Kastematka rintamalta kaatuneiden kummisetien kanssa

Ja minulle hän pahoittelee, että en ole arvostanut kasteen merkitystä. Minua loukkaaa, kun ei nähdä metsää puilta. Rahastuksesta on kyse kirkoissa, vanhuspalvelulaissa ja kaikissa eliitin halvoissa huveissa. Kapinapappi taisi joutua julkaisukieltoon jumalan pilkasta.


Iltahartaus to 30.08.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti

Kasvimaaharrastuksemme alkuaikoina kylvöohjeita tuli oiottua. Seuraukset tulivat näkyviin pitkin kesää, mutta varsinkin kesän lopulla. Satoa tuli vähän tai jonkun kasvin osalta ei lainkaan. Harrastusviljely on vain huvia, mutta entä jos pelissä onkin koko elämä?

Päivän Vanhan testamentin kertomuksen päähenkilö on sotapäällikkö. Hänen elämänsä oli ankarassa pelissä, johon sotapäällikönkään valta ei ylettynyt. Naaman, Syyrian kuninkaan sotapäällikkö sairasti parantumatonta spitaalia. Spitaali on kauhea tauti. Tarttuva ihosairaus johtaa pahoihin tulehduksiin ja kuolioihin. Spitaaliin sairastuneet yleensä eristettiin tartuntavaaran vuoksi muista ihmisistä.

Apu tuli yllättävältä taholta. Sotapäällikön perheessä oli palvelija, nuori tyttö, joka oli tuotu sotavankina Israelista. Tyttö sanoi, että israelilainen profeetta voisi parantaa Naamanin spitaalista. Lopulta syyrialainen Naaman oli vaunuineen profeetta Elisan talon edessä. Profeetta lähetti viestin Naamanille: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.”

Miten Naaman suhtautui saamaansa yksinkertaiseen ohjeeseen? Hän raivostui. Naaman oli odottanut jotain näyttävämpää, rukouksia ja käden liikuttelua sairaan ihon päällä. Tai miksi juuri Jordan? Eivätkö hänen kotimaansa joet ole paljon parempia? Lopulta Naamanin palvelijat saivat taivuteltua hänet profeetan neuvon puolelle. Naaman teki saamansa käskyn mukaan ja kastautui seitsemästi Jordanissa. Hän tuli terveeksi ja sairas iho muuttui sileäksi kuin lapsen iho.

Kertomuksessa on useita puhuttelevia yksityiskohtia. Sotavankina tuotu tyttö toimii uuden isäntänsä parhaaksi. Myös Naamanin palvelijat tuntuvat välittävän hänestä. Mies ansaitsi selvästi kunnioituksen Raamatun lukijan silmissä, siitä huolimatta että hän oli vierasmaalainen. Hyvä sotapäällikkö Naaman syyrialainen saa minut toivomaan sitä, että tämän päivän Syyriassa sisällissota voisi tauota ja eri vähemmistöt saisivat elää siellä turvassa.

Eniten minua puhuttelee kuitenkin Naamanin parantuminen kun hän on kuuliainen saamalleen ohjeelle. Ensin hän esittää kriittisiä kysymyksiä, mutta on lopulta valmis nöyrtymään ja siirtämään syrjään oman ylpeytensä. Vaikea sairaus tai joku muu ihmisen hallintavallan ylittävä asia saavat turvautumaan Jumalaan ja antamaan hänelle tilaa toimia.

Moderni länsimainen ihminen haluaa itse hallita, ymmärtää ja kontrolloida loppuun asti kaikkea. Tilan antaminen Jumalalle on vaikeaa. Uskossa ja jumalasuhteessa on kuitenkin kyse vastavuoroisuudesta, kuuntelemisesta, suostumisesta, kuuliaisuudesta ja luottamuksesta. Se merkitsee sitä, ettei ole enää pakko hallita kaikkea omassa elämässä. Samalla Jumala saa tilaa vaikuttaa ja toimia.

Kerran Jeesus tuli Jordanille Johannes Kastajan kastettavaksi. Johannes esteli. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jeesuksen piti saada häneltä kaste. Mutta Jeesus sanoi: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” (Matt 3:15)

Jeesus antoi myöhemmin seuraajilleen tehtävän liittää kasteen kautta kaikki kansat hänen opetuslapsikseen ja pelastuksen osallisuuteen. Naaman Syyrialainen oli kuuliainen ja parantui kuolettavasta sairaudesta. Hän sai kuin lapsen puhtauden. Samalla tavalla vaikuttaa pyhä kaste, kun sen lahja otetaan uskolla vastaan.

Monet kysyvät tänään epäillen, miksi tarvitaan kastetta. Yhä enemmän lapsia jää kastamatta. Jeesuksen antama nimenomainen käsky, tai kristikunnan yhteinen käytäntö eivät paina riittävästi. Jotkut vanhemmat etsivät kevyempää tapaa, kuten siunausta osana nimenantoseremoniaa. Rohkaisen kaikkia tarttumaan kasteen lahjaan, Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Se kantaa läpi elämän.

Rukoilemme: ”Herra Jumala, rakas taivaallinen isä. Sinä olet elämän lähde. Me kiitämme sinua siitä, että jo kasteessa otat meidät yhteyteesi ja annat tulla osalliseksi kaikista pelastuksen lahjoista. Siunaa koteja ja perheitä, niin että turvaudumme sinuun ja elämme aina lapsinasi. Tätä rukoilemme poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.”

Horjumaton rauhanliitto

Iltahartaus to 23.08.2012
Mika Aspinen, kouluttaja, Vantaa

”Herran päivä on tulossa, Jahven päivä koittaa.”

Sitä päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Se olisi kaikista päivistä suurin ja ihmeellisin, se toisi tullessaan jotakin aivan uutta. Herran päivä toisi Jumalan kirkkauden vihdoin kaikkien nähtäville.

Emme tiedä tarkkaan, millaista Herran päivää odotettiin vuosituhansia sitten, mitä silloin odotettiin tapahtuvaksi.

Varhaisin meille säilynyt maininta on profeetta Aamoksen kirjasta, ja siinä vaiheessa Herran päivällä oli jo takanaan pitkä historia.

”Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää!
Mitä iloa teille on Herran päivästä?
Se tuo pimeyden, ei valoa.” (Aam. 5:18)

Toinen profeetta, Jesaja, jatkaa tästä. Jesajalle Herran päivä on päivä, jolloin väärä varmuus murtuu, petolliset rakenteet sortuvat, inhimilliset arvojärjestykset kääntyvät päälaelleen, jolloin oikea Jumala erottuu vääristä jumalakuvista.

Herran Sebaotin päivä
iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan,
kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen,
niin että se vaipuu maahan.
(…)
Sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen
ja epäjumalat väistyvät, joka ikinen. (Jes. 2:12, 17–18)

On vain yksi Jumala: tämä on se kertosäe, jota Jesaja havainnollistaa lukuisilla luonnosta ottamillaan kuvilla.

*

Ensimmäinen kuva: jykevät puut.

”Herran päivä iskee kaikkiin Libanonin setreihin,
korkeihin ja ylpeihin, ja kaikkiin Basanin tammiin.” (Jes. 2:13)

Siinä ne ovat: puista ylväimmät: Libanonin setrit kelpasivat Salomon temppelinkin rakennusaineiksi. Toisaalta puiden rungot punertavat varoituksen värisävyin. Profeetan aikalaiset tietävät, mihin puut viittaavat: lehtevien puiden alla on palvottu milloin mitäkin jumalia. Profeetta pakottaa kysymään: Minkä puun alta etsin varjoa ja turvaa? Mitä kuusta kuuleminen? Ei vahvin tai korkeinkaan puu ei välttämättä kestä, sillä myrsky ja ukkonen voi iskeä siihen – erityisesti siihen korkeimpaan puuhun.

Mutta punahehkuisen varoituksen jälkeenkin päällimmäiseksi puukuvassa nousevat lupauksen vihreät värisävyt. Tuuheat, lehtevät puut tarjoavat suojaavaa varjoa. Helteessä nääntyvinä odotamme sitä Herran päivää, rauhan aikaa, jolloin saisimme kokoontua yhdessä lepäämään vihreän puun alle.

*

Toinen kuva: puolustuslinnakkeet.

”Jokaiseen ylpeään torniin Herran päivä iskee
ja jokaiseen murtumattomaan muuriin.” (Jes. 2:15)

Herran päivä iskee ukkosen lailla vahvimpiinkin puolustusrakenteisiin. Niin korkeaa tornia tai paksua muuria ei ole, että sen suojassa olisin täysin turvassa. Kuva hohtaa taas kuin punainen varoitusvalo, mutta samalla näen kuvassa myös rohkaisun vihreää valoa: Minun ei tarvitse yrittää kiivetä torniin pahaa maailmaa pakoon, tai käpertyä oman itseni muurien taakse. Ei se onnistu, eikä kannata. Kun Herran päivä iskee tornit ja muurit hajalle, se samalla murtaa raja-aidat ja kutsuu minuakin ylittämään niitä. Minä uskon Jumalaan, joka on voimakkaampi kuin itse rakentamani esteet; hän kutsuu minua pois linnakkeistani, kohti toista ihmistä, elämään täyttä elämää.

*

Kolmas kuva: kauppalaivojen tavarapaljous.

”Herran päivä iskee rantojen huvipursiin
ja kauas merelle purjehtiviin laivoihin.” (Jes. 2:16)

Kauppaa käydään, vienti vetää, laiva on lastattu luksuksella – mutta pääseekö laiva satamaan? Taas kuvassa syttyy punainen varoitusvalo: tuoko Herran päivä myrskyjä, hyökyaaltoja? Ainakaan Jumala ei lupaa tasaisen tyyntä laivamatkaa. Mutta silti merenkäynnissäkin kurottaudun kohti vihreää valoa: Herra, olethan kanssamme myrskyissäkin, samassa veneessä?

*

Neljäs kuva:

”Herran päivä iskee kaikkiin korkeihin vuoriin
ja kaikkiin ylhäisiin kukkuloihin.” (Jes. 2:14)

Vuoret ja kukkulat ovat kautta aikojen olleet luonnollisia Jumalan kohtaamisen paikkoja. Niissä maan muoto kohoaa niin lähelle taivasta kuin mahdollista. Niissä on nähty jotakin korkeaa ja ylhäistä – muutenkin kuin metreinä mitattuna. Siksi Mooses nousee ylös vuorelle kohtaamaan Jumalaa, siksi Jeesus pitää vuorella Vuorisaarnansa.

Tosin samasta syystä vuoret ja kukkulat mainitaan Vanhassa testamenttissa usein myös paikkoina, joihin tullaan palvelemaan myös vieraita jumalia. Jesaja sytyttää siis jälleen punaisen varoitusvalon: Itse korotetut turvallisuuden vuoret voivat sortua. Herran päivä iskee vuoriin ja kukkuloihin. Huipulla tuulee. Mille vuorelle minä olen nousemassa, ja minkä arvoinen on tavoittelemani kukkulan huippu?

Mutta samalla sanapari ”vuoret ja kukkulat” näyttää vihreää valoa ja tuo mieleeni toivoa: Herran päivä merkitsee luottamusta siihen, että on olemassa jotakin vielä vuoriakin vakaampaa. Samassa Jesajan kirjassa on Jumalan lupaus:

”Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
(Jes. 54:10)

Virsi: 179:3,7

Päivästä päivään

Aamuhartaus ke 08.08.2012
Samuli Korkalainen, pastori, kanttori, Helsinki

Isä meidän -rukouksen pyyntö ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” vie rukoilijan luomisen alueelle. Jumala on kaiken luoja, myös ihmisen. Siksi Jumala tietää, että ihminen tarvitsee elääkseen ravintoa, puhdasta vettä, lämpöä ja turvallisuutta. Ihmisellä on tarve kokea läheisyyttä, tulla rakastetuksi ja saada ihmisarvoinen kohtelu. ”Jokapäiväinen leipä” pitää sisällään tämän kaiken. Martti Luther listasi sen hauskasti näin: ”Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.”

Uudessa testamentissa on Isä meidän -rukouksen neljännestä pyynnöstä kaksi toisistaan poikkeavaa versiota. Matteuksen evankeliumissa pyyntö kuuluu: ”Anna meille 'tänä päivänä' ”, kun taas Luukkaalla vastaava kohta on: ”Anna meille 'päivästä päivään' jokapäiväinen leipämme.” Näyttää siltä, että Matteuksen Jeesus ajattelee juuri käynnissä olevan päivän tarpeita, kun taas Luukkaan Jeesus suuntaa katseen kaikkeen siihen, mitä myös huomenna tarvitaan.

Tätä jännitettä ei ole syytä purkaa. Ihminen nimittäin elää jatkuvasti tämän päivän ja huomisen jännitteessä. Täysipainoista elämää eletään olemalla läsnä tässä päivässä. Esteeksi tälle voi muodostua huoli huomisesta ja valmistautuminen sen varalle. Ihmisen sisimmässä elää perusturvattomuus elämää kohtaan: me tiedämme, että meidän on kuoltava ja että tuo hetki voi koittaa jo tänään. Mutta vaikka kuinka yrittäisimme varautua kaikin mahdollisin tavoin huomiseen, emme pääse pakoon elämän rajallisuutta ja haurautta. Ainoa lääke tähän turvattomuuteen on Jumalan huolenpito. Jumala on meidät luonut, pitää meistä huolen ja on kanssamme niin tässä päivässä kuin huomisessa aina viimeiselle rajalle asti. Kun rukoilemme jokapäiväistä leipää, heittäydymme Jumalan huolenpidon varaan ja pyydämme, että osaisimme elää täysin rinnoin tässä ja nyt huolehtimatta turhaan huomisesta.

Jumala loi kaiken hyväksi ja toivoo yhä tänäkin päivänä, että kaikki olisi hyvää. Isä meidän -rukouksen me-muoto muistuttaa siitä, että ihminen ei ole täällä maailmassa yksin, vaan koko elämäämme kuuluu vääjäämättä myös yhteisöllinen näkökulma. Pidetään edelleen mielessä se tämän päivän ja huomisen jännite. On nimittäin varottava sitä, ettemme varautumalla itsekkäästi huomiseen syö lähimmäistemme tämän päivän leipää. Pyyntö jokapäiväisestä leivästä – sekä tänä päivänä että päivästä päivään – on yhteinen, koko ihmiskuntaa koskeva. Maapallon rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin kuuluessamme emme voi sydämestämme rukoilla tätä rukousta, jos emme välitä siitä, että yli yhdeksänsataa miljoonaa ihmistä näkee tänäänkin nälkää tässä maailmassa. Jos rukoilee tosissaan jokapäiväistä leipää, ei voi rauhassa nauttia kaikesta saamastaan, kun tietää, että monelta lähimmäiseltä puuttuu kaikkein välttämättömimmätkin tarpeet. Tässä mielessä Isä meidän -rukouksen neljänteen pyyntöön kätkeytyy suorastaan vallankumouksellinen voima. Tuo voima kutsuu meitä parannukseen, ajattelemaan uudella, epäitsekkäällä tavalla ja elämään vastuullisesti suhteessa muihin ihmisiin. Tämän voi meidät luonut Jumala saada meissä aikaan, sillä luominen ei ole päättynyt.

Myös Jeesus sisällytti varmasti tämän ajatuksen Isä meidän -rukoukseen. Hän ei tämän pyynnön opettamisella halunnut johtaa seuraajiaan nautinnolliseen ja itseensä keskittyvään elämään. Vuorisaarnassaan Jeesus kyllä kehotti olemaan murehtimatta huomisesta ja ottamaan siinä mallia taivaan linnuista, mutta tuota ohjetta edelsi varoitus mammonan palvonnasta ja seurasi kehotus: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.” Jumalan tahto ei ole se, että kaikki hyvä, kaikki rikkaus ja yltäkylläisyys keskittyisi vain osalle hänen luoduistaan, vaan se on tarkoitettu kaikille. Tätä hänen vanhurskasta tahtoaan meidän olisi etsittävä tänä päivänä ja päivästä päivään niin yksittäisinä ihmisinä kuin yhteisönä: valtiona, kirkkona, ihmiskuntana.

Jeesus Kristus on itse kaikkein keskeisin jokapäiväisen yhteisen leivän ja keskinäisen jakamisen symboli. Täällä maan päällä eläessään ja vielä ylösnousseena Herranakin hän mursi leipää opetuslastensa kanssa. Hän asetti ehtoollisen muistoateriakseen, jossa siunattu leipä, hänen oma ruumiinsa, murretaan ja jaetaan kaikille. Elämän leivän siunaamina ja ravitsemina meidät lähetetään ehtoollispöydästä murtamaan ja jakamaan leipää edelleen. Jumalan valtakunta on keskinäisen jakamisen valtakunta. Eikä ainoastaan ehtoollispöydässä, vaan myös elävässä elämässä, tämän maailman arjessa, tänä päivänä ja päivästä päivään.

Rukoilkaamme.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Virsi: 59

Isä meidän

Aamuhartaus ke 01.08.2012
Samuli Korkalainen, pastori, kanttori, Helsinki

Minä olen huono rukoilija. Erityisen vaikeita minulle ovat tilanteet, joissa pitäisi julkisesti rukoilla omin sanoin. Usein sanat juuttuvat kurkkuun, enkä saa änkytetyksi mitään järkevää. Siksi joudun turvautumaan valmiisiin rukouksiin. Kaikkein mieluiten lausun Isä meidän -rukouksen. Se on paras rukous, koska se on Jeesuksen itsensä opettama. Katekismuskin muistuttaa, että sitä rukoillessamme emme pyydä oman tahtomme, vaan Jumalan tahdon mukaisia asioita. ”Tunnustamme, että Jumala tietää, mikä on meille hyväksi ja mitä todella tarvitsemme.”

Isä meidän -rukous alkaa kolmella pyynnöllä, joiden painopiste on Jumalassa. Maailman ja ihmisen asiat ovat vasta kakkosijalla. Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto ovat ykkösasioita.

Virsi 208: 2

Mikä on Jumalan nimi? Ihminen ei ole nimennyt Jumalaa. Sen sijaan Jumala on ilmoittanut meille itsensä pelastushistorian tapahtumissa aina luomisesta lähtien. Hän on ilmoittanut meille myös nimensä. Raamatussa kerrotaan Mooseksen sanoneen Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala vastasi Mooseksen kysymykseen: ”Minä olen se joka olen.”

Jumalan nimi on siis verbi: Minä olen. Jumala on tekevä ja toimiva Jumala. Jumalan nimen pyhittämisessä on kyse Jumalan teoista ja toiminnasta. Katekismuksen sanoin: ”Jumalan nimen pyhittäminen merkitsee sitä, että kunnioitamme kaikessa Jumalaa ja otamme kiitollisina vastaan kaiken, minkä hän on tehnyt hyväksemme.”

Virsi 208: 3

Tulkoon sinun valtakuntasi. On hyvä huomata, että sekä edellisessä että tässä pyynnössä verbi on kreikankielisessä alkutekstissä passiivissa. Siitä ei siis käy ilmi, kuka pyhittää Jumalan nimen ja kuka tuo valtakunnan. Tämä muoto juontaa juurensa juutalaisten kunnioituksesta Jumalan nimeä kohtaan. Tuo kunnioitus on niin suuri, että Jumalan nimeä varotaan mainitsemasta ja hänen toiminnastaan puhutaan mieluummin passiivissa. Näin ollen näissä pyynnöissä on kyse Jumalan toiminnasta. Vain Jumala itse voi pyhittää nimensä ja tuoda valtakuntansa. Rukoillessamme valtakunnan tulemista me siis pyydämme, että Jumala itse sen toisi. Samalla tunnustamme, että ilman häntä olemme kyvyttömiä rakentamaan sellaista valtakuntaa, jossa oikeudenmukaisuus, rauha ja tasa-arvo vallitsisivat. Emme kuitenkaan pakene omaa vastuutamme, vaan – niin kuin Katekismus sanoo – ”Rukouksessa pyydämme, että hänen tekonsa vahvistuisivat koko Kristuksen kirkossa ja että voisimme välittää hänen rakkauttaan maailmaan jo nyt.”

Virsi 208: 4

Martti Luther linkitti Isä meidän -rukouksen kolmannen pyynnön kahteen edelliseen: ”Jumala murskaa ja estää kaikki pahat suunnitelmat ja voimat, kuten Perkeleen sekä maailman ja oman itsekkään minämme tahdon, jotka eivät antaisi meidän pyhittää hänen nimeään eivätkä hänen valtakuntansa tulla luoksemme.” Pyyntö Jumalan tahdon tapahtumisesta on siis luonnollinen seuraus Jumalan nimen pyhittämisestä ja hänen valtakuntansa tulemisesta. Silti juuri tämä pyyntö lienee monelle ihmisille se kaikkein vaikein. Itse ainakin huomaan usein nurisevani Jumalalle: ”Eikö se sinun tahtosi voisi edes joskus olla sama kuin minun!” Näin tehdessäni lankean siihen ansaan, että ajattelen Jumalan tahdon listaksi yksittäisiä haluamisia. Kuitenkin Uusi testamentti puhuu Jumalan tahdosta aina yksikössä – se on yksi ja jakamaton. Jumalan tahto ei siis viime kädessä ole lista taivaallisen auktoriteetin pilven reunalta lausumia käskyjä ja kieltoja, vaan se on ilmaistu Jeesuksessa. Jumalan tahtoa voi toteuttaa vain seuraamalla häntä. Onneksi tähän liittyy myös lupaus, joka on Katekismuksessa ilmaistu näin: ”Kristittyinä meidät on kutsuttu seuraamaan Herraamme ja luovuttamaan kaikki asiamme Jumalan hallintaan. Hän on kutsunut meidät työhönsä maan päällä. Hän itse vahvistaa ja varjelee meitä tässä tehtävässä.”

Arkkipiispa Martti Simojoki totesi aikoinaan, että Isä meidän -rukouksen kolme ensimmäistä pyyntöä ”muodostavat kuin temppelin porttiholvit, joiden läpi saadaan astua rukouksen pyhäkköön”. Rukouksemme ei lepää omien toiveidemme, voimamme ja tahtomme varassa. Se lepää lujasti sillä pohjalla, jonka Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto muodostavat.

Rukoilkaamme.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Virsi: 208:2,3,4

Minä teen ja sinä teet, niin kuin minä opetan

Iltahartaus to 02.08.2012

Pauli Niemelä, kirkkoherra, Kiiminki

Parannussaarna Herran temppeliin menijöille 

"Usko vaikuttaa myös hyvät teot. Ne syntyvät vapaasta tahdosta, puristamatta. Jumalan tahdon mukainen elämä on kristityn kiitollinen vastaus saamaansa pelastuksen lahjaan. Kristitystä ei tule kuitenkaan synnitöntä. Hän ei ole ihmisenä parempi kuin muut. Hän joutuu kamppailemaan jatkuvasti synnin voimia vastaan. Lutherin sanoin, Jumala perkaa pois meissä asuvaa pahaa ja vahvistaa uuteen. Jumalan armo opettaa elämään Jumalan tahdon mukaan. Apostolin sanoin Jumalan armo ”kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa”"
(Tit. 2:12).

Kofi Annan ilmoitti luopuvansa Syyrian rauhanvälitystehtävästä. Sisällissotaan on vaikea vaikuttaa. Se loppuu kun toinen osapuoli on listitty viimeiseen mieheen. Näin koen omalla kohdallani käyneen. Mikä se pahan tappaa? 

Sovintoon pääsyksi olen tarjonnut tuliukkojen himoitsemaa osaa lahjaksi. Sitä he eivät ota vastaan, odotuttavat ½ vuotta vastaustaan käyttää etuosto-oikeutta maakaupassa. On mietitty ½ vuotta, joko ostaja saa lainhuudon. Asioidenhoidossa on hidastusjarru käytössä. Ennen hurskaita aikeitaan itse kuolla ehtii.

Eikä mistään tule sen selvempää julman jumalan pitäessä kiinni päätöksestään. "On opittava uudelleen" runoilee Anna-Maija Raittila. Nyt tiedämme että on etäännytty kauas €urokriisissä ja terrorismintorjunnassa. Katsokoon jokainen omaan napaansa ja pitäköön suuren suunsa supussa. Jos sitä ei osaa tehdä, on lääkärin tehtävä Riverside Medical Clinic'alla puuttua asiaan.  Oikeamielisyys on hakusessa, vaikka yrittää olla oikeamielinen itseään ja medborgareita kohtaan.