeminen jännitti kovasti, ehkä pelottikin. Muistan kuinka itsekin lapsena aina tunsin noita tunteita, kun kesäisin silloin tällöin seurasin tienlaidalta sotilaiden pyörämarssia. Tunnelma suli kuitenkin nopeasti. Varuskunnan portilla oli vastassa parroittunut kurssinjohtaja, perheenisä itsekin. Kurssilaisissa oli paljon nuoria naisia ja oppitunnin jälkeen meille tarjoiltiin kahvia ja muffinsseja sidontapaikan teltassa.
Sitten lähdettiin kohti kangaskauppaa. Mutta nyt ei puhuttukaan kankaista.
- Miks maailman täytyy olla sellainen, ett’ tarvitaan armeijoita?
Minä olin ilahtunut. Tyttö tajusi, että maailmassa on vaikeita ja pahoja asioita, niin kuin sota, eikä siltä voida ummistaa silmiä. Mutta minua ilahdutti myös se, ettei hän tehnyt välttämättömyydestä hyvettä. Ikävät tosiasiat kaihersivat ja, totta vie, kaihersivat minuakin. En voinut vastata juuri muuta kuin toistamalla kysymykseen sisältyvän kaipauksen toisenlaisesta todellisuudesta. Mutta tyttö ei jättänyt asiaa tähän.
- Käviks Jeesus armeijan?
Tähän tiesin vastauksen. Ei käynyt. Juutalaisten ei silloin tarvinnut mennä Rooman armeijaan.
- Olisko Jeesus käyny armeijan, jos sillon olis pitäny mennä armeijaan? Tai jos Jeesus eläis Suomessa, meniskö se armeijaan?
Nyt muutuin epävarmemmaksi. Kyllähän armeijaan menoa on yleensä pidetty kristitylle sopivana. Mutta Jeesus rynnäkkökivääri ollalla… Pyörittelen asiaa ja maastopukuni sisällä alan tuntea oloani epämukavaksi. Mutta tyttö ei hellitä vaan alkaa ampua todella kovilla:
- Jos Jeesus olis armeijassa ja tulis sota, ampuisko se vihollisia?
”Tuntuisihan se oudolta”, soperran ja myönnän, etten oikein jaksa uskoa Jeesuksesta sellaista.
Huomaan, että olemme siinä, mistä keskustelu alkoi. Eihän meillä pitäisi olla mitään tekemistä aseiden kanssa, mutta kun todellisuus on mikä on. Joskus aseeseen tarttuminen on se pienempi paha. Olisiko silloin kristillisempää säilyttää kätensä puhtaana mutta samalla sallia, että pahaa tapahtuu? Eikö se olisi vain pilatusmaista käsien pesua ikävistä asioista?
Ihanteen ja todellisuuden rajoja luotaa myös Älä tapa –käsky. Sen hepreankielinen tappaa-verbi ei tarkoita sodassa tappamista tai kuolemanrangaistusta. Nämä asiat on Vanhassa testamentissa varsin selvästi sallittu niin kuin jokainen lukija hyvin helposti huomaa. Itse asiassa kysymys on yleismaailmallisesta tavasta ohjata väkivalta yksilöiden käsistä yhteiseen hallintaan, jotta se kulkisi edes jotenkin rajallisissa uomissa.
Mutta toisaalta Älä tapa –käsky perustuu ajatukseen elämän pyhyydestä. Ja tätä pyhyyttä vastaan taas rikkoo kaikki väkivalta, myös se, mitä yhteiskunnan nimissä harjoitetaan. Yhteiskunnan käsiin annettu miekka on ikään kuin ihmisten sydänten kovuuden takia tehty myönnytys, mutta miksikään ihanteeksi siitä ei ole.
Oikeastaan elämän pyhyyttä ei kunnioiteta vain pidättäytymällä tappamasta. Vähässä katekismuksessa Luther sanoi tästä käskystä, että se ei vain kiellä vahingon ja kärsimyksen aiheuttamista. Lisäksi se edellyttää auttamaan ja tukemaan lähimmäistä elämän kaikissa tarpeissa. Huomaan, että kangaskaupassa sotilaspuku saa minut käyttäytymään erityisen kohteliaasti ja ystävällisesti. Kaipa näinkin voi olla elämänvoimien puolella.
Kotona tytär ryhtyy ompelemaan laukkuaan ja ongelmakohdissa koitan auttaa, vaikken voi kehua käsityötaidoillani. Lopulta tulee sellainen tenkkapoo, että päätämme odottaa äidin neuvoja. Onneksi edes joku tietää ratkaisut, kun minä en. Sehän se on lohtuna Älä tapa –käskyn asioissakin. En voi siinäkään kehua löytäneeni täydellistä ratkaisua, mutta onneksi sentään olemassa Taivaan Isä.
Sinä tunnet minut ja meidän maailmamme. Sinun kädessäsi on kaikki ja sinussa on meidän toivomme silloinkin, kun ihmisen ymmärrys ja taito eivät riitä. Sinun käsiisi me jätämme elämämme ja kaikki huolemme. Ohjaa meitä etsimään aina sitä, mikä parhaiten vahvistaa elämää, sinun antamaasi elämää. Aamen.
No comments:
Post a Comment