Isä meidän

Aamuhartaus ke 01.08.2012
Samuli Korkalainen, pastori, kanttori, Helsinki

Minä olen huono rukoilija. Erityisen vaikeita minulle ovat tilanteet, joissa pitäisi julkisesti rukoilla omin sanoin. Usein sanat juuttuvat kurkkuun, enkä saa änkytetyksi mitään järkevää. Siksi joudun turvautumaan valmiisiin rukouksiin. Kaikkein mieluiten lausun Isä meidän -rukouksen. Se on paras rukous, koska se on Jeesuksen itsensä opettama. Katekismuskin muistuttaa, että sitä rukoillessamme emme pyydä oman tahtomme, vaan Jumalan tahdon mukaisia asioita. ”Tunnustamme, että Jumala tietää, mikä on meille hyväksi ja mitä todella tarvitsemme.”

Isä meidän -rukous alkaa kolmella pyynnöllä, joiden painopiste on Jumalassa. Maailman ja ihmisen asiat ovat vasta kakkosijalla. Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto ovat ykkösasioita.

Virsi 208: 2

Mikä on Jumalan nimi? Ihminen ei ole nimennyt Jumalaa. Sen sijaan Jumala on ilmoittanut meille itsensä pelastushistorian tapahtumissa aina luomisesta lähtien. Hän on ilmoittanut meille myös nimensä. Raamatussa kerrotaan Mooseksen sanoneen Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala vastasi Mooseksen kysymykseen: ”Minä olen se joka olen.”

Jumalan nimi on siis verbi: Minä olen. Jumala on tekevä ja toimiva Jumala. Jumalan nimen pyhittämisessä on kyse Jumalan teoista ja toiminnasta. Katekismuksen sanoin: ”Jumalan nimen pyhittäminen merkitsee sitä, että kunnioitamme kaikessa Jumalaa ja otamme kiitollisina vastaan kaiken, minkä hän on tehnyt hyväksemme.”

Virsi 208: 3

Tulkoon sinun valtakuntasi. On hyvä huomata, että sekä edellisessä että tässä pyynnössä verbi on kreikankielisessä alkutekstissä passiivissa. Siitä ei siis käy ilmi, kuka pyhittää Jumalan nimen ja kuka tuo valtakunnan. Tämä muoto juontaa juurensa juutalaisten kunnioituksesta Jumalan nimeä kohtaan. Tuo kunnioitus on niin suuri, että Jumalan nimeä varotaan mainitsemasta ja hänen toiminnastaan puhutaan mieluummin passiivissa. Näin ollen näissä pyynnöissä on kyse Jumalan toiminnasta. Vain Jumala itse voi pyhittää nimensä ja tuoda valtakuntansa. Rukoillessamme valtakunnan tulemista me siis pyydämme, että Jumala itse sen toisi. Samalla tunnustamme, että ilman häntä olemme kyvyttömiä rakentamaan sellaista valtakuntaa, jossa oikeudenmukaisuus, rauha ja tasa-arvo vallitsisivat. Emme kuitenkaan pakene omaa vastuutamme, vaan – niin kuin Katekismus sanoo – ”Rukouksessa pyydämme, että hänen tekonsa vahvistuisivat koko Kristuksen kirkossa ja että voisimme välittää hänen rakkauttaan maailmaan jo nyt.”

Virsi 208: 4

Martti Luther linkitti Isä meidän -rukouksen kolmannen pyynnön kahteen edelliseen: ”Jumala murskaa ja estää kaikki pahat suunnitelmat ja voimat, kuten Perkeleen sekä maailman ja oman itsekkään minämme tahdon, jotka eivät antaisi meidän pyhittää hänen nimeään eivätkä hänen valtakuntansa tulla luoksemme.” Pyyntö Jumalan tahdon tapahtumisesta on siis luonnollinen seuraus Jumalan nimen pyhittämisestä ja hänen valtakuntansa tulemisesta. Silti juuri tämä pyyntö lienee monelle ihmisille se kaikkein vaikein. Itse ainakin huomaan usein nurisevani Jumalalle: ”Eikö se sinun tahtosi voisi edes joskus olla sama kuin minun!” Näin tehdessäni lankean siihen ansaan, että ajattelen Jumalan tahdon listaksi yksittäisiä haluamisia. Kuitenkin Uusi testamentti puhuu Jumalan tahdosta aina yksikössä – se on yksi ja jakamaton. Jumalan tahto ei siis viime kädessä ole lista taivaallisen auktoriteetin pilven reunalta lausumia käskyjä ja kieltoja, vaan se on ilmaistu Jeesuksessa. Jumalan tahtoa voi toteuttaa vain seuraamalla häntä. Onneksi tähän liittyy myös lupaus, joka on Katekismuksessa ilmaistu näin: ”Kristittyinä meidät on kutsuttu seuraamaan Herraamme ja luovuttamaan kaikki asiamme Jumalan hallintaan. Hän on kutsunut meidät työhönsä maan päällä. Hän itse vahvistaa ja varjelee meitä tässä tehtävässä.”

Arkkipiispa Martti Simojoki totesi aikoinaan, että Isä meidän -rukouksen kolme ensimmäistä pyyntöä ”muodostavat kuin temppelin porttiholvit, joiden läpi saadaan astua rukouksen pyhäkköön”. Rukouksemme ei lepää omien toiveidemme, voimamme ja tahtomme varassa. Se lepää lujasti sillä pohjalla, jonka Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto muodostavat.

Rukoilkaamme.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Virsi: 208:2,3,4