Miksi sulla on noin suuret, ilkeät silmät?

Ihminen on taideteos. Puiston patsaasta saa hieronnalla omanäköisen lopputuloksen. Mehiläinen varasti mainokseensa "Ihminen on taideteos" leikkelyn jälkeen. Tiedänhän tuohon kysymykseen vastauksen. Sen antoi yläkerran ukko, joka korva ovessa kuunteli, mitä työhuoneessa tapahtui miesasiakkaan kanssa. Se pakotti irtisanomaan työhuoneen vuorasopimuksen palvelukeskuksessa. Näin on johtajien kanssa, jotka ovat vain hyvän rahankerääjän maineessa.  

Miksi miljoonat ovat katsoneet tätä tylsää hierontavideota? (18.12.2012 11:28)

Jätekuljetuksista kiistely alkaa taas (19.12.2012 11:58)

Terveiset Päijät-Hämeestä JäteKukon reviirin tulevalle jäteasiamiehelle. Edellistä valitusta jätemaksusta ei ole hallinto-oikeus ehtinyt käsittelemään.  JäteKukko valtasi Karjalan joulukäen paikan joulukoristeena. Voi, pirunpelto, kun TV2 lähettää uusintana hautajaiset jonkun sorakuopan tiimoilta. Hyvinkään yön ampumistapauksen oikeudenkäynti alkoi esivalmisteluna. Milloin päättyy pitkä yö?

Kenttäpiispan sanoma kotirintamalle

Iltahartaus to 01.11.2012
Pekka Särkiö, kenttäpiispa, Lahti

Vanha nainen oli tullut kuuluisaksi leivonnaisistaan. Hän teki niitä pitoihin ja monet ihmiset myös tilasivat niitä häneltä. Kaikki kehuivat leivonnaisia parhaimmiksi, mitä olivat koskaan maistaneet. Nainen oli vaatimaton ja hänelle riitti se, mitä sai torilla myytyä. Nuori mies vainusi tässä liikeidean. Hän sopi naisen kanssa siitä, että tämä leipoisi yksinomaan hänelle. Mies perusti liikkeen ja alkoi myydä naisen leivonnaisia. Hän perusti jakeluverkoston, sivuliikkeitä ja kuljetusketjun. Oli selvää, että tuotantoa tarvittiin lisää ja se koneellistettiin. Levonnaisilla oli vanhan naisen nimi, mutta häntä ei enää tarvittu yrityksessä. Ihmiset huomasivat muutoksen. Leivonnaisista puuttui maku. He palasivat naisen luo, joka oli alkanut uudelleen myydä kakkujaan torilla.

Aina uudelleen on syytä palata perusasiaan ja nähdä, mistä kaikki lähti liikkeelle. Myös kirkon elämässä monet hyvät ja turhatkin asiat peittävät helposti tärkeimmän, sen mikä antaa maun. Ihmisten rakentamat järjestelmät paisuvat aina suuremmiksi ja samalla myös astian maku vahvistuu. Jumalan hyvän sanoman aromi alkaa silloin peittyä muiden makujen alle.

Psalmin rukoilija kehottaa: ”Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvautuu häneen” (Ps 34:9).

Tämän päivän Vanhan testamentin teksti profeetta Jeremiaan kirjassa kertaa edellistä Psalmin kohtaa: ”Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta! Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu.

Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.”

Jeremian teksti muistuttaa muodoltaan sananlaskuja, jotka tiivistävät asian vastakohtiin. Tässä ero tehdään siunauksen ja kirouksen välille. Se joka turvautuu pelkästään ihmisiin ja hylkää Jumalan, on kirottu kuin suolaisessa autiomaassa kituva piikkikasvi. Jumalaan turvautuva taas on autiomaan keskelläkin kuin veden partaalle istutettu puu, joka vehmaana tuottaa hedelmiä.

Molemmissa tapauksissa ympäristönä on elämälle vihamielinen autiomaa, jollainen oli tuttu profeetan kuulijoille. Tämän päivän ihmisen autiomaa voi olla liian suurten vaatimusten täyttämä työelämä tai työttömyyden taakka, vaikeat ihmissuhteet tai yksinäisyys, erilaisten vaikeuksien kokeminen tai maailman muutoksen tuoma ahdistus. Huolten erämaa saa ihmisen elämän näivettymään.

Toisaalta olen hämmästellyt sitä, kuinka joidenkin ihmisten elämänusko ja toivo ovat säilyneet kaikkein raskaimpienkin vaikeuksien keskellä. Jotkut ovat yksinkertaisella tavalla kertoneet turvansa perustasta. Se on luottamus Jumalaan, kävi miten kävi. Se on ollut lapsuuden iltarukous tai mummon lukema siunaus. Se on tuonut koko elämään maun, joka säilyy.

Reformaattori Martti Luther heräsi noin 500 vuotta sitten siihen, että hänen aikansa kirkossa uskon perustus ei päässyt tulemaan esiin. Hän halusi palauttaa perustan paikalleen ja muovata kirkon uskonelämää uudelleen. Lopputulos oli kuitenkin kirkon jakautuminen. Vasta meidän aikanamme kirkot ovat alkaneet uudelleen löytää yhteyttä keskenään.

Luther nosti esille sen, että Jumala tekee syntisestä kelvollisen ja ottaa hänet omakseen. Usko on lahjaa Jumalalta, ei ihmisen oma yritys tai puserrus. Jos pelastuksesta tulee ihmisten keskinäinen asia, suoritus, tai vaatimus tehdä hyvää, silloin Jumala ja hänen armonsa suljetaan ulkopuolelle.

Luther puki reformaation ytimen sanoihin: ”Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen tähden.” Jumala aloittaa meissä hyvän työnsä ja saattaa sen loppuun asti. Siinä on se lähde, Jumalan hyvyyden maku, joka säilyttää ihmisen elävänä autiomaan keskellä.

Rukoilemme:

”Kaikkivaltias Jumala, rakas Taivaallinen Isä. Kiitos Poikasi pelastavasta työstä. Raivaa tietä evankeliumin julistamiselle kaikkialla maailmassa. Varjele kansasi uskossa ja rakkaudessa, niin että se uskaltaisi kaikissa vaiheissa luottaa armoosi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, Herramme tähden. Aamen.”

Virsi: 360:1-3,7

Syyllisyys ennen syntymää

73 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

1939: Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.

Antti sai nimikkomyrskyn tänään. Pohjoisnavalta on sulanut amerikankokoinen mannerjää. Zeizei = J.J. vapautui kaikista syytteistä 2 vuotta sitten tapahtuneeseen veneonnettomuuteen. Hänen omistuksensa aiheutti kuoleman, johon hän ei ollut syyllinen.

Minun onnettomuuteni on omistaa perintöosani, joka on kokenut ansiottoman arvon nousun. Lahosta mummonmökistä tuli Lomakiinteistö kunnan ja sijoittajien mielestä. Lomakiinteistön kesäkäytöstä on maksettava jätemaksu. Kukaan ei ole käynyt tuottamassa jätettä. Voi tätä ainaista mätäkuuta ja mätäkuun juttuja.

Tänään AKT sai uuden johtajan ja Lahti, Suomen Chicagona uuden yrittäjän, bisnesmiehen entisestä johtajasta, onhan tämä bisnesmiesten hautausmaa yrittämistä varten. Samoin on lapsuuskodin uimaranta varattu muukalaisille hautausmaaksi. 

73 vuoteen ehtiä tapahtua vaikka mitä ennalta-arvaamattomia asioita. Vuoteen 2050 partahylje ei enää löydä jäälauttaa synnytysalustaksi. 

Kun aamuun eletään

49 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

1963: Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhattiin Dallasissa. 

Missä olit silloin, kun tieto John F. Kennedyn ampumisesta tavoitti? Olin Munkkivuoressa Porintiellä hemiplegiarouvan avustajana samalla kun kävin Helsingin käsityönopettajakouluun valmistavaa esikoulua. Olihan se aikaa sekin. Tavallan turhauttavaa kallista oleskelua tilkkutieteillä, mutta sain tehdä kesätyötä Töölönlahden rantakahvilassa, narkkarihovimestarina ja muita kummallisuuksia tutustua pääkaupungin elämään. 

Nyt nukkumaan, että herää aamulla kapinapapin aamuhartautta kuuntelemaan. Onko länsirintamalla kaikki hyvin?

Vatvomista ja vaivaamista

Willy Larsen - Kerenski

original

Kerenski se leipoi tuiman taikinan Suolaksi hän aikoi pienen Suomen maan Ai, ai Kerenski, turha on sun toiveesi Suomi on jo vapaa maa ryssän vallasta Puolan maa on jauho, Viro hiivana Ukraina on sokeri, Liivi liemenä Aunus, Vepsä, Inkeri, Doni, Krimi, Kaukaasi Kaardemummi, sapraimet, oikeet maustimet Taikina se paisui, kiehui, kohosi Kerenski se riehui, sotki hämmensi Vatkas hyvää taikinaa, harvoin sitä nähdä saa Suloista ja makeaa, niinkuin hunajaa Saksan koira jalo kaatoi taikinan Hiivat suolat ahmi kitaansa mahtavaan Kokki itse karkasi, ulkomaille loikkasi Ai, ai Kerenski, turha toiveesi - ei tarvita naapuriapua leipomiseen, osataan ihan itse ainakin jätevesiongelmat hoitaa Talvivaarassa.  Mittakaavassa:  mökinmummon pissi > Itämeren saastuminen  Metsäyhtymän jätemaksu > Talvivaaran jätevedet Tästäkin pitää kuormittaa valituksella hallinto- oikeutta. Tiekimppa perii jätemaksua omistamisesta ei jätteen tuottamisesta. Kuka on vastuussa?

Rauhoittava maisema von Döbeln'in joukoille

Iltahartaus to 25.10.2012
Pekka Särkiö, kenttäpiispa, Lahti

Ohikulkijan voi olla vaikea häiritä käynnissä olevia puutarhajuhlia, joissa ilo on ylimmillään. Hän on kuitenkin ainoana huomannut, että grilli on sytyttänyt talon terassin tuleen. Silloin on parempi toimia ja ilmoittaa palosta kuin ajatella juhlatunnelmaa.

Hyvinvoivassa osassa maapalloa on vietetty kulutusjuhlaa. Kaikki eivät ole voineet osallistua siihen hyvillä mielin. Heitä painaa se, että luonnonvarojen kulutus, saastuttaminen ja väestönkasvu ylittävät maapallon kestokyvyn. Toisia taas painaa aina uuden velan ottaminen tulevien sukupolvien piikkiin, että juhlat saisivat jatkua. Toisessa osassa maailmaa juhlia ei ole voitu edes aloittaa, kun jokainen päivä on eloonjäämistaistelua. Kuka ohikulkija huutaisi, että talo palaa?

Raskaiden uutisten tuojalta vaaditaan viisautta. Vaikeasti nieltävä totuus on annosteltava oikein, ettei nieleminen lakkaa kokonaan. Silti totuus pitäisi voida sanoa, kun siihen on aihetta. Paljon huonompi vaihtoehto on jättää totuus kertomatta ja pitää yllä katteetonta toiveikkuutta. Hyvinvointimaailman ensimmäisen luokan kansituoleilla istuvia odottaa muuten äkkipysäys.

Vanhan testamentin profeetoilla on ollut vaikea tehtävä ilmoittaa Jumalalta saamansa sanoma Israelille sulkematta kuitenkaan heidän korviaan liialla ankaruudella.

Tämä päivän Vanhan testamentin teksti puhuu profeetta Aamoksesta. Hän on varhaisin kirjaprofeetoista, joka vaikutti 700-luvun puolivälissä eKr Samariassa. Hän arvosteli selvin sanoin yläluokkaa, joka kohteli väärin köyhiä ja turvattomia: ”Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä joka kertoo totuuden. … Sen tähden teidän käy näin: Vaikka te rakennatte taloja hakatuista kivistä, ette saa asua niissä. Vaikka te istutatte ihania viinitarhoja, ette saa nauttia niiden viiniä. Sillä minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla.” (Aam 5:11-12) Aamos kehotti ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen: ”Etsikää Herraa, niin saatte elää!” (Aam 5:6).

Jumala näytti Aamokselle tulevan onnettomuuden, heinäsirkkojen ja tulen tuhoaman maan. Silloin profeetta rukoili armahdusta: ”Herra Jumala, anna anteeksi! Kuinka Jaakobin suku voi kestää tämän, sehän on niin vähälukuinen.” (Aam 7:1-6). Lopulta hän kuitenkin julisti Jumalan tuomion Israelin pyhäköitä ja kuningasta vastaan.

Tähän liittyy päivän teksti. Kuninkaan oman pyhäkön pappi Amasja valitti kuninkaalle Aamoksen julistuksesta. Virallinen kuninkaan pappi karkotti Aamoksen pois sanoen: ”Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli” (Aam 7:12).

Kuninkaan omalla papilla Amasjalla oli kiusaus miellyttää kuningasta ja kiitellä tämän toimia Jumalan nimissä. Samalla Amasja koki Aamoksen tuomion julistuksen kiusallisena. Jompi kumpi ei puhunut Jumalan tahdon mukaan. Amasja päätti, että hän sai jäädä ja Aamos lähteä. Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että hävitystä ja pakkosiirtolaisuutta ennustanut Aamos oli ollut oikeassa. Parinkymmenen vuoden kuluttua Assyria valloitti Israelin ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen.

Miltä tämän päivän puheet näyttävät tulevan historian valossa? On helppoa maalata todellisuuden päälle rauhoittavia maisemia, jotka peittävät todellisuuden. Profeetta Jeremia sanoo vastuuttomasti puhuvista papeista ja profeetoista: ”Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: ”Nyt on rauha, kaikki hyvin” vaikka rauhaa ei ole.” (Jes 6:14). Varsinkin julkisen vallan edustajilla ja päättäjillä on vastuu arvioida oikein tilannetta ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä yhteiseksi parhaaksi.

Tämän viikon tekstit puhuvat Jeesuksen lähettiläistä. Jokainen meistä voi olla Jeesuksen lähettämä toivon tuoja. Onnettomuusviestit eivät ole silloin päällimmäisenä. Vietävänä on ennen kaikkea sanoma armahduksesta. Jumala on lähettänyt Jeesuksen pelastajaksi synnin maailmaan. Hän on kaikkien kärsivien ja apua odottavien toivo.

Rukoilemme: ”Rakas Taivaallinen Isä. Ole niiden tukena, jotka etsivät paikkaansa kärsivässä maailmassa. Avaa sydämemme heidän tarpeilleen. Kutsu kaikkia kansoja pelastukseen. Anna uskollisia lähettiläitä viemään ilosanomaa Jeesuksesta. Tätä rukoilemme Hänen lunastustyönsä tähden”. Aamen

Olen vapaa

Iltahartaus to 11.10.2012
Mika Aspinen, kouluttaja, Vantaa

»Miksi kymmentä käskyä ei lausuttu jo heti Raamatun alussa?» kysyy vanha juutalainen tarina, ja vastaa tähän kysymykseen vertauksen avulla:
»Kerran tuli muuan mies erääseen maakuntaan ja sanoi sen asukkaille: ’Tahdon olla teidän kuninkaanne.’ Silloin asukkaat vastasivat: ’Oletko sitten tehnyt jotain hyvää, mikä oikeuttaisi sinut olemaan meidän kuninkaamme?’ Mitä hän teki? Hän rakensi heille muurin. Hän rakensi heille vesijohdon. Hän myös puolusti heitä hyökkääjiä vastaan. Sitten hän sanoi uudestaan: ’Tahdon olla teidän kuninkaanne.’ Nyt asukkaat vastasivat: ’Kyllä vain!’
Samoin teki myös Kaikkivaltias. Hän vapautti israelilaiset Egyptistä, halkaisi heille Kaislameren, antoi sataa heille mannaa taivaasta, antoi lähteen puhjeta autiomaahan, toi heille viiriäisiä ja puolusti heitä hyökkääjiä vastaan. Vasta sen jälkeen hän sanoi heille: ’Tahdon olla teidän kuninkaanne.’ Ja tähän he vastasivat: ’Kyllä vain.’»

Siis ensin vapautus, sitten vasta kymmenen käskyä – tai pikemminkin kymmenen vapauttavaa sanaa (kuten niitä kutsui nyt jo edesmennyt Vanhan testamentin opettajani Timo Veijola).

Mistä olen vapaa? Mihin olen vapaa?
Miten käskyjen älä-kiellot puhuttelevat myönteiseen muotoon luovasti kääntyvinä?

*

Ensimmäinen vapauttava sana: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

Olen vapaa erilaisista epäjumalista, kaikista orjuuttavista ja kahlitsevista voimista ja valloista.
Minä uskon Jumalaan, joka johtaa minut orjuudesta vapauteen ja kutsuu minut toimimaan vapauden puolesta, kaikkia orjuuden muotoja vastaan. Jumala, oletko sinä jopa markkinavoimia suurempi?

Tämä vapauttava sana jatkuu: "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa."

Olen vapaa patsaista – ja patsastelusta.
Olen vapaa käyttämään erilaisia mieli- ja kielikuvia Jumalasta.
Niistä yhdenkään ei tarvitse antaa kahlita, sillä ”ainoa oikea kuva” muuttuu äkkiä epäjumalankuvaksi.
Niistä yhdenkään ei tarvitse antaa kahlita, koskaJumalan salattu todellisuus on jotakin suurempaa, jotakin värikkäämpää kuin mitkään kuvat. Jumala, kiitos, että olet jotakin suurempaa, jotakin enemmän.

*

Toinen vapauttava sana: "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä."
Olen vapaa vannomisesta, maagisesta ajattelusta, voimasanoista.
Olen vapaa lausumaan Jumalan nimen, kun ylistän häntä tai huudan häntä avuksi.
Olen vapaa lausumaan sinun nimesi, Jumala, joka olet itse minut nimeltä kutsunut omaksesi.

*

Kolmas vapauttava sana: "Muista pyhittää lepopäivä."
Olen vapaa lepoon.
Vain sinä, Jumala, voit levätä saatuasi ensin kaiken valmiiksi. Minä tarvitsen lepopäivää aivan erityisesti silloin, kun kaikki jää vielä kesken. Jumala, kiitos, että saan levätä keskeneräisenä.

*

Neljäs vapauttava sana: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."
Olen vapaa kulkemaan elämän tutkimusmatkaa osana pitkää sukupolvien ketjua.
Kiitos, hyvä Jumala, vanhemmistani, iso- ja esivanhemmistani.

*

Viides vapauttava sana: "Älä tapa."
Olen vapaa suojelemaan elämää, niin omia lajitovereitani kuin koko sinun suurta luomakuntaasi, Jumala.
Olen vapaa kehittymään, pyytämään anteeksi vihastumistani ja antamaan anteeksi.

*

Kuudes vapauttava sana: "Älä tee aviorikosta."
Olen vapaa, kun voin heittäytyä aidosti kaikkein läheisimpiin ja tärkeimpiin ihmissuhteisiini,
kasvaen yhdessä, vailla tarvetta pelata valtapeliä, vailla kaksoiselämän tuplataakkaa.
Jumala, anna minulle voimaa ja asennetta ihmisenä kasvuun, tee minusta läheinen ja lähimmäinen.

*

Seitsemäs vapauttava sana: "Älä varasta."
Olen vapaa iloitsemaan kaikesta siitä, mitä käyttööni on annettu. Olen vapaa kunnioittamaan ja arvostamaan sitä, mitä toisen käyttöön on annettu. Olen myös vapaa turhista tavaroista. Ehkä varastamisen vastakohta ei olisikaan omasta kiinnipitäminen, vaan omastaan jakaminen?
Jumala, anna minulle määräosani leipää.

*

Kahdeksas vapauttava sana: "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan."
Olen vapaa puhumaan totta ja oikeaa. Kieli on pieni elin mutta voi kerskua suurista asioista. Kiitos, Jumala, siitä vastuullisesta vapaudesta, jonka olet antanut, kun lahjoitit minulle kielen, puhutun kielen ja elekielen, sillaksi minun ja lähimmäiseni välille.
Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa kunniaasi.

*

Yhdeksäs ja kymmenes vapauttava sana: "Älä tavoittele mitään, mikä kuuluu lähimmäisellesi."
Ensimmäinen vapauttava sana alkoi sanalla ’minä’, viitaten Jumalaan. Viimeinen vapauttava sana päättyy (alkukielessä) sanaan ’lähimmäinen’. Kymmenen vapauttavaa sanaa ovat matka Jumalan luota lähimmäisen luo. Siksi ne voi tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Käsky on laaja – siksi se vapauttaa luovuuteen.

Kiitos, Jumala, että rakastat minua niin paljon, että rohkaiset minua vastuulliseen vapauteen.
Kiitos, Kristus, sinä joka olet vapauttanut meidät.
Kiitos, Pyhä Henki, joka johdat meitä rauhaan, iloon ja vapauteen.

Virsi: 523:1,4

Aamuhartaus ke 03.10.2012
Ilkka Raittila, pastori, Joensuu

Hengittämistäkin voi opetella

Katekismussarjaan kuuluva aamuhartaus antaa toivoa, että hengittämistäkin  voi opetella. Enkeli ei sulkenut suuta kaikilta ennen syntymää. Tuliukkoina heidän sanomisensa syövät metallimiesten ja -naisten uskottavuutta. Ensimmäinen hengenveto ja itku on tärkein, sillä vastasyntynyt ilmoitta oman äänensä. 

Mitä se lounatuuli itkee?

"Älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, vaan rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. aamen."

Totuus tekee vapaaksi

Aamuhartaus ke 26.09.2012
Risto Leppänen, pastori, Turku

Kirkko ei hyväksy minkäänlaista syrjintää. Jumalan valtakunnassa ei ikinä ole hyväksytty rikoksia. Nyt kyllä meidän perhettä syytetään ilman asiaa. Enhän minä kristittynä semmoista ole voinut sanoa. Julkisuudessa on tapana paisutella asioita.

Yhtäältä varmasti tosia lauseita ja samalla kuitenkin perin inhimillistä. Lähiyhteisöissä ja korkeita elämänihanteita korostavissa yhteisöissä on kivuliasta tunnustaa vääryyden tapahtumista. Totuuden sijasta on kiusaus suojautua, ohittaa ja kääntää huomio toisaalle. Näin meitä pilkataan ja syytetään.

Usein tosiasiat pakottavat tarkistamaan kuvaa uskonyhteisöstä, perheestä, itsestä tai luotetusta ihmisestä. Erityisen vaikeaa totuuden näkeminen on siellä, missä valtaa ei tunnisteta tai tunnusteta. Silloin on tarvetta totuuden lausujille. Niille, jotka näkevät tarkasti ja uskaltavat sanoa: Keisarilla ei ole vaatteita!

Tässä taannoin olin ala-asteen vanhempainillassa. Opettaja kertoi uskonnon tunnista, jossa oppilaat olivat katselleet kuvia paimentolaisheimon elämästä ja tehneet havaintoja. Lapset olivat kiinnittäneet huomiota, miten samassa kuvassa olivat paitsi isovanhemmat, vanhemmat, lapset myös eläimet. Olisipa meilläkin, mutta kun meillä on aina niin kiire. Me vanhemmat puolustauduimme ja vaikka meistä ei paimentolaisia tule, silti syvällä tavalla tunsimme, että se mitä nyt sanottiin, oli totta. Arvostan sitä, että tämä opettaja uskalsi vastareaktiosta huolimatta jättää tämän kriittisen peilin eteemme.

Tarvitsemme rohkeita totuuden puhujia ja oikeudenmukaisuuden ääniä. Myös Kristuksen kirkon on etsittävä ja rakastettava totuutta salatuimpaan saakka. Kirkon on suorastaan rukoiltava keskuuteen sellaisia vastuunkantajia, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, minkä kokevat todeksi. Sellaisia, jotka eivät säikähdä sitäkään, kun totuus tekee kipeää. Sellaisia, jotka eivät liian helposti päästä kriittisen peilin edestä.

Mutta ihmistä puolustaessa on oltava sekä lempeä että luja. Haavoittamatta ja häpeäpaaluun asettamatta on lempeästi uskallettava nostaa keskusteluun vinoutuneet kulttuurit, valheet ja vääryydet. Niin on tehtävä, ettei yksilö kadota itseään tai yhteisö identiteettiään.

Yksi väline tämän rehelliseen itsensä katselemiseen on rippi. Sen lähtökohta on tosiasioiden tunnustamisessa. Ripissä nimittäin yksittäinen ihminen tai jumalanpalvelukseen kokoontunut seurakunta voi tuoda elämänsä Jumalan eteen ja tunnustaa syyllisyyden. Yksityinen rippi antaa mahdollisuuden tuoda luottamuksellisesti Jumalan eteen väärien tekojen taakan. Ripissä tärkeintä ei silti ole se, mitä osaa, pystyy ja jaksaa kertoa. Yksittäisiä tekoja tärkeämpää on tunnustaa se vääryys, jossa ajasta aikaan olemme väistämättä mukana. Olemme vaikka emme edes tiedä olevamme.

Usein ymmärrämme synnit vain yksittäisinä tekoina, saatamme jopa omalakisesti nimetä syntejä ja samalla pitää todelliset synnit piilossa. Saatamme siivilöidä hyttysen ja samalla niellä kamelin. Toisinaan vasta historiankirjoitus paljastaa, missä kaikessa olemme tietämättämme olleet mukana, mistä olemme vaienneet ja mitä jättäneet tekemättä. On suostuttava siihenkin, että myöhemmin opetuksemme arvioidaan uudessa perspektiivissä.

Kaikkien syntien pääjuuri kasvaa ihmisen ylpeydestä ja omahyväisyydestä. Asenteesta, jossa päivitellään toisia: onneksi en ole yhtä säälittävä kuin tuo toinen. Syntiä on nouseminen kanssakulkijoiden, luomakunnan ja Jumalan yläpuolelle. Tämä ylpeys estää kumartumasta toisten kanssa synnintunnustukseen, lausahtamasta Jumalan edessä kuin muinainen rukoilija: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Kirkko ja kristitty tarvitsevat perimmäisiä totuuden hetkiä, tilaisuuksia synnintunnustukseen. Ne ovat erityisiä hetkiä, etsikkoaikoja. Silloin ei pidä suojautua, eikä sulkea korvia, ei käpertyä, eikä suostua valheeseen. Sen sijaan on nähtävä tosiasiat, se kuka olen ja mitä olen tehnyt. Tosiasioiden tultua esiin, elämä ei ole enää entisensä. Tämä kipeä hetki sisältää aina myös muutoksen mahdollisuuden. Se vie luopumaan turhasta, siitä mikä joutaakin mennä. Siksi se on askel kirkon ja kristityn uudistumiseen.

Läpinäkyvämmän maailman myötä myös kristillisissä kirkoissa on yhä enemmän opeteltu puhumaan kipeistä asioista ja vaietuista taakoista. Aina siellä missä totuus on tullut julki, siellä on syntynyt myös parannuksen mahdollisuus ja mahdollisuus korjata vääryydet. Vaikeat kysymykset ja muutos kysyvät luottamusta ja rohkeutta, mutta lopulta rehellinen sydämen tie vie vapauteen. Jos taas tyydymme valheeseen ja vaikenemiseen, pian kadotamme itsemme ja identiteettimme.

Hyvä kuulijani, tänä aamuna rohkaisen Sinua oman elämäntilanteesi keskellä tarttumaan tosiasioihin. Rohkaisen sinua sen lupauksen varassa, että totuus tekee sinut vapaaksi. Jumala ei heitä Sinua häpeään, turvattomuuteen tai eristyksiin. Jumala on hyvä ja armollinen, joka kutsuu elämään ja yhteyteen.

Sinä kelpaat ja riität – omana itsenäsi!

Haluaisin puhua myös Sinulle, jota painavat syyllisyyden taakat. Sinulle, joka koet epäonnistuneesi. Sinulle, jonka yhteys läheisiin ja Jumalaan on särkynyt. Sinulle, joka pelkäät tulevasi kadotetuksi. Jumala ei jätä Sinua syyllisyyteen, eikä huutamaan tyhjyyteen. Jumala kuulee huutosi niin kuin ei mitään muuta ääntä olisikaan. Saat uskoa synnit anteeksi ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikka vastuuta ei voi väistää, tehtyä ei saa tekemättömäksi, se on silti mahdollista saada sovitetuksi.

Sinun ei tarvitse puolustautua, selitellä, kätkeytyä ja suojautua. Saat kuulla syntien anteeksiantamuksen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä tai niillä sanoilla, mitkä vain ikinä ovat tutut ja tuovat aamuusi taivaan armon ja Kristuksen anteeksiantamuksen.

Olet hyväksytty, kelpaat ja riität!

Virsi: 631 b:5

10 uutta käskyä

Kymmenen uutta käskyä Jakso 1/10 

areena.yle.fi/tv/435962

Värikäs joukko ääneenajattelijoita antaa suomalaisille uudet arvot. Nuotiokeskustelussa syntyy 10 uutta käskyä meille kaikille.

Tehtävä: Käsky häpeästä ja syyllisyydestä

1. käsky: Älä pelkää! 

Tehtävä: Käsky perheestä

2. käsky: Pidä huolta perheestäsi! 

Tehtävä: Käsky työstä

3. käsky: Tee hyvin! 

Tehtävä: Käsky kilpailusta

4. käsky: Kilpaile vastuullisesti 

Tehtävä: Käsky riippuvuuksista 

5. käsky: Tunnista riippuvuutesi

Tehtävä: Käsky nöyrtymisestä

6. käsky: Ole avoin totuudelle 

Tehtävä: Käsky yhteydenpidosta

7. käsky: Ole läsnä 

Tehtävä: käsky terpeellisesta

8. käsky: Harkitse tarpeesi

Tehtävä: käsky ympäristöstä

9. käsky: Pelasta Maa

Tehtävä: käsky yksinäisyydestä

10. käsky: Älä jää yksin

Kenttäpiispa puhuu

Iltahartaus to 06.09.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti

Oletko joskus tullut yksin vieraaseen kaupunkiin. Katsot ihmisiä ja katuja, koet olevasi vieras. Yksinäisyys ja turvattomuus valtaavat mielen. Vielä vahvempi on tuntu, jos tulet vieraaseen maahan, ilman kielitaitoa, ilman ketään ystävää. Näin tuntevia ihmisiä on tälläkin hetkellä miljoonia. Yksinäisyyden lisäksi he saavat tuntea, olevansa ei-toivottuja.

Nälänhätä, sodat, veden puute, ylikansoitus ja työttömyys ajavat ihmisiä pois tutuilta asuinsijoiltaan. Heidän on pakko valita vieras ympäristö ja tuntematon tulevaisuus, sillä paikoilleen jääminen tietäisi lopulta kurjuutta ja kuolemaa. Näille ihmisille yksikin ystävällinen lähimmäinen merkitsee toivoa ja parempaa elämää.

Maahanmuuttajan kohtalo ei ole tuntematon Raamatussakaan. Tämän päivän Vanhan testamentin teksti on Ruutin kirjasta. Ruut oli syntyisin Israelin naapurimaasta Moabista, mutta eri vaiheiden jälkeen hän muutti Israeliin.

Kaunis sukukertomus alkaa israelilaisen perheen muutosta nälänhätää pakoon Moabiin. Perheen pojat avioituivat sikäläisten naisten kanssa. Jonkun ajan kuluttua kuitenkin sekä israelilaisen perheen isä että pojat kuolivat. Jäljelle jäivät vain perheen naiset: israelilainen leskivaimo Noomi ja hänen kaksi moabilaista miniäänsä. Naiset joutuivat ratkaisemaan tulevaisuutensa. Noomi kehotti miniöitään palaamaan omien vanhempiensa luo.

Toinen miniöistä, Ruut, ei kuitenkaan halunnut lähteä eikä jättää anoppiaan. Ruut vannoi uskollisuuden valansa Noomille: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.” Ruutin sanoista kuvastu rakkaus, joka on kovin kaukana anopin ja miniän suhteeseen usein liitetystä etäisyydestä.

Kertomuksen jatko osoittaa, että Ruutin uskollisuuden ja rakkauden lisäksi tarvitaan vielä anopin neuvokkuutta. Muuten Ruut ei voisi saada kunnollista asemaa ja kotia israelilaisessa yhteisössä. Leskivaimo Ruut on lunastettava suvun piiriin ja samalla turvattava hänen miesvainajansa maaomaisuuden säilyminen.

Noomin neuvojen jälkeen lunastajaksi ilmaantui sukulaismies Boas. Hän maksoi lunastushinnan maasta ja otti samalla Ruutin vaimokseen. Ruutille syntyi poika, josta naiset onnittelivat Noomia: ”Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Tulkoon poika kuuluisaksi Israelissa, antakoon hän sinulle uutta voimaa ja olkoon hän vanhuutesi turvana, sillä hänet on synnyttänyt miniäsi Ruut, joka rakastaa sinua ja on sinulle enemmän arvoinen kuin seitsemän poikaa”.

Kertomus kahdesta naisesta Ruutista ja hänen anopistaan Noomista kuvaa ihmisten välisen tuen merkitystä. Kahden irrallisen ihmisen sitoutuminen toisiinsa tuo molemmille lopulta turvan. Ruut saa paikan uuden miehensä kodissa ja Noomi puolestaan vanhuuden turvan Ruutin pojan kautta.

Kertomuksessa on kuitenkin vielä syvempi tasonsa. Se avautuu sukukertomuksen jatkosta. Ruutista tuli nimittäin kuningas Daavidin kantaäiti. Daavidin sukuun syntyi myöhemmin Jeesus. Hänestä tuli kaikkien kansojen lunastaja. Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan kaikkia Jumalan perheväkeen. Hän osti synnin vuoksi ulkopuoliset ja kodittomat Jumalan lapsen asemaan. Lunastushintana oli Jeesuksen oma elämä, jonka hän maksoi kuollessaan ristillä.

Noomin ystävättärien kiitos syntyneestä pojasta on kuin profeetallinen näky sukukertomuksen jatkosta. Se laajenee koskemaan kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. ”Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle sukulunastajan. Tulkoon poika kuuluisaksi Israelissa, antakoon hän sinulle uutta voimaa ja olkoon hän vanhuutesi turvana.”

Jeesus on jokaisen turvana, joka jättää elämänsä hänen varaansa ja arallakin uskolla turvautuu häneen. Jeesuksen lunastustyön kautta sinulle ja minulle on avautunut paikka Jumalan perheessä. Ulkopuolisista on tullut läheisiä ja rakastettuja perheen jäseniä. ”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” (Ef 2:19)

Rukoilemme: ”Rakas Taivaallinen Isä. Ole kaikkien kodittomien ja yksinäisten kanssa, jotka etsivät paikkaansa. Avaa sydämemme heidän tarpeilleen. Kutsu kaikkia kansoja pelastukseen. Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen lunastustyön tähden”. Aamen.

Virsi: 432:1-2

...teidän ajatuksenne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra"

Iltahartaus to 25.11.2004
Anna-Maija Raittila, kirjailija , Kaarina
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Profeetta Jesajan kirjasta:
” Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä niin korkealla ovat minun tieni teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan joka hedelmöittyy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäisille leivän, niin käy myös sanan, joka minusta lähtee: se ei tyhjänä pala vaan täyttää tehtävän jonka minä sille annan ja saan menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.”

Yksi Raamatun suuria lukuja on Jeremian kirjan 18. luku. Profeetta oli syvän levottomuuden vallassa oman kaupunkinsa ja kansansa tähden,  ennen muuta vallanpitäjien, suunnanmäärääjien tähden. Hänen sydämensä oli pakahtua sanoista joita hän ei olisi rohjennut sanoa ääneen. 

” Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein! Mutta he vastasivat: Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan”. Näissä ajatuksissa Jeremia kävelee Jerusalemin kaduilla ja huomaa savenvalajan pajan. Hän poikkeaa sisälle ja huomaa ettei tämä ollutkaan päähänpisto. Savenvalaja on pusertamassa kouraansa kimpaletta, joka näyttää entiseltä kelpo savikupilta!  Mitä nyt, miten hän hennoo tuhota jotain, jonka on itse jo saanut valmiiksi?

Mutta tämä hämmästely on kaukana fatalismista. Jumala ei lyö mitään lukkoon, hän ei kahlitse omaa luomistyötään valmiiksi jähmetetyllä suunnitelmalla. Ehkä onkin parempi käyttää sanaa unelma kuin suunnitelma. Eikä Jumalan unelmalla ole mitään tekemistä haaveilun kanssa. Jumalan unelma on itu, jonka hän on ladannut rakkaudellaan. Rakkaudessa ei ole määräysvaltaa eikä pakkoa, mutta uskollisuuden valtava kasvuvoima - odottamisen, luottamuksen, kärsivällisyyden kasvuvoima. Sellaisella katseella Luojamme meitä valvoo ja seuraa, salaa sisältäpäin ohjaa ja rohkaisee – jos annamme siihen luvan.
Luvan antaminen on tilan sallimista Jumalan mahdollisuuksille.

Pyhä kaikkivaltias Jumala!
Kiitos että anteeksiantamuksesi ei pyyhi mennyttä pois vaan luo sen uudeksi.  Anna minun huomata kaikessa myttyyn menneessä haaste uuteen, anna minun kuulla virheissäkin kutsu aloittaa kanssasi uudestaan.  Tahdon antaa syntinikin sinun käsiisi, uudeksi luovan laupeutesi haltuun. Aamen.

Virsi 525.  Suurempi kuin sydämeni.

Virsi: 525

Kastematka rintamalta kaatuneiden kummisetien kanssa

Ja minulle hän pahoittelee, että en ole arvostanut kasteen merkitystä. Minua loukkaaa, kun ei nähdä metsää puilta. Rahastuksesta on kyse kirkoissa, vanhuspalvelulaissa ja kaikissa eliitin halvoissa huveissa. Kapinapappi taisi joutua julkaisukieltoon jumalan pilkasta.


Iltahartaus to 30.08.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti

Kasvimaaharrastuksemme alkuaikoina kylvöohjeita tuli oiottua. Seuraukset tulivat näkyviin pitkin kesää, mutta varsinkin kesän lopulla. Satoa tuli vähän tai jonkun kasvin osalta ei lainkaan. Harrastusviljely on vain huvia, mutta entä jos pelissä onkin koko elämä?

Päivän Vanhan testamentin kertomuksen päähenkilö on sotapäällikkö. Hänen elämänsä oli ankarassa pelissä, johon sotapäällikönkään valta ei ylettynyt. Naaman, Syyrian kuninkaan sotapäällikkö sairasti parantumatonta spitaalia. Spitaali on kauhea tauti. Tarttuva ihosairaus johtaa pahoihin tulehduksiin ja kuolioihin. Spitaaliin sairastuneet yleensä eristettiin tartuntavaaran vuoksi muista ihmisistä.

Apu tuli yllättävältä taholta. Sotapäällikön perheessä oli palvelija, nuori tyttö, joka oli tuotu sotavankina Israelista. Tyttö sanoi, että israelilainen profeetta voisi parantaa Naamanin spitaalista. Lopulta syyrialainen Naaman oli vaunuineen profeetta Elisan talon edessä. Profeetta lähetti viestin Naamanille: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.”

Miten Naaman suhtautui saamaansa yksinkertaiseen ohjeeseen? Hän raivostui. Naaman oli odottanut jotain näyttävämpää, rukouksia ja käden liikuttelua sairaan ihon päällä. Tai miksi juuri Jordan? Eivätkö hänen kotimaansa joet ole paljon parempia? Lopulta Naamanin palvelijat saivat taivuteltua hänet profeetan neuvon puolelle. Naaman teki saamansa käskyn mukaan ja kastautui seitsemästi Jordanissa. Hän tuli terveeksi ja sairas iho muuttui sileäksi kuin lapsen iho.

Kertomuksessa on useita puhuttelevia yksityiskohtia. Sotavankina tuotu tyttö toimii uuden isäntänsä parhaaksi. Myös Naamanin palvelijat tuntuvat välittävän hänestä. Mies ansaitsi selvästi kunnioituksen Raamatun lukijan silmissä, siitä huolimatta että hän oli vierasmaalainen. Hyvä sotapäällikkö Naaman syyrialainen saa minut toivomaan sitä, että tämän päivän Syyriassa sisällissota voisi tauota ja eri vähemmistöt saisivat elää siellä turvassa.

Eniten minua puhuttelee kuitenkin Naamanin parantuminen kun hän on kuuliainen saamalleen ohjeelle. Ensin hän esittää kriittisiä kysymyksiä, mutta on lopulta valmis nöyrtymään ja siirtämään syrjään oman ylpeytensä. Vaikea sairaus tai joku muu ihmisen hallintavallan ylittävä asia saavat turvautumaan Jumalaan ja antamaan hänelle tilaa toimia.

Moderni länsimainen ihminen haluaa itse hallita, ymmärtää ja kontrolloida loppuun asti kaikkea. Tilan antaminen Jumalalle on vaikeaa. Uskossa ja jumalasuhteessa on kuitenkin kyse vastavuoroisuudesta, kuuntelemisesta, suostumisesta, kuuliaisuudesta ja luottamuksesta. Se merkitsee sitä, ettei ole enää pakko hallita kaikkea omassa elämässä. Samalla Jumala saa tilaa vaikuttaa ja toimia.

Kerran Jeesus tuli Jordanille Johannes Kastajan kastettavaksi. Johannes esteli. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jeesuksen piti saada häneltä kaste. Mutta Jeesus sanoi: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” (Matt 3:15)

Jeesus antoi myöhemmin seuraajilleen tehtävän liittää kasteen kautta kaikki kansat hänen opetuslapsikseen ja pelastuksen osallisuuteen. Naaman Syyrialainen oli kuuliainen ja parantui kuolettavasta sairaudesta. Hän sai kuin lapsen puhtauden. Samalla tavalla vaikuttaa pyhä kaste, kun sen lahja otetaan uskolla vastaan.

Monet kysyvät tänään epäillen, miksi tarvitaan kastetta. Yhä enemmän lapsia jää kastamatta. Jeesuksen antama nimenomainen käsky, tai kristikunnan yhteinen käytäntö eivät paina riittävästi. Jotkut vanhemmat etsivät kevyempää tapaa, kuten siunausta osana nimenantoseremoniaa. Rohkaisen kaikkia tarttumaan kasteen lahjaan, Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa. Se kantaa läpi elämän.

Rukoilemme: ”Herra Jumala, rakas taivaallinen isä. Sinä olet elämän lähde. Me kiitämme sinua siitä, että jo kasteessa otat meidät yhteyteesi ja annat tulla osalliseksi kaikista pelastuksen lahjoista. Siunaa koteja ja perheitä, niin että turvaudumme sinuun ja elämme aina lapsinasi. Tätä rukoilemme poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.”

Horjumaton rauhanliitto

Iltahartaus to 23.08.2012
Mika Aspinen, kouluttaja, Vantaa

”Herran päivä on tulossa, Jahven päivä koittaa.”

Sitä päivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Se olisi kaikista päivistä suurin ja ihmeellisin, se toisi tullessaan jotakin aivan uutta. Herran päivä toisi Jumalan kirkkauden vihdoin kaikkien nähtäville.

Emme tiedä tarkkaan, millaista Herran päivää odotettiin vuosituhansia sitten, mitä silloin odotettiin tapahtuvaksi.

Varhaisin meille säilynyt maininta on profeetta Aamoksen kirjasta, ja siinä vaiheessa Herran päivällä oli jo takanaan pitkä historia.

”Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää!
Mitä iloa teille on Herran päivästä?
Se tuo pimeyden, ei valoa.” (Aam. 5:18)

Toinen profeetta, Jesaja, jatkaa tästä. Jesajalle Herran päivä on päivä, jolloin väärä varmuus murtuu, petolliset rakenteet sortuvat, inhimilliset arvojärjestykset kääntyvät päälaelleen, jolloin oikea Jumala erottuu vääristä jumalakuvista.

Herran Sebaotin päivä
iskee kaikkeen ylpeään ja korkeaan,
kaikkeen mahtavaan ja ylhäiseen,
niin että se vaipuu maahan.
(…)
Sinä päivänä Herra yksin on ylhäinen
ja epäjumalat väistyvät, joka ikinen. (Jes. 2:12, 17–18)

On vain yksi Jumala: tämä on se kertosäe, jota Jesaja havainnollistaa lukuisilla luonnosta ottamillaan kuvilla.

*

Ensimmäinen kuva: jykevät puut.

”Herran päivä iskee kaikkiin Libanonin setreihin,
korkeihin ja ylpeihin, ja kaikkiin Basanin tammiin.” (Jes. 2:13)

Siinä ne ovat: puista ylväimmät: Libanonin setrit kelpasivat Salomon temppelinkin rakennusaineiksi. Toisaalta puiden rungot punertavat varoituksen värisävyin. Profeetan aikalaiset tietävät, mihin puut viittaavat: lehtevien puiden alla on palvottu milloin mitäkin jumalia. Profeetta pakottaa kysymään: Minkä puun alta etsin varjoa ja turvaa? Mitä kuusta kuuleminen? Ei vahvin tai korkeinkaan puu ei välttämättä kestä, sillä myrsky ja ukkonen voi iskeä siihen – erityisesti siihen korkeimpaan puuhun.

Mutta punahehkuisen varoituksen jälkeenkin päällimmäiseksi puukuvassa nousevat lupauksen vihreät värisävyt. Tuuheat, lehtevät puut tarjoavat suojaavaa varjoa. Helteessä nääntyvinä odotamme sitä Herran päivää, rauhan aikaa, jolloin saisimme kokoontua yhdessä lepäämään vihreän puun alle.

*

Toinen kuva: puolustuslinnakkeet.

”Jokaiseen ylpeään torniin Herran päivä iskee
ja jokaiseen murtumattomaan muuriin.” (Jes. 2:15)

Herran päivä iskee ukkosen lailla vahvimpiinkin puolustusrakenteisiin. Niin korkeaa tornia tai paksua muuria ei ole, että sen suojassa olisin täysin turvassa. Kuva hohtaa taas kuin punainen varoitusvalo, mutta samalla näen kuvassa myös rohkaisun vihreää valoa: Minun ei tarvitse yrittää kiivetä torniin pahaa maailmaa pakoon, tai käpertyä oman itseni muurien taakse. Ei se onnistu, eikä kannata. Kun Herran päivä iskee tornit ja muurit hajalle, se samalla murtaa raja-aidat ja kutsuu minuakin ylittämään niitä. Minä uskon Jumalaan, joka on voimakkaampi kuin itse rakentamani esteet; hän kutsuu minua pois linnakkeistani, kohti toista ihmistä, elämään täyttä elämää.

*

Kolmas kuva: kauppalaivojen tavarapaljous.

”Herran päivä iskee rantojen huvipursiin
ja kauas merelle purjehtiviin laivoihin.” (Jes. 2:16)

Kauppaa käydään, vienti vetää, laiva on lastattu luksuksella – mutta pääseekö laiva satamaan? Taas kuvassa syttyy punainen varoitusvalo: tuoko Herran päivä myrskyjä, hyökyaaltoja? Ainakaan Jumala ei lupaa tasaisen tyyntä laivamatkaa. Mutta silti merenkäynnissäkin kurottaudun kohti vihreää valoa: Herra, olethan kanssamme myrskyissäkin, samassa veneessä?

*

Neljäs kuva:

”Herran päivä iskee kaikkiin korkeihin vuoriin
ja kaikkiin ylhäisiin kukkuloihin.” (Jes. 2:14)

Vuoret ja kukkulat ovat kautta aikojen olleet luonnollisia Jumalan kohtaamisen paikkoja. Niissä maan muoto kohoaa niin lähelle taivasta kuin mahdollista. Niissä on nähty jotakin korkeaa ja ylhäistä – muutenkin kuin metreinä mitattuna. Siksi Mooses nousee ylös vuorelle kohtaamaan Jumalaa, siksi Jeesus pitää vuorella Vuorisaarnansa.

Tosin samasta syystä vuoret ja kukkulat mainitaan Vanhassa testamenttissa usein myös paikkoina, joihin tullaan palvelemaan myös vieraita jumalia. Jesaja sytyttää siis jälleen punaisen varoitusvalon: Itse korotetut turvallisuuden vuoret voivat sortua. Herran päivä iskee vuoriin ja kukkuloihin. Huipulla tuulee. Mille vuorelle minä olen nousemassa, ja minkä arvoinen on tavoittelemani kukkulan huippu?

Mutta samalla sanapari ”vuoret ja kukkulat” näyttää vihreää valoa ja tuo mieleeni toivoa: Herran päivä merkitsee luottamusta siihen, että on olemassa jotakin vielä vuoriakin vakaampaa. Samassa Jesajan kirjassa on Jumalan lupaus:

”Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
(Jes. 54:10)

Virsi: 179:3,7

Päivästä päivään

Aamuhartaus ke 08.08.2012
Samuli Korkalainen, pastori, kanttori, Helsinki

Isä meidän -rukouksen pyyntö ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” vie rukoilijan luomisen alueelle. Jumala on kaiken luoja, myös ihmisen. Siksi Jumala tietää, että ihminen tarvitsee elääkseen ravintoa, puhdasta vettä, lämpöä ja turvallisuutta. Ihmisellä on tarve kokea läheisyyttä, tulla rakastetuksi ja saada ihmisarvoinen kohtelu. ”Jokapäiväinen leipä” pitää sisällään tämän kaiken. Martti Luther listasi sen hauskasti näin: ”Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.”

Uudessa testamentissa on Isä meidän -rukouksen neljännestä pyynnöstä kaksi toisistaan poikkeavaa versiota. Matteuksen evankeliumissa pyyntö kuuluu: ”Anna meille 'tänä päivänä' ”, kun taas Luukkaalla vastaava kohta on: ”Anna meille 'päivästä päivään' jokapäiväinen leipämme.” Näyttää siltä, että Matteuksen Jeesus ajattelee juuri käynnissä olevan päivän tarpeita, kun taas Luukkaan Jeesus suuntaa katseen kaikkeen siihen, mitä myös huomenna tarvitaan.

Tätä jännitettä ei ole syytä purkaa. Ihminen nimittäin elää jatkuvasti tämän päivän ja huomisen jännitteessä. Täysipainoista elämää eletään olemalla läsnä tässä päivässä. Esteeksi tälle voi muodostua huoli huomisesta ja valmistautuminen sen varalle. Ihmisen sisimmässä elää perusturvattomuus elämää kohtaan: me tiedämme, että meidän on kuoltava ja että tuo hetki voi koittaa jo tänään. Mutta vaikka kuinka yrittäisimme varautua kaikin mahdollisin tavoin huomiseen, emme pääse pakoon elämän rajallisuutta ja haurautta. Ainoa lääke tähän turvattomuuteen on Jumalan huolenpito. Jumala on meidät luonut, pitää meistä huolen ja on kanssamme niin tässä päivässä kuin huomisessa aina viimeiselle rajalle asti. Kun rukoilemme jokapäiväistä leipää, heittäydymme Jumalan huolenpidon varaan ja pyydämme, että osaisimme elää täysin rinnoin tässä ja nyt huolehtimatta turhaan huomisesta.

Jumala loi kaiken hyväksi ja toivoo yhä tänäkin päivänä, että kaikki olisi hyvää. Isä meidän -rukouksen me-muoto muistuttaa siitä, että ihminen ei ole täällä maailmassa yksin, vaan koko elämäämme kuuluu vääjäämättä myös yhteisöllinen näkökulma. Pidetään edelleen mielessä se tämän päivän ja huomisen jännite. On nimittäin varottava sitä, ettemme varautumalla itsekkäästi huomiseen syö lähimmäistemme tämän päivän leipää. Pyyntö jokapäiväisestä leivästä – sekä tänä päivänä että päivästä päivään – on yhteinen, koko ihmiskuntaa koskeva. Maapallon rikkaimpiin ja hyväosaisimpiin kuuluessamme emme voi sydämestämme rukoilla tätä rukousta, jos emme välitä siitä, että yli yhdeksänsataa miljoonaa ihmistä näkee tänäänkin nälkää tässä maailmassa. Jos rukoilee tosissaan jokapäiväistä leipää, ei voi rauhassa nauttia kaikesta saamastaan, kun tietää, että monelta lähimmäiseltä puuttuu kaikkein välttämättömimmätkin tarpeet. Tässä mielessä Isä meidän -rukouksen neljänteen pyyntöön kätkeytyy suorastaan vallankumouksellinen voima. Tuo voima kutsuu meitä parannukseen, ajattelemaan uudella, epäitsekkäällä tavalla ja elämään vastuullisesti suhteessa muihin ihmisiin. Tämän voi meidät luonut Jumala saada meissä aikaan, sillä luominen ei ole päättynyt.

Myös Jeesus sisällytti varmasti tämän ajatuksen Isä meidän -rukoukseen. Hän ei tämän pyynnön opettamisella halunnut johtaa seuraajiaan nautinnolliseen ja itseensä keskittyvään elämään. Vuorisaarnassaan Jeesus kyllä kehotti olemaan murehtimatta huomisesta ja ottamaan siinä mallia taivaan linnuista, mutta tuota ohjetta edelsi varoitus mammonan palvonnasta ja seurasi kehotus: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.” Jumalan tahto ei ole se, että kaikki hyvä, kaikki rikkaus ja yltäkylläisyys keskittyisi vain osalle hänen luoduistaan, vaan se on tarkoitettu kaikille. Tätä hänen vanhurskasta tahtoaan meidän olisi etsittävä tänä päivänä ja päivästä päivään niin yksittäisinä ihmisinä kuin yhteisönä: valtiona, kirkkona, ihmiskuntana.

Jeesus Kristus on itse kaikkein keskeisin jokapäiväisen yhteisen leivän ja keskinäisen jakamisen symboli. Täällä maan päällä eläessään ja vielä ylösnousseena Herranakin hän mursi leipää opetuslastensa kanssa. Hän asetti ehtoollisen muistoateriakseen, jossa siunattu leipä, hänen oma ruumiinsa, murretaan ja jaetaan kaikille. Elämän leivän siunaamina ja ravitsemina meidät lähetetään ehtoollispöydästä murtamaan ja jakamaan leipää edelleen. Jumalan valtakunta on keskinäisen jakamisen valtakunta. Eikä ainoastaan ehtoollispöydässä, vaan myös elävässä elämässä, tämän maailman arjessa, tänä päivänä ja päivästä päivään.

Rukoilkaamme.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Virsi: 59

Isä meidän

Aamuhartaus ke 01.08.2012
Samuli Korkalainen, pastori, kanttori, Helsinki

Minä olen huono rukoilija. Erityisen vaikeita minulle ovat tilanteet, joissa pitäisi julkisesti rukoilla omin sanoin. Usein sanat juuttuvat kurkkuun, enkä saa änkytetyksi mitään järkevää. Siksi joudun turvautumaan valmiisiin rukouksiin. Kaikkein mieluiten lausun Isä meidän -rukouksen. Se on paras rukous, koska se on Jeesuksen itsensä opettama. Katekismuskin muistuttaa, että sitä rukoillessamme emme pyydä oman tahtomme, vaan Jumalan tahdon mukaisia asioita. ”Tunnustamme, että Jumala tietää, mikä on meille hyväksi ja mitä todella tarvitsemme.”

Isä meidän -rukous alkaa kolmella pyynnöllä, joiden painopiste on Jumalassa. Maailman ja ihmisen asiat ovat vasta kakkosijalla. Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto ovat ykkösasioita.

Virsi 208: 2

Mikä on Jumalan nimi? Ihminen ei ole nimennyt Jumalaa. Sen sijaan Jumala on ilmoittanut meille itsensä pelastushistorian tapahtumissa aina luomisesta lähtien. Hän on ilmoittanut meille myös nimensä. Raamatussa kerrotaan Mooseksen sanoneen Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala vastasi Mooseksen kysymykseen: ”Minä olen se joka olen.”

Jumalan nimi on siis verbi: Minä olen. Jumala on tekevä ja toimiva Jumala. Jumalan nimen pyhittämisessä on kyse Jumalan teoista ja toiminnasta. Katekismuksen sanoin: ”Jumalan nimen pyhittäminen merkitsee sitä, että kunnioitamme kaikessa Jumalaa ja otamme kiitollisina vastaan kaiken, minkä hän on tehnyt hyväksemme.”

Virsi 208: 3

Tulkoon sinun valtakuntasi. On hyvä huomata, että sekä edellisessä että tässä pyynnössä verbi on kreikankielisessä alkutekstissä passiivissa. Siitä ei siis käy ilmi, kuka pyhittää Jumalan nimen ja kuka tuo valtakunnan. Tämä muoto juontaa juurensa juutalaisten kunnioituksesta Jumalan nimeä kohtaan. Tuo kunnioitus on niin suuri, että Jumalan nimeä varotaan mainitsemasta ja hänen toiminnastaan puhutaan mieluummin passiivissa. Näin ollen näissä pyynnöissä on kyse Jumalan toiminnasta. Vain Jumala itse voi pyhittää nimensä ja tuoda valtakuntansa. Rukoillessamme valtakunnan tulemista me siis pyydämme, että Jumala itse sen toisi. Samalla tunnustamme, että ilman häntä olemme kyvyttömiä rakentamaan sellaista valtakuntaa, jossa oikeudenmukaisuus, rauha ja tasa-arvo vallitsisivat. Emme kuitenkaan pakene omaa vastuutamme, vaan – niin kuin Katekismus sanoo – ”Rukouksessa pyydämme, että hänen tekonsa vahvistuisivat koko Kristuksen kirkossa ja että voisimme välittää hänen rakkauttaan maailmaan jo nyt.”

Virsi 208: 4

Martti Luther linkitti Isä meidän -rukouksen kolmannen pyynnön kahteen edelliseen: ”Jumala murskaa ja estää kaikki pahat suunnitelmat ja voimat, kuten Perkeleen sekä maailman ja oman itsekkään minämme tahdon, jotka eivät antaisi meidän pyhittää hänen nimeään eivätkä hänen valtakuntansa tulla luoksemme.” Pyyntö Jumalan tahdon tapahtumisesta on siis luonnollinen seuraus Jumalan nimen pyhittämisestä ja hänen valtakuntansa tulemisesta. Silti juuri tämä pyyntö lienee monelle ihmisille se kaikkein vaikein. Itse ainakin huomaan usein nurisevani Jumalalle: ”Eikö se sinun tahtosi voisi edes joskus olla sama kuin minun!” Näin tehdessäni lankean siihen ansaan, että ajattelen Jumalan tahdon listaksi yksittäisiä haluamisia. Kuitenkin Uusi testamentti puhuu Jumalan tahdosta aina yksikössä – se on yksi ja jakamaton. Jumalan tahto ei siis viime kädessä ole lista taivaallisen auktoriteetin pilven reunalta lausumia käskyjä ja kieltoja, vaan se on ilmaistu Jeesuksessa. Jumalan tahtoa voi toteuttaa vain seuraamalla häntä. Onneksi tähän liittyy myös lupaus, joka on Katekismuksessa ilmaistu näin: ”Kristittyinä meidät on kutsuttu seuraamaan Herraamme ja luovuttamaan kaikki asiamme Jumalan hallintaan. Hän on kutsunut meidät työhönsä maan päällä. Hän itse vahvistaa ja varjelee meitä tässä tehtävässä.”

Arkkipiispa Martti Simojoki totesi aikoinaan, että Isä meidän -rukouksen kolme ensimmäistä pyyntöä ”muodostavat kuin temppelin porttiholvit, joiden läpi saadaan astua rukouksen pyhäkköön”. Rukouksemme ei lepää omien toiveidemme, voimamme ja tahtomme varassa. Se lepää lujasti sillä pohjalla, jonka Jumalan nimi, Jumalan valtakunta ja Jumalan tahto muodostavat.

Rukoilkaamme.

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Virsi: 208:2,3,4

Minä teen ja sinä teet, niin kuin minä opetan

Iltahartaus to 02.08.2012

Pauli Niemelä, kirkkoherra, Kiiminki

Parannussaarna Herran temppeliin menijöille 

"Usko vaikuttaa myös hyvät teot. Ne syntyvät vapaasta tahdosta, puristamatta. Jumalan tahdon mukainen elämä on kristityn kiitollinen vastaus saamaansa pelastuksen lahjaan. Kristitystä ei tule kuitenkaan synnitöntä. Hän ei ole ihmisenä parempi kuin muut. Hän joutuu kamppailemaan jatkuvasti synnin voimia vastaan. Lutherin sanoin, Jumala perkaa pois meissä asuvaa pahaa ja vahvistaa uuteen. Jumalan armo opettaa elämään Jumalan tahdon mukaan. Apostolin sanoin Jumalan armo ”kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa”"
(Tit. 2:12).

Kofi Annan ilmoitti luopuvansa Syyrian rauhanvälitystehtävästä. Sisällissotaan on vaikea vaikuttaa. Se loppuu kun toinen osapuoli on listitty viimeiseen mieheen. Näin koen omalla kohdallani käyneen. Mikä se pahan tappaa? 

Sovintoon pääsyksi olen tarjonnut tuliukkojen himoitsemaa osaa lahjaksi. Sitä he eivät ota vastaan, odotuttavat ½ vuotta vastaustaan käyttää etuosto-oikeutta maakaupassa. On mietitty ½ vuotta, joko ostaja saa lainhuudon. Asioidenhoidossa on hidastusjarru käytössä. Ennen hurskaita aikeitaan itse kuolla ehtii.

Eikä mistään tule sen selvempää julman jumalan pitäessä kiinni päätöksestään. "On opittava uudelleen" runoilee Anna-Maija Raittila. Nyt tiedämme että on etäännytty kauas €urokriisissä ja terrorismintorjunnassa. Katsokoon jokainen omaan napaansa ja pitäköön suuren suunsa supussa. Jos sitä ei osaa tehdä, on lääkärin tehtävä Riverside Medical Clinic'alla puuttua asiaan.  Oikeamielisyys on hakusessa, vaikka yrittää olla oikeamielinen itseään ja medborgareita kohtaan.

Unohtaneille opetusta

Aamuhartaus 25.7 

Katekismussarjassa uskontunnustuksen kolmannesta uskonkohdasta puhuu pastori Ilkka Raittila, Joensuu. Virsi 167: 3. Virsi alkaa sanoin "Uskomme Jumalaan". Radion Kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne, urut Harri Viitanen.  

Vastavoima metalli - tuli

Vietin eilen omien menetyksien muistopäivää, sijoittuihan se syntymäpäiväni jälkeiseen päivään. Olen saarrettu edestä ja takaa. Batman -elokuvan ensi-illassa ammuttiin Amerikassa. Olenkin haistellut tuulia, onko hyvä päivä juhlia joka vuosi edes kakkukahvein, kun ravustus alkaa puolelta päivin. Tillinkukinnoilla maustettu kiehuva vesipata porisee ottamaan vastaan elävältä keitettävät ravut. Sotaista on, Amerikan ampujaa saattaa odottaa kuolemantuomio.

Jostakin syystä tunnen helpotusta jo kuolleita kohtaan. Eihän tämä maallinen vaellus ole muuta kuin asettamista eriarvoiseen asemaan päättäjän paikalta. Kohdalleni on sattunut enemmän vastustajia kuin kahden käden sormilla lukien. Uskon kuitenkin metallimerkkisiä ilmaantuvan tarpeellinen määrä joka lähtöön, etteivät kaikki voi olla minua vastaan. Onko tieni oikea vai väärä, sitä sopii itsekenenkin tutkia mielessään. Edunvalvojista tiedän monta takinkääntäjää, jotka uskottelevat pitävänsä rahalla puolta, mutta sopivan tilaisuuden tullen ovatkin puheissaan aivan hakoteillä. Jopa presidentti kaipaa lisäselvennyksi €-kriisin hoitoon. Ymmärtäisikö Sauli tilanteeni, jospa kirjeellä sitä kysyisin. Tämä on selvä ryöstö. Minulle riittää jälleen kerran. Jaan oman suruni norjalaisten kanssa, meillä lisätään pakkolakeja kansan kyykyttämiseksi.

Norjan pääministeri: Breivik epäonnistui

22.7.2012 11:33

Norjassa muistetaan joukkomurhan uhreja. Kuva: Lehtikuva

Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin mielestä joukkomurhaaja Anders Behring Breivik epäonnistui yrityksessään muuttaa Norjaa. Stoltenberg on avannut joukkomurhan vuosipäivän tunteikkaalla puheella.

-Pommilla ja luodeilla tähdättiin Norjan muuttumiseen, mutta norjalaiset vastasivat syleilemällä arvojaan. Tappaja epäonnistui, ihmiset voittivat.

Myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt on ilmaissut myötätuntonsa joukkomurhan uhreja sureville.

-Tapaus on yhtä käsittämätön tänään kuin se oli silloin, Reinfeldt kirjoitti kirjeessään Stoltenbergille.

Tänään Norjassa muistetaan vuosi sitten tapahtunutta järkyttävää joukkomurhaa. Breivik surmasi Oslossa ja Utöyan saarella kaikkiaan 77 ihmistä.

Aamupäivällä pidetään Oslon tuomiokirkossa muistojumalanpalvelus. Illalla kaupungin keskustassa järjestetään suuri muistokonsertti, johon odotetaan jopa 100 000:ta osallistujaa.

Myös Helsingissä järjestetään illalla muistotilaisuus. Se alkaa kello kuudelta Norjan suurlähetystön edustalla.

Syntynyt ei luotu

Aamuhartaus ke 18.07.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo
Hämmästyn joskus sitä, miten ihminen voi kokea uskon myönteisesti mutta samalla suhtautua äärimmäisen kriittisesti kristillisen uskon väitteisiin. Tavallisesti kritisoidaan oppeja ja dogmeja. Ne nähdään epäuskottavina, vanhanaikaisina tai yksinkertaisesti vain kuolleina. Elävä usko on tämän kritiikin mukaan jotain muuta kuin uskoa oppeihin.

Tässä on kyllä tietty perä. Muistan opiskeluajoilta erään keskustelun. Keskustelukumppanini piti näkemyksiäni liian radikaaleina ja ilmeisesti epäili, että en usko lainkaan. Niinpä hän kesken kaiken kysyi minulta, uskoinko, että Jeesus on Jumalan Poika. Vastasin empimättä myöntävästi, jolloin keskustelukumppani rauhoittui. Pohdin mielessäni, mitä tarkoittaa, että ”Jeesus on Jumalan Poika”. Ymmärsimmekö lainkaan sitä lainkaan samalla tavalla? En kuitenkaan nostanut kysymystä esiin. Puhuimme varsinaisesti aivan muista asioista.

Ensimmäisten kristittyjen uskontunnustus oli varsin yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus on Herra”. Kuten hyvin tiedetään, tämä ei myöhemmille ajoille riittänyt. Piti ruveta täsmentämään sekä Jeesusta että Herraa. Jeesuksen osalta se oli varsin helppoa: täydennettiin esimerkiksi, että ”Jeesus Kristus on Herra”. Eihän ollut kysymys kenestä tahansa Jeesus-nimisestä henkilöstä, vaan Jeesuksesta, jota kutsuttiin myös Kristukseksi.

Herra olikin sitten se monimutkaisempi pala. Mitä se oikein tarkoittaa, että on ”Herra”? Nykyihminenkin tavoittaa ajatuksen, että Herralla haluttiin sanoa jotain Jeesuksen vallasta. Se, joka tunnusti, ”Jeesus on Herra”, tunnusti myös, että hän alistuu Jeesuksen tahtoon. Tähän suuntaan ei kuitenkaan menty, kun katsoo myöhempiä uskontunnustuksia. Jos korostettaisiin Jeesuksen tahtoon alistumista, sanoisimme, että noudatamme Jeesuksen antamia ohjeita. Esimerkiksi apostolisessa uskontunnustuksessa ei kuitenkaan mainita yhtäkään Jeesuksen opetusta, ei edes ylimalkaisesti viitata siihen, että Jeesus opetti.
Herra-sana herätti hieman toisenlaista kiinnostusta. Pantiin merkille, että Vanhassa testamentissa puhuttiin Jumalasta Herrana. Tämä synnytti ajatuksen, että Jeesuskin on Jumala. Tältä pohjalta pohdintaa riitti moneksi sadaksi vuodeksi: millä tavoin Jeesus on Jumala, kun hän on myös ihminen? Mikä on Isä-Jumalan ja Poika-Jumalan suhde, kun kerran on vain yksi Jumala?

Yhden vaiheen tätä pohdintaa voi lukea vaikkapa Nikean tunnustuksesta. Se on yksi kirkkomme kolmesta vanhakirkollisesta uskontunnustuksesta, jota joskus käytetään myös jumalanpalveluksissa. Nikean tunnustus tekee selväksi, kuinka Jeesus on muun muassa ”Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu”.

Ei tämä selvittely toki Nikean tunnustukseen jäänyt. Kirkko jakautui moneen haaraan ja syntyi katkeria välienselvittelyitä, joissa kristillinen rakkaus ei valitettavasti ollut se ohjaava periaate. Kaikki tämä historia johtuu siitä, että inhimillinen uteliaisuus haluaa ymmärtää sanojen merkityksen. Ja merkitystä kuvaillaan uusilla sanoilla, jotka taas vaativat uusia sanoja selityksekseen. Mitä suuremmaksi sanojen määrä kasvaa, sitä varmemmin ihmiset ovat erimielisiä siitä, mitkä sanat kuvaavat parhaiten Jeesusta ja mitkä eivät.

En ole ollenkaan varma, kuinka viisasta uskon asioiden kohdalla on jatkuvasti kysellä sanojen merkityksiä. Ajatellaanpa nyt vain sitä opiskeluaikaista keskusteluani. Luottamuksen syntymiseen riitti yksimielisyys siitä, että Jeesus on Jumalan Poika. Miksi sitä olisi pitänyt lähteä kaivelemaan ja tekemään erimielisyyksien lähteeksi?

Vaikka meillä on kolme vanhakirkollista uskontunnusta, niistä vanhin, apostolinen uskontunnustus on tullut vallitsevaksi. Siinä Jeesuksen herruutta ei oikeastaan ole selitetty lainkaan. Pikemminkin uskontunnustus täsmentää sitä, kuka Jeesus on. Kyse on siitä Jeesuksesta, joka syntyi neitsyt Mariasta, kuoli Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kuolleista. Sitten vielä kerrotaan Jeesuksen tulevaisuudessa: hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Apostolinen uskontunnustus keskittyy Jeesuksen persoonan ympärille. Tärkeää ei ole se, mitä me uskomme tai ymmärrämme. Tärkeää on se, mitä Jeesus tekee. Paavalin sanoin: ”Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16.) Ei siis aina kannata olla niin huolissaan siitä, mitä kukin ajattelee tai tuntee. Ajatukset ja tunteethan tuppaavat vaihtelemaan, joskus jopa saman päivän aikana.

Uskontunnustus on sanoja, joiden merkityksestä ja mielekkyydestä voidaan väitellä loputtomiin. Ei siinä mitään pahaa ole niin kauan, kun ymmärrämme, ettei väittely ole varsnaisesti uskoa. Uskontunnustus on kirkon perinteestä nousevia sanoja, joilla kerromme sitoutuvamme Jeesukseen. ”Jeesus on Herra.”

Rukoilemme: Herramme Jeesus Kristus, kiitos sinulle siitä, että sinä olet pelastuksemme. Aamen.

Virsi: 732:2-3