Unohtaneille opetusta

Aamuhartaus 25.7 

Katekismussarjassa uskontunnustuksen kolmannesta uskonkohdasta puhuu pastori Ilkka Raittila, Joensuu. Virsi 167: 3. Virsi alkaa sanoin "Uskomme Jumalaan". Radion Kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne, urut Harri Viitanen.  

Vastavoima metalli - tuli

Vietin eilen omien menetyksien muistopäivää, sijoittuihan se syntymäpäiväni jälkeiseen päivään. Olen saarrettu edestä ja takaa. Batman -elokuvan ensi-illassa ammuttiin Amerikassa. Olenkin haistellut tuulia, onko hyvä päivä juhlia joka vuosi edes kakkukahvein, kun ravustus alkaa puolelta päivin. Tillinkukinnoilla maustettu kiehuva vesipata porisee ottamaan vastaan elävältä keitettävät ravut. Sotaista on, Amerikan ampujaa saattaa odottaa kuolemantuomio.

Jostakin syystä tunnen helpotusta jo kuolleita kohtaan. Eihän tämä maallinen vaellus ole muuta kuin asettamista eriarvoiseen asemaan päättäjän paikalta. Kohdalleni on sattunut enemmän vastustajia kuin kahden käden sormilla lukien. Uskon kuitenkin metallimerkkisiä ilmaantuvan tarpeellinen määrä joka lähtöön, etteivät kaikki voi olla minua vastaan. Onko tieni oikea vai väärä, sitä sopii itsekenenkin tutkia mielessään. Edunvalvojista tiedän monta takinkääntäjää, jotka uskottelevat pitävänsä rahalla puolta, mutta sopivan tilaisuuden tullen ovatkin puheissaan aivan hakoteillä. Jopa presidentti kaipaa lisäselvennyksi €-kriisin hoitoon. Ymmärtäisikö Sauli tilanteeni, jospa kirjeellä sitä kysyisin. Tämä on selvä ryöstö. Minulle riittää jälleen kerran. Jaan oman suruni norjalaisten kanssa, meillä lisätään pakkolakeja kansan kyykyttämiseksi.

Norjan pääministeri: Breivik epäonnistui

22.7.2012 11:33

Norjassa muistetaan joukkomurhan uhreja. Kuva: Lehtikuva

Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin mielestä joukkomurhaaja Anders Behring Breivik epäonnistui yrityksessään muuttaa Norjaa. Stoltenberg on avannut joukkomurhan vuosipäivän tunteikkaalla puheella.

-Pommilla ja luodeilla tähdättiin Norjan muuttumiseen, mutta norjalaiset vastasivat syleilemällä arvojaan. Tappaja epäonnistui, ihmiset voittivat.

Myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt on ilmaissut myötätuntonsa joukkomurhan uhreja sureville.

-Tapaus on yhtä käsittämätön tänään kuin se oli silloin, Reinfeldt kirjoitti kirjeessään Stoltenbergille.

Tänään Norjassa muistetaan vuosi sitten tapahtunutta järkyttävää joukkomurhaa. Breivik surmasi Oslossa ja Utöyan saarella kaikkiaan 77 ihmistä.

Aamupäivällä pidetään Oslon tuomiokirkossa muistojumalanpalvelus. Illalla kaupungin keskustassa järjestetään suuri muistokonsertti, johon odotetaan jopa 100 000:ta osallistujaa.

Myös Helsingissä järjestetään illalla muistotilaisuus. Se alkaa kello kuudelta Norjan suurlähetystön edustalla.

Syntynyt ei luotu

Aamuhartaus ke 18.07.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo
Hämmästyn joskus sitä, miten ihminen voi kokea uskon myönteisesti mutta samalla suhtautua äärimmäisen kriittisesti kristillisen uskon väitteisiin. Tavallisesti kritisoidaan oppeja ja dogmeja. Ne nähdään epäuskottavina, vanhanaikaisina tai yksinkertaisesti vain kuolleina. Elävä usko on tämän kritiikin mukaan jotain muuta kuin uskoa oppeihin.

Tässä on kyllä tietty perä. Muistan opiskeluajoilta erään keskustelun. Keskustelukumppanini piti näkemyksiäni liian radikaaleina ja ilmeisesti epäili, että en usko lainkaan. Niinpä hän kesken kaiken kysyi minulta, uskoinko, että Jeesus on Jumalan Poika. Vastasin empimättä myöntävästi, jolloin keskustelukumppani rauhoittui. Pohdin mielessäni, mitä tarkoittaa, että ”Jeesus on Jumalan Poika”. Ymmärsimmekö lainkaan sitä lainkaan samalla tavalla? En kuitenkaan nostanut kysymystä esiin. Puhuimme varsinaisesti aivan muista asioista.

Ensimmäisten kristittyjen uskontunnustus oli varsin yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus on Herra”. Kuten hyvin tiedetään, tämä ei myöhemmille ajoille riittänyt. Piti ruveta täsmentämään sekä Jeesusta että Herraa. Jeesuksen osalta se oli varsin helppoa: täydennettiin esimerkiksi, että ”Jeesus Kristus on Herra”. Eihän ollut kysymys kenestä tahansa Jeesus-nimisestä henkilöstä, vaan Jeesuksesta, jota kutsuttiin myös Kristukseksi.

Herra olikin sitten se monimutkaisempi pala. Mitä se oikein tarkoittaa, että on ”Herra”? Nykyihminenkin tavoittaa ajatuksen, että Herralla haluttiin sanoa jotain Jeesuksen vallasta. Se, joka tunnusti, ”Jeesus on Herra”, tunnusti myös, että hän alistuu Jeesuksen tahtoon. Tähän suuntaan ei kuitenkaan menty, kun katsoo myöhempiä uskontunnustuksia. Jos korostettaisiin Jeesuksen tahtoon alistumista, sanoisimme, että noudatamme Jeesuksen antamia ohjeita. Esimerkiksi apostolisessa uskontunnustuksessa ei kuitenkaan mainita yhtäkään Jeesuksen opetusta, ei edes ylimalkaisesti viitata siihen, että Jeesus opetti.
Herra-sana herätti hieman toisenlaista kiinnostusta. Pantiin merkille, että Vanhassa testamentissa puhuttiin Jumalasta Herrana. Tämä synnytti ajatuksen, että Jeesuskin on Jumala. Tältä pohjalta pohdintaa riitti moneksi sadaksi vuodeksi: millä tavoin Jeesus on Jumala, kun hän on myös ihminen? Mikä on Isä-Jumalan ja Poika-Jumalan suhde, kun kerran on vain yksi Jumala?

Yhden vaiheen tätä pohdintaa voi lukea vaikkapa Nikean tunnustuksesta. Se on yksi kirkkomme kolmesta vanhakirkollisesta uskontunnustuksesta, jota joskus käytetään myös jumalanpalveluksissa. Nikean tunnustus tekee selväksi, kuinka Jeesus on muun muassa ”Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu”.

Ei tämä selvittely toki Nikean tunnustukseen jäänyt. Kirkko jakautui moneen haaraan ja syntyi katkeria välienselvittelyitä, joissa kristillinen rakkaus ei valitettavasti ollut se ohjaava periaate. Kaikki tämä historia johtuu siitä, että inhimillinen uteliaisuus haluaa ymmärtää sanojen merkityksen. Ja merkitystä kuvaillaan uusilla sanoilla, jotka taas vaativat uusia sanoja selityksekseen. Mitä suuremmaksi sanojen määrä kasvaa, sitä varmemmin ihmiset ovat erimielisiä siitä, mitkä sanat kuvaavat parhaiten Jeesusta ja mitkä eivät.

En ole ollenkaan varma, kuinka viisasta uskon asioiden kohdalla on jatkuvasti kysellä sanojen merkityksiä. Ajatellaanpa nyt vain sitä opiskeluaikaista keskusteluani. Luottamuksen syntymiseen riitti yksimielisyys siitä, että Jeesus on Jumalan Poika. Miksi sitä olisi pitänyt lähteä kaivelemaan ja tekemään erimielisyyksien lähteeksi?

Vaikka meillä on kolme vanhakirkollista uskontunnusta, niistä vanhin, apostolinen uskontunnustus on tullut vallitsevaksi. Siinä Jeesuksen herruutta ei oikeastaan ole selitetty lainkaan. Pikemminkin uskontunnustus täsmentää sitä, kuka Jeesus on. Kyse on siitä Jeesuksesta, joka syntyi neitsyt Mariasta, kuoli Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kuolleista. Sitten vielä kerrotaan Jeesuksen tulevaisuudessa: hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Apostolinen uskontunnustus keskittyy Jeesuksen persoonan ympärille. Tärkeää ei ole se, mitä me uskomme tai ymmärrämme. Tärkeää on se, mitä Jeesus tekee. Paavalin sanoin: ”Ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” (Room. 9:16.) Ei siis aina kannata olla niin huolissaan siitä, mitä kukin ajattelee tai tuntee. Ajatukset ja tunteethan tuppaavat vaihtelemaan, joskus jopa saman päivän aikana.

Uskontunnustus on sanoja, joiden merkityksestä ja mielekkyydestä voidaan väitellä loputtomiin. Ei siinä mitään pahaa ole niin kauan, kun ymmärrämme, ettei väittely ole varsnaisesti uskoa. Uskontunnustus on kirkon perinteestä nousevia sanoja, joilla kerromme sitoutuvamme Jeesukseen. ”Jeesus on Herra.”

Rukoilemme: Herramme Jeesus Kristus, kiitos sinulle siitä, että sinä olet pelastuksemme. Aamen.

Virsi: 732:2-3

Ovi on auki palata takaisin kilttinä tyttönä

Iltahartaus to 05.07.2012
Pekka Särkiö, kirkkoherra, Lahti
Joskus tilanne vetää mykäksi. Puheliaskin hiljenee järkytyksen voimasta. Kuolemansairaan sängyn vierellä tai lapsen arkun äärellä ei yleensä ole selittelijöitä eikä jälkiviisaita neuvojia. Ei ole sanoja, ei varsinkaan vastauksia miksi-kysymyksiin.

Mutta arjen kohtaamisissa on paljon niitäkin tilanteita, joissa ei osata asettua toisen asemaan. Puuttuu kykyä tuntea toisen tavoin. Tekee mieli selitellä ja löytää syitä tapahtuneille asioille. Tekee mieli voittaa oma ahdistus selittämättömän edessä. Näin ihminen etsii omaa turvallisuuttaan, jonka käsittämätön tapahtuma uhkaa sortaa kaaokseen.

Miten sinä lähestyisit ihmistä, joka on menettänyt ensin omaisuutensa, sitten kaikki lapsensa ja vielä oman terveytensäkin? Vanhan testamentin Job oli kokenut tämän. Hänen surunsa purkautui pettymyksenä koko elämää kohtaan. Hän toivoi, ettei olisi syntynytkään. Siksi Job syyttää Jumalaa: ”miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osana on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta.” (Job 3:20).

Jobin luo tulee kolme ystävää. He eivät kestä kärsimyksestä nousevaa tuskaa ja Jumalan syyttämistä. Heidän maailmankuvansa mukaan Jobin kärsimyksen syynä ovat hänen omat syntinsä. Tästä Jobin kuorma tulee vain entistä raskaammaksi. Hän sanoo ystävilleen: ”Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne? Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.” Job on mielestään syytön. (Job 6:25-26)

Lopulta vuoron saa neljäs ystävä Elihu, joka on muita nuorempana odottanut hiljaa. Elihu osoittaa, että aiemmat puhujat, myös Job itse, ovat rajoittaneet Jumalan suuruutta. Aivan kuin ihmiset voisivat päättää, mikä Jumala silmissä on oikein tai väärin. Elihu kysyy: ”Ihmisenkö mielen mukaan Jumalan pitäisi palkita ja rangaista?” (Job 34:33)

Jumala itse liittyy puheeseen ja sanoo Jobille: ”Väitätkö sinä, että minä en tuomitse oikein? Syytätkö minua vääryydestä, jotta itse saisit olla oikeassa?” (Job 40:8) Jumalan suuruus onkin Jobin kirjan loppuosan pääaiheena. Se huipentuu Jumalan omiin puheisiin, joissa luonnon ilmiöt kertovat Luojansa suuruudesta ja huolenpidosta.

Tämän viikon aihe kehottaa meitä armahtamaan toisiamme. Viikon Vanhan testamentin teksti on osa Elihun puheesta Jobille:

” Onko mielestäsi oikein, että sanot: 'Minä olen oikeassa, Jumala väärässä!' Tai että kysyt: 'Mitä minä siitä hyödyn, että pysyttelen irti synnistä?' Minä vastaan sinulle selvin sanoin ja vastaan vielä ystävillesikin!

Kohota katseesi ylös taivaalle ja katso pilviä. Ne ovat korkealla sinun yläpuolellasi. Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä liikuttaa? Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee? Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy? Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan! Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.” (Job 35:1-8)

Tämä herättää kysymyksen, mikä merkitys hyvällä ja pahalla on Jumalalle? Jobin kysymys on polttava tänäänkin: jos kerran ei ole rangaistusta pahoista teoista, jos pahantekijät menestyvät, miksi minun pitäisi tehdä oikein?

Jumala ei tarvitse meiltä mitään. Hänhän on kaikkeuden Herra ja häneltä kaikki tulee. Kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Oikeudenmukaisuus ja hyvät teot ovat kuitenkin välttämättömiä ihmisiä varten. Niistä riippuu monien elämä. Silti Jumalakin haluaa meiltä jotain. Rakastavana Isänä hän odottaa rukoustamme, avunhuutoamme ja kiitostamme. Usko Jumalaan on vastaus hänen rakkauteensa.

Jumala puolustaa luomaansa maailmaa ja sen hyvää. Hän on asettanut maailmaan elämänjärjestyksen, jota luonnon lait ja Jumalan oma laki 10 käskyssä heijastavat. Niiden avulla elämä jatkuu. Synti ja vääryys taas kallistavat maailman vinoon, niin että elämä vaikeutuu. Siksi synti ei voi olla Jumalan tahtomaa tai hyväksymää.

Synnin tuottamalle tuholle on vastalääke. Jeesuksen sovitustyö ristillä toi pelastuksen kärsimyksen maailmaan. Tämä Jumalan armo ja rakkaus on avoinna tänäänkin, uskolla vastaanotettavaksi.

Rukoilemme: ”Pyhä Jumala. Sinä olet oikeudenmukaisuuden ja rauhan lähde. Ilman sinua emme osaa elää rauhassa emmekä rakastaa toisiamme. Kutsu meitä seurakuntasi yhteyteen. Anna Kristuksen rauhan tulla osaksemme. Ohjaa meitä ja lähetä meidät maailmaan rauhantekijöiksi. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Aamen.

Käskyt uusiksi: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuuttaa... 9. käsky, äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu... 10. käsky

Aamuhartaus ke 27.06.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo

Yhdeksäs käsky ja kymmenes käsky

Yhdeksäs käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

Kymmenes käsky: Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Perinteisesti nämä kaksi käskyä muistetaan kieltona himoita. Uudessa testamentissa Jeesus viittaa tähän käskyyn, kun hän vuorisaarnassa puhuu naisen katsomisesta himoiten. Paavali typistää käskyn muotoon ”Älä himoitse”. Ongelmaksi on noussut itse himo. Himo on jotenkin nolompaa kuin tavoitteleminen, mutta samalla myös kutkuttavampaa.

Kävelen aamulla kohti juna-asemaa mennäkseni töihin. Kulkiessani seuraan, kuinka auto peruuttaa naapuritalon tallista. En ole automiehiä, mutta tajuan, että tuon hankkiminen on edellyttänyt tavanomaista enemmän rahaa. Mietinkin, mistä nuo ovat rahansa saaneet. Muistuu mieleen, miten eilisillan lenkillä katselin hyvin hoidettuja omakotitaloja. Silloinkin raha-asiat pyörivät mielessä.

Ihan kuin olisin jotain vailla. Kuitenkin minulla on auto ja asunto. Joillain ei ole kumpaakaan. Miksi katselen lähimmäiseni omaisuutta sillä silmällä? Olisiko tämä nyt himoa, se, että haluaa jotain liikaa? Olisi siis oikein haluta rahaa, mutta väärin haluta sitä yli oman tarpeen.

Tämä oli filosofi Platonin, ajatus: himo on liiallisuuksiin mennyttä haluamista. Platon ajatteli, että ihmisen sielussa on himoitseva osa, joka on aivan kuin villi ajohevonen. Vaunut eivät liiku ilman himoa, mutta järjen on ohjastettava sitä oikeisiin rajoihin.

Voinko aina ja kaikessa tietää kohtuuden? Mikä olisi kohtuullinen tavoite, kun haluan rahaa? Jollekin olisi kohtuullista, että selviäisi edes päivittäisistä menoista, toisille se on aivan alle kohtuuden.

Työmatkalla saavun junalaiturille ja jään odottelemaan. Portailta päin laiturille kävelee viehättävä nainen lyhyessä hameessa. Päässäni vilahtaa ajatus, jota en osaa ihan sanoiksi pukea. Käännän katseeni pois. Joillain ei ole lainkaan elämänkumppania, mutta minulla on. Se, jonka vierestä tänäkin aamuna heräsin. Tiedän varsin hyvin, ettei minun pidä tuijotella niin kiinnostuneena – tästähän jo Jeesuskin varoitti.

Tämän ajattelun mukaan himoa on se, että haluaa vääriä asioita – vaikka vähänkin. Himo ei siis olisi liiallista halua vaan väärin suuntautunutta halua. Siinä asemalaiturilla tosin mietin, voinko säädellä ajatuksiani vain sillä, että tiedän, mikä on oikein ja väärin. Paavali tuntuu olevan toista mieltä. Hän kirjoittaa: ”Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse.’ Paavali ajattelee, että himo suorastaan saa alkunsa sen kieltämisestä.

Paavalin ajatuksessa on aimo annos totta. Jos keskityn valvomaan himojani, samalla myös takerrun niihin. Kiellossa on aina läsnä se, mitä kielletään. Pitäisi varmaan ottaa hiukan kevyemmin tämä ajatusten vartiointi. Kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee, mutta on eri asia, mitä päästää teoiksi asti.

Matka junalta joutuu töihin. Siellä ryhdyn tekoihin. Työtoveri lähettää sähköpostia ja kysyy kohteliaasti, voisinko suorittaa erään tehtävän. Olen vapaa vastaamaan kyllä tai ei. Vastaan ”Kyllä”. Mutta samalla esitän, että hän hoitaisi erään työtehtävään liittyvän rutiiniasian. Tiedän kyllä, ettei se hänelle mitenkään kuulu. Mutta kun työtoveri ikään kuin ”hattu kourassa” pyytää minua tehtävää suorittamaan, ajattelen voivani iskeä. Tavoittelin – en nyt sentään koko työntekijää, niin kuin käskyssä, mutta hänen työpanostaan.

Tämä on juuri sitä, mitä yhdeksäs ja kymmenes käsky alun perin kielsivät. Vanha testamentti ei puhu himoitsemisesta, siis mielenliikkeestä. Hepreaksi kysymys on aktiivisesta tavoittelemisesta. Vasta kreikkaan käännettäessä tuli mukaan himoitseminen ja sen mukaisesti myös Uusi testamentti asian esittää.

Luther oivalsi hyvin, että kysymys on varsinaisesti tavoittelusta. Hänen selityksensä Isossa katekismuksessa ovat edelleenkin osuvaa luettavaa. Lutherin mukaan yhdeksäs ja kymmenes käsky – ja nyt suora lainaus - ”ei kohdistukaan niihin, joita maailma pitää roistoina, vaan juuri kaikkein nuhteettomimpiin”. Lutherin mukaan roistot ja avionrikkojat on käsitelty edellisissä käskyissä. Tässä puhutaan niistä, jotka tekevät tekonsa lain ja hyvien tapojen varjolla.

Luulen, että suurin osa meistä on näitä kunnollisia syntisiä. Jos vielä voinkin selittää, etten ole tappanut, tehnyt aviorikosta tai varastanut, viimeistään tässä kohtaa narahtaa. Lutherin johtopäätös on lohduton. Hän sanoo: ”Näin siis tämäkin käsky jää kaikkien muiden käskyjen tavoin lakkaamatta syyttämään meitä ja osoittamaan, millaista on nuhteettomuutemme Jumalan silmissä.”

Syytös ei toki ole Jumalan viimeinen sana. Siksi Jumalan puoleen voi kääntyä silloinkin, kun syytöksestä on puhe:

Armollinen Jumala.
Tunnustan edessäsi,
että synti on sitonut minut
enkä kykene vapauttamaan itseäni.
Olen rikkonut pyhää tahtoasi vastaan
ja torjunut käskyjesi siunauksen.
Sinä näet kaiken väärän,
senkin, mitä itse en näe.
Armahda minua Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Virsi: 214 a:3

Käskyt uusiksi: Älä sano väärää todistusta... 8. käsky

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 20.6 20.06.2012

Katekismussarjassa kahdeksannesta käskystä puhuu pastori Ilkka Raittila, Joensuu. Virsi 401:1. Virsi alkaa sanoin "Oi Herra, Henkes valo suo". Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo.
Kuuntele aikaa 27 päivää

Aamuhartaus ke 20.06.2012
Ilkka Raittila, pastori, Joensuu

Hei kuule, tämä on kyllä varmaan niin tuore juttu, että et ole kyllä kuullut. Se on kylläkin aika arkaluontoinen ja minulle se kerrottiin ehdottoman luottamuksellisena. Lupaathan ettet hiisku tästä sanaakaan eteenpäin? Eikä muuten varmaan ole mikään huhu, vaan kuulin sen itse eilen sen Niinistön veljen vaimon kummin kaiman serkun työkaverilta.

Näinhän se menee. Jos haluat jonkin asian leviävän nopeasti laajaan tietoisuuteen, kerro se luottamuksellisesti yhdelle tai muutamalle sopivalle henkilölle, niin se leviää ja muuttuu matkalla vielä muhkeammaksi juoruksi.

Ja jokainen meistä tuntee niitä ihmisiä työpaikallaan, kylällään, suvussaan ja tuttavapiirissään, joiden erityinen ilo, joskus suorastaan elämäntehtävä tuntuu olevan tiedonvälitys, jota suoraan sanoen kutsutaan juoruiluksi. Niin minähän toki paheksun sellaista ja kuulun niihin jotka eivät vilkaise edes juorulehtiä, paitsi mitä nyt vähän parturissa käydessä tai jos muuten käteen sattuu. No, totta puhuen joskus yritän ennättää tarkoituksella etuajassa parturiin, että paremmin ehtisin selata sen koko lehden.

Kun toisaalla paheksutaan juoruja, niin toisaalla niistä maksetaan palkkioita. Ja sanotaan joidenkin ns. turhien julkkisten suorastaan elävän siitä, että heistä aina kiertää tarpeeksi mojova huhu. Mutta ovatko he turhia? Miksi juorut elävät niin hyvin? Miksi tieto ei koskaan ole huhun väärtti? Mitä se minua hyödyttää, että laitan liikkeelle juorun tai jatkan ketjua, samapa se? Miksi erityisesti lähimmäisen virheet, vastoinkäymiset ja paheet meitä kiinnostavat? Sillä eihän se ole mikään kunnon juorun aihe, että se ja se on niin hyvin saanut hoidettua kaiken elämässään. Sitähän me vain kadehdimme tai epäilemme, että tokkopa se hänenkään elämänsä niin auvoista on.

Vahingoniloko se on aidointa iloa vaiko juoruajalla ainoaa? Yritämmekö peittää omat puutteemme lähimmäisten vikojen alle? Kun puheillani painan toista, enpä ehkä olekaan oikeasti totuuden torvi, vaan ainoastaan torvi, joka väärin keinoin näin yritän nostaa itseäni kuin paraskin fariseus: onneksi minä en sentään tuollainen ole. Aina on ollut helpompaa tehdä parannusta toisten synneistä kuin omista.

Joskus tuntuu, että kahdeksas käsky: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi jää siksi vähän kuin sivuun, eikä nouse niin puheisiin kuin vaikkapa sunnuntain pyhittäminen pois kaupankäynniltä, tai seksuaalielämään liittyvä kuudes tai se raamatun lyhin jae Älä tapa. Siis siksi että noiden käskyjen äärellä niitä rajattuna tulkiten voi monikin rintarottingilla, käsi raamatulla sanoa, etten ole pyhänä edes neulonut, enkä ole edes suudelman syntiin langennut ja hyttystä kummempaa en ole tappanutkaan. Mutta kukas meistä uskaltaa väittää, etten koskaan ole puhunut pahaa lähimmäisestäni, tietäen tai tietämättäni olen antanut väärän todistuksen niin monesta. Ja niin en kahdeksannen käskyn äärellä pääsekään lausumaan sitä kamalinta väärää todistusta lähimmäisestäni eli lausumaan Jumalan nimissä tuomiota hänen rikkomuksestaan niin kuin niin monesti muuten luulemme kristillisen velvollisuutemme olevan ojentaa veljeä tai sisarta tuon tuostakin kaidalle tielle, joskus jopa jumalistelevalla vihapuheella höystettynä.

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan , panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen” taidatkos sen selvemmin sanoa kuin jo Luther katekismuksessaan.

Jokainen miehenpuoli sen tietää, miten hyvältä sittenkin tuntuu, kun varsinkin arvokkaassa juhlatilanteessa joku hyvä veli ohimennen ystävällisesti kuiskaa: Sulla on muuten housun vetskari auki. Hetken hämmennyksen jälkeen voin korjata huomaamattomasti tilanteen ja toivoa, ettei kovin moni muu huomannut. Tietysti tuo veli olisi voinut myös antaa periksi kiusaukselle, ja panna vaivihkaa sanan kiertämään, että kattokaapa miten tuolla on vetskari auki. ja sitten olisikin ollut jo nolompaa, kun kaikki tuijottaa.

Mutta usein tunnemme arkuutta puuttua lähimmäisen todellisiin ja oikeisiin pieniin tai suuriin asioihin. Joskus suojelemme häntä liikaa, peittelemme sitä, mistä pitäisi puhua oikeilla nimillä tai sitten vain jätämme hänet oman onnensa nojaan, omapa on asiansa. Joskus kun puhumme lähimmäisestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen se voi olla juuri sitä, että otamme puheeksi hänen elämänsä vaikean asian ja taakan. Otamme esille sen hänen kanssaan, häntä kuunnellen, luottamuksessa ja rakkaudessa, emmekä suinkaan uteliaisuuttamme tai paremmuuden tunnettamme pönkittääksemme, saati tuomitaksemme tai vain juoruvarastoamme täydentääksemme.

Kyllä meistä useimmilla lienee kokemusta siitä, miltä tuntuu olla juorujen kohde. Varsinkin ne väärät ja perättömät painavat kauan. Pahimmillaan ne ovat voineet vaurioittaa koko elämää (siis se käsky Älä tapa ei olekaan kovin kaukana pahan puhumisesta). Mitä ja miten haluaisit itsestäsi puhuttavan ihmisten kesken, siinäpä hyvä ohjenuora kun arvioit sitä, mitä ja miten lähimmäisestäsi haastelet. Pienellä peräsimellä ohjataan suurta laivaa. Minun ja sinun kieltä on vaikeampi ohjata, siitä ei selviä pelkällä sivistyksellä, tiedolla ja taidolla, vaan tarvitaan suurempi voima. Siksi tänään aamun rukouksemme olkoon: Jeesus Kristus Jumalan poika maailman Vapahtaja, armahda minua vaivaista syntistä ja lisää minulle rakkautta, jotta en tänään lausuisi väärää todistusta kenestäkään lähimmäisestäni, vaan puhuisin hyviä sanoja ihan lähellekin kuten rakastan sinua, olet ystäväni, anna anteeksi, olet hyvä tyyppi, voi hyvin, pidetään yhteyttä. Kiitos Kristus, että Sinä katsot minuun aina laupeutesi silmin ja olet se samarialainen, joka et koskaan kulje kenenkään ohi, et varsinkaan silloin kun ihmisten kovat sanat ovat lyöneet jonkun puolikuoliaaksi. Herra armahda meitä! aamen

Ja sitten se vanha hevosmiesten tietotoimiston virsi: armollas ruunaa kaunista.


Virsi: 401:1

Käskyt uusiksi: Älä varasta... 7. käsky

SOK sponsoroi Ahtisaarta

Aamuhartaus ke 13.06.2012
Nanna Helaakoski, pastori, Helsinki

Älä varasta

Virsi: 59:1-2

Minä olen varas. Minä varastan joka päivä. Väitän, että varastan elääkseni, mutta se ei ole totta. Tästä vaan on tullut elämäntapa. Ja tämä on hyvin järjestäytynyttä. Minä synnyin varkaaksi ja olen sitä mitä todennäköisemmin kuolemaani saakka. Koska jos olen täysin rehellinen, minä en tahdo lopettaa varastamista. Välillä minun mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että elämäntapani on väärä, että tällainen ryövääminen ei ole oikein. Mutta minä suljen sen ajatuksen pois mielestäni, sillä haluan säilyttää tämän riistämällä hankitun elintasoni. Minulle ei riitä se, että minulla on vaatteet, ruokaa ja katto pääni päällä. Minä haluan enemmän, minä haluan ylimääräistä, minä haluan turhaa. Minä olen varas. Samanlainen varas kuin sinäkin.

Niin kauan kuin muistan, on ruokaa heitetty pois ja sitä on ostettu liikaa. Ylimääräistä ruokaa on niin paljon, että sillä voi nykyään myös ihan vain lohduttaa itseään, jos on paha mieli. Sitä on niin paljon, että täällä varkaiden paratiisissa toimii klinikoita, joissa liikaa syöviä hoidetaan. Ajatella, ihmiset kuolevat siihen, että syövät liikaa. Toisaalta, koska ruokaa meillä riittää, monet valikoivat hyvin tarkoin mitä syövät ja mitä eivät. Näitä nykyaikaisia tapoja leikkiä ruualla kutsutaan dieeteiksi. Ja sitten on niin sanotut elintasoallergiat. Monissa maissa, siis niissä maissa missä ihmiset varastavat rehellisesti vain nälkäänsä, niissä maissa ihmisten elimistöt eivät ole kehittäneet sellaista kirjoa ruoka-allergioita, mitä meidän länsimaiset kehomme tuntevat. Jopa koirani syö hienomman aterian aamuin ja illoin kuin niin kutsuttu lähimmäinen joka koiranruokani purkitti. Mutta ei ruoka ole ainoa asia, mitä minä varastan. Minä varastan vaatteita. Minä ostan vuosittain uskomattoman määrän rättejä ja lumppuja vaateliikkeistä, jotka valmistuttavat minun vetimeni kolmannen maailman selkänahasta. Ja kyllä minä sen tiedän, että jossain toisessa maassa lapset taikka aikuiset tekevät minun vaatteeni riistopalkalla riistotehtaissa. Minä puen päälleni farkut, joiden käsittely on vienyt keuhkot ja terveyden minua nuoremmilta miehiltä ja naisilta. Ja ne farkut jalassa minä kuljen keimaillen kaupunkini katuja tylsistynyt ilme kasvoillani etsien uusia kokemuksia ja elämyksiä, sillä niitä minun pitää saada. Eihän elämä ole mitään ilman elämyksiä. Tavallinen elämä ei riitä minulle, minun pitää saada enemmän ja sen minä varastan.

Minä lennän halpalentoyhtiöllä lomalle etelään, minä ajan autolla töihin ja takaisin, minä pesen pyykkini, itseni ja astiani juomavedellä, mutta ostan juomaveteni pullossa, koska pullo on niin kaunis. Sen piirsi joku kuuluisa suunnittelija. Minä kulutan joka päivä yli oman tarpeeni, moninkertaisesti yli, mutta se ei minua estä. Minä vietän ansaittua vapaa-aikaani lukien valkaistulle paperille kirjoitetuista lehdistä totuuden siitä kuinka länsimainen ihminen kulutuksellaan riistää luontoa ja köyhiä maita. Minä tiedän varsin hyvin, että olen omalta paikaltani osa länsimaista riistokoneistoa, mutta voin vannoa, että en tule koskaan lopettamaan toisilta varastamista, jollei maailma käänny päälaelleen. Sillä minä tahdon säilyttää juuri tällaisen elämän.

Toki murhe maailman epäoikeudenmukaisuudesta aiheuttaa minulle toisinaan masennusta ja pahaa mieltä. Sitä minä hoidan lääkkeillä, joita ei kolmansissa maissa edes tunneta nimeltä. Täällä meilläpäin hyvä olo tulee purkista, sillä iloa ja onnellisuutta, niitä ei jostain syystä voi varastaa. Muualla kuollaan nälkään ja likaisen veden aiheuttamaan ripuliin. Minä kuolen viinaan ja verisuonitauteihin. Minä olen se, jonka elintottumukset vievät leivän jonkun toisen suusta. Minä olen se, jonka tyyli elää tekee toisesta taskuvarkaan, jotta hän saisi edes vähän rahaa elääkseen tai ruokaa syödäkseen.

Toinen ryöväreistä pilkkasi Jumalaa. Toinen pyysi, että Jeesus muistaisi häntä, kun tulee valtakuntaansa. Minä olen varas. Minä olen länsimainen ihminen. Jeesus, saanko minä olla kanssasi paratiisissa?

aatsipoppaa

Sanat löytyvät Fazerin Suuri lastenlaulukirja 1:stä s. 76

1. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa vanhalla reseptillä. (x4)
Vaikka ne itse tietävät kyllä, ettei se onnistu sillä. (x4)

2. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa, jossa on maku karvas. (x4)
Pehmeitä meille puhuvat he, koska heiluu jo korvat ja varvas. (x4)

3. Atsipoppaa, pojat keitti soppaa, jonka ne itse syövät. (x4)
Ennätyksensä samalla he siinä hölmöilyhommissa lyövät. (x4)

4. Atsipoppaa, pojat keittii soppaa, josta ne ei ees tykkää. (x4)
Kuinka ne kölvit suustansa lainkaan tuommoista juttua lykkää,
ettei ne meistä tytöistä muka yhtikäs hiukkaa tykkää! (x2)
Sanat Jorma Toiviainen, sävel Veikko Samuli

Käskyt uusiksi: Älä tee aviorikosta... 6. käsky

Aamuhartaus 06.06. Katekismussarjassa kuudennesta käskystä puhuu pastori Nanna Helaakoski, Helsinki. Virsi 471. Virsi alkaa sanoin "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Sibelius-lukion kamarikuoro, joht. Marjukka Riihimäki, urut Pekka Suikkanen.

http://areena.yle.fi/radio/1570504

Hartausohjelmat: Aamuhartaus 06.06 06.06.2012

Katekismussarjassa kuudennesta käskystä puhuu pastori Nanna Helaakoski, Helsinki. Virsi 471. Virsi alkaa sanoin "Hyvä Jumala, kiitän kodista". Sibelius-lukion kamarikuoro, joht. Marjukka Riihimäki, urut Pekka Suikkanen.
Kuuntele aikaa 24 päivää

Tapahtuu ihme, jos kuudennen käskyn tekstiversio Tuliukkojen luettavana. Lumiukot eivät riko kuudetta käskyä. Lisään tähän savolaisten katekismuksen suomennoksen, jos se sitten aukeaisi presidentin tekijöille.
Ou vait, odotetaan. 



Aamuhartaus ke 06.06.2012
Nanna Helaakoski, pastori, Helsinki

Älä tee aviorikosta

Virsi: 471:1-2

Tuliko sinulle siitä hyvä mieli, kun sait kauhistella lehtien otsikoista tunnettujen ihmisten eroja ja kolmiodraamoja? Oletko taas päivitellyt, että on se niin kauheaa tämä nykyajan meno. Niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on ollut pettämistä. Pettureita ja sydämien särkijöitä löytyy jokaisesta suvusta. Ehkä sinä et ole koskaan pettänyt sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta mikä on sinun hintasi? Missä ihmissuhteessa sinä teet huorin ja millä keinoin?

Mikä viettelee vanhemmat pois lastensa luota? On kiireisiä vanhempia, jotka eivät paljoa ehdi kotona kääntymään. On viinanhuuruisia vanhempia, jotka kääntelehtivät kotona vain kännissä. On kylmäsydämisiä takinkääntäjä vanhempia, joiden rakkaus lapsiaan kohtaan on ehdollista. Jos lapsi ei täytä heidän toiveitaan ja onnistumisen vaatimuksiaan, häntä ei tarvitse enää rakastaa. On äitejä, jotka tuovat joka ilta kotiin uuden isän. On isiä jotka eivät koskaan sano lapsilleen, että rakastavat heitä. Siinä on jo monia keinoja tehdä huorin.

Ja miten on lasten suhde aikuisiin vanhempiinsa? Vanhukset odottavat laitoksissa viikatemiestä vierailulle märissä vaipoissa. Lapsilla ei ole aikaa käydä. On omakin elämä. Ja edelleen on se epäjumala nimeltä kiire. Kiireen syyksi voi laittaa unohdetut merkkipäivät, puhelinsoitot, joita ei muistettu soittaa, sairaalan vierailuajat joiden puitteissa ei taaskaan ehditty käymään. On ollut taas niin kiire, että en ehtinyt tätäkään ihmissuhdetta hoitamaan. Ja yllättäen pitää kiireellä järjestää hautajaiset. Pitää sopia hautausmaan kanssa niistä kukista siellä kummulla, sillä on liian vähän aikaa käydä hautakiven päässä ihmettelemässä, että mihin se elämä vilahti. Ja on liian kiire riidellä sisarusten kanssa perinnöstä.

Entäpä puolisosi? Ehkä sinä saat synninpäästön siitä, että et käy vieraissa, mutta tämänkin ihmissuhteen saralla on niin monta tapaa tehdä huorin. Oletko ylipäänsä rehellinen? Milloin viimeksi kysyit miten hänen päivänsä meni ja mitä hänelle kuuluu? Milloin viimeksi puhuit hänelle rakastavia sanoja, milloin viimeksi kehuit? Milloin viimeksi kiitit, että hän on siinä sinun rinnallasi? Milloin viimeksi vedit häntä turpiin? Ja kuinka monta kertaa tulit viime kuussa kännissä kotiin aamuyöllä? Milloin viimeksi edes näitte toisenne ja onko siitä yli kymmenen vuotta, kun edes varpaanne koskivat peiton alla. Oletko hänelle niin kylmäkiskoinen, että on suorastaan Jumalan ihme, että hän ei sinua vieläkään petä?

Miten on suhde sinuun itseesi? Se on sinun elämäsi tärkein ihmissuhde. Teetkö sinä itsellesi huorin? Me vähättelemme itseämme ja me emme pidä itseämme minkään arvoisina. Virumme vuodesta toiseen ihmissuhteissa, joissa meitä ei kunnioiteta ja meitä kohdellaan kaltoin. Me emme nouse puolustamaan itseämme riittävän usein, kun meitä kiusataan koulussa, kodissa tai työpaikalla. Me hoemme itsellemme aamusta iltaan kuinka olemme väärän painoisia, väärän mallisia, kalvakoita kasvoiltamme ja emme osaa mitään. Kohteletko sinä itseäsi kaltoin?

On liian vähän vaadittu, jos vaaditaan, että älä tee aviorikosta. Jos suljemme kuudennen käskyn koskemaan vaan puolisoiden välistä aviosuhdetta, päästämme itsemme ihmissuhteissa koirina monista veräjistä. Älä petä luottamusta missään ihmissuhteessa. Älä unohda niitä kaikkia kortteja, jotka lapsesi sinulle piirsivät. Muista ne kerrat, kun sinun luonasi tultiin käymään, kun sinulle laulettiin paljon onnea vaan. Kaikki ne kerrat, kun sait tulla valmiiseen ruokapöytään. Muista ne. Pidä mielessäsi kiitokset ja kauniit sanat. Vaali muistoissasi kaikkia niitä päiviä, kun oli aikaa olla yhdessä, aikaa puhua ja kuunnella. Niitä päiviä, jolloin sinua lohdutettiin. Vaali niitä päiviä jolloin sinua on rakastettu ja ole niiden päivien arvoinen.

Lainopettajat ja fariseukset toivat Jeesuksen eteen naisen, joka oli tehnyt aviorikoksen ja he sanoivat, että sellaiset naiset on Mooseksen lain mukaan kivitettävä. Jeesus sanoi "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Kun ihmiset olivat menneet, Jeesus kysyi naiselta "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Virsi: 471:3-4

Käskyt uusiksi: Älä tapa.... 5. käsky

Aamuhartaus ke 30.05.2012
Niko Huttunen, teologian tohtori, Espoo

Katekismus-sarjassa viidennestä käskystä puhuu teologian tohtori Niko Huttunen, Espoo. Virsi 514. Virsi alkaa sanoin "Anna meille rauhasi". Oulaisten Nuorisokuoro, joht. Tapani Tirilä, piano Mika Jaakola, huilu Annaleena Puhto.

Viides käsky: älä tapa

Ajelin kohti varuskuntaa. Kenttälääkinnän kurssilla oli tarkoitus pitää oppitunti kaatuneiden huollosta. Tytär tuli mukaan, koska samalla reissulla oli tarkoitus käydä kangaskaupassa hakemassa kassikangasta.

Minua kyllä vähän pohditutti 10-vuotiaan mukanaolo. Eihän kaatuneiden huolto ollut niitä mieltä ylentävimpiä aiheita. Toisaalta, kyllähän tuossa iässä jo ymmärretään, mitä sota on eikä minulla ollut mitään aietta dramatisoida sitä oppitunnilla. Kysymys oli kokoamisen järjestämisestä, henkilökirjanpidosta ja sen sellaisesta, oikeastaan aika epädramaattisista asioista.

Huomasin, että tytärtä sotilaiden näkeminen jännitti kovasti, ehkä pelottikin. Muistan kuinka itsekin lapsena aina tunsin noita tunteita, kun kesäisin silloin tällöin seurasin tienlaidalta sotilaiden pyörämarssia. Tunnelma suli kuitenkin nopeasti. Varuskunnan portilla oli vastassa parroittunut kurssinjohtaja, perheenisä itsekin. Kurssilaisissa oli paljon nuoria naisia ja oppitunnin jälkeen meille tarjoiltiin kahvia ja muffinsseja sidontapaikan teltassa.

Sitten lähdettiin kohti kangaskauppaa. Mutta nyt ei puhuttukaan kankaista.

- Miks maailman täytyy olla sellainen, ett’ tarvitaan armeijoita?

Minä olin ilahtunut. Tyttö tajusi, että maailmassa on vaikeita ja pahoja asioita, niin kuin sota, eikä siltä voida ummistaa silmiä. Mutta minua ilahdutti myös se, ettei hän tehnyt välttämättömyydestä hyvettä. Ikävät tosiasiat kaihersivat ja, totta vie, kaihersivat minuakin. En voinut vastata juuri muuta kuin toistamalla kysymykseen sisältyvän kaipauksen toisenlaisesta todellisuudesta. Mutta tyttö ei jättänyt asiaa tähän.

- Käviks Jeesus armeijan?

Tähän tiesin vastauksen. Ei käynyt. Juutalaisten ei silloin tarvinnut mennä Rooman armeijaan.

- Olisko Jeesus käyny armeijan, jos sillon olis pitäny mennä armeijaan? Tai jos Jeesus eläis Suomessa, meniskö se armeijaan?

Nyt muutuin epävarmemmaksi. Kyllähän armeijaan menoa on yleensä pidetty kristitylle sopivana. Mutta Jeesus rynnäkkökivääri ollalla… Pyörittelen asiaa ja maastopukuni sisällä alan tuntea oloani epämukavaksi. Mutta tyttö ei hellitä vaan alkaa ampua todella kovilla:

- Jos Jeesus olis armeijassa ja tulis sota, ampuisko se vihollisia?

”Tuntuisihan se oudolta”, soperran ja myönnän, etten oikein jaksa uskoa Jeesuksesta sellaista.

Huomaan, että olemme siinä, mistä keskustelu alkoi. Eihän meillä pitäisi olla mitään tekemistä aseiden kanssa, mutta kun todellisuus on mikä on. Joskus aseeseen tarttuminen on se pienempi paha. Olisiko silloin kristillisempää säilyttää kätensä puhtaana mutta samalla sallia, että pahaa tapahtuu? Eikö se olisi vain pilatusmaista käsien pesua ikävistä asioista?

Ihanteen ja todellisuuden rajoja luotaa myös Älä tapa –käsky. Sen hepreankielinen tappaa-verbi ei tarkoita sodassa tappamista tai kuolemanrangaistusta. Nämä asiat on Vanhassa testamentissa varsin selvästi sallittu niin kuin jokainen lukija hyvin helposti huomaa. Itse asiassa kysymys on yleismaailmallisesta tavasta ohjata väkivalta yksilöiden käsistä yhteiseen hallintaan, jotta se kulkisi edes jotenkin rajallisissa uomissa.

Mutta toisaalta Älä tapa –käsky perustuu ajatukseen elämän pyhyydestä. Ja tätä pyhyyttä vastaan taas rikkoo kaikki väkivalta, myös se, mitä yhteiskunnan nimissä harjoitetaan. Yhteiskunnan käsiin annettu miekka on ikään kuin ihmisten sydänten kovuuden takia tehty myönnytys, mutta miksikään ihanteeksi siitä ei ole.

Oikeastaan elämän pyhyyttä ei kunnioiteta vain pidättäytymällä tappamasta. Vähässä katekismuksessa Luther sanoi tästä käskystä, että se ei vain kiellä vahingon ja kärsimyksen aiheuttamista. Lisäksi se edellyttää auttamaan ja tukemaan lähimmäistä elämän kaikissa tarpeissa. Huomaan, että kangaskaupassa sotilaspuku saa minut käyttäytymään erityisen kohteliaasti ja ystävällisesti. Kaipa näinkin voi olla elämänvoimien puolella.

Kotona tytär ryhtyy ompelemaan laukkuaan ja ongelmakohdissa koitan auttaa, vaikken voi kehua käsityötaidoillani. Lopulta tulee sellainen tenkkapoo, että päätämme odottaa äidin neuvoja. Onneksi edes joku tietää ratkaisut, kun minä en. Sehän se on lohtuna Älä tapa –käskyn asioissakin. En voi siinäkään kehua löytäneeni täydellistä ratkaisua, mutta onneksi sentään olemassa Taivaan Isä.

Sinä tunnet minut ja meidän maailmamme. Sinun kädessäsi on kaikki ja sinussa on meidän toivomme silloinkin, kun ihmisen ymmärrys ja taito eivät riitä. Sinun käsiisi me jätämme elämämme ja kaikki huolemme. Ohjaa meitä etsimään aina sitä, mikä parhaiten vahvistaa elämää, sinun antamaasi elämää. Aamen.

Käskyt uusiksi: Älä tapa.... 5. käsky

SOK sponsoroi Ahtisaarta

Areena uudistuu, hartausohjelmat lähetetään tai sitten ei. Ylen tietokonetaitajat tekevät työnsä viiveellä, onhan yhtä tyhjän kanssa toimia käskijän mukaan. Sodassa tappamista ei kielto koske. Kuuntelin tänä aamuna aamuhartauden radioohjelman ilmoituksen mukaa. Tuli-ukoille olisin suonut sen kuunneltavaksi, mutta sitä ei julkaistu. Oliko siinä valtionsalaisuuksia, onhan tappamisen järjestäminen omistajaohjauksessa.

Aamuhartaus. YLE Radio 1 06.15 - 06.25 Teologian tohtori Niko Huttunen, Espoo.
Katekismus-sarjassa viidennestä käskystä puhuu teologian tohtori Niko Huttunen, Espoo. Virsi 514. Virsi alkaa sanoin "Anna meille rauhasi". Oulaisten Nuorisokuoro, joht. Tapani Tirilä, piano Mika Jaakola, huilu Annaleena Puhto.
http://areena.yle.fi/radio/1570091

Tein asiointikierroksen keskustaan. Pakosti puhuin Hyvinkään ampumisesta, kuinka läheltä se liippasi minuakin. Pitäisi lähteä valmistujaisjuhlaan ja olen vieläkin alamaissa. Jos jotakin siitä sanon, ääni värisee liikutuksesta. Kenelle siitä puhun, kuka viitsii kuunnella ja myötäelää nuoren kohtaaman vähältäpiti-tilanteen. 

Se olisi voimauttavaa kuulla vaikka areenan kautta, mitä viides käsky tarkoittaa, kun sodasta ei ollut kyse. Sotaleikistä kuitenkin kolmella pysyllä varustautuneena. Täydennysmiehet sodassa tulivat omin asein, jännepyssy varmuuden vuoksi olalla. Se oli ohje ylhäältä. Nyt sodassa ei tehdä mitä pitää, vaan omalla järkkyneellä tahdolla surmataan nuoria kadulla. Jostakin maksetaan velkaa, jota julma jumala vaatii maksettavaksi. 

Ostin uudet kortit, enhän voi onnitella päästötodistuksesta elämän taistelutantereella. Ilman Hyvinkään yön tapahtumia, voisin laulaakin elämää juoksuhaudoissa.

Arja Saijonmaa - Elämää juoksuhaudoissa (1981) - YouTube

Siihen asti soikoon sota-ajan laulu, kunnes areena on ajan tasalla.

Käskyt uusiksi: Kunnioita isääsi ... 4. käsky

Presidentti Ahtisaarelle talouspalkinto (17.6.2012 16:23)

 "Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa." 

http://areena.yle.fi/radio/1550997

Aamuhartaus 23.05

Katekismus-sarjassa neljännestä käskystä puhuu pastori Risto Leppänen, Turku. Virsi 464:1-3. Virsi alkaa sanoin "Kuin oksat vihannoivat". Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo.

Ke 23.5 klo 06.16

PS. Löysin tänään uudistuneen areenan, jonka kautta voin kuunnella hartausohjelmia. 25.05.2012




Pyhän Birgitan rukous
Aamuhartaus. YLE Radio 1 07.50 - 08.00 Pastori Risto Leppänen, Turku.

Tämän enempää en saa kopioida aamun käskyä uusiksi. Areena uudistui, hartausohjelmien kuuntelu netissä loppui. Mitä sillä on väliä 23.5.2012 sanankuulijoille, kunhan jotakin muuta tulee tilalle. Se onkin jeesustelua suomalaismetsissä, kun kuntauudistus on meneillään. Palveluasunnossa elävä vanhus joutuu itse tilaamaan siivoojan ja maksamaan yrittäjälle palkan taskurahoiksi.

Tätini asui kotonaan kolme vuotta jalan amputoimisen jälkeen. Pääsi omin voimin sänkyyn ja sängystä pyörätuoliin. Kaksi kunnan työntekijää tuli aamulla kotikäynnille. Toinen pyyhki jäljet sängystä vessaan, toinen seisoi tumput suorana ovella. Hoitosuhteen alussa täti järjesti kahvihetken pullineen ja hoitajat istuivat pöytään kertaamaan kylän tapahtumia. Sitten se loppui. 

Täti pyysi minua tekemään pieniä askareita poiketessani. Virisi keskustelu kotiavustajien kanssa heidän tehtävästään kotikäynnillä. Pyörätuolin jälki saneli heidän siivousalueen sängystä vessaan ja keittiöön. Omakotitalon muu siivous oli muiden homma. Lähetin terveisiä johtavalle kodinhoitajalle. Hän soitti.

- Sinä riitelit kotiavustajien kanssa.

- Itse en tiennyt riidelleeni, annoin vain palautteen läheisenä tädin kotona selviämisestä.

- Kotiavustajat saavat itse päättää, mitä he tekevät tai jättävät tekemättä. Käytäntö jatkui entisellään.

Kunnan työntekijöiden tehtävä oli pitää kunnan puolta ja katsoa omaa etuaan pihistäessään luvatuista palveluista. Tiesin eläkkeensaajan hoitotuesta. Kaikki etuudet testattiin kotiavustajien ymmärryksellä keskustelukumppanin puutteessa.

- Et sinä saa hoitotukea, sinähän syöt vielä itse. 

Sitä syömistä helpotti omat konstit. Keitetyt perunat jäivät keitinveteen. Siitä oli helppo puristaa terveellä kädellä kuori pois. Muistutti sian ruokkimista. Ketetyt perunat tilsittiin mössöksi käsin, eihän porsaan eteen kokonaisia perunoita kaadettu.

Kävin eläkkeensaajan hoitotukihakemukset, yhdessä täytettiin ja samalla täti kertoi hautajaistoiveistaan. Hoitotuki tuli aikanaan ja minusta tuli kunnan vihollinen Mustan Ukkosen mielestä. Hän nousi väärällä jalalla joka aamu kouluttaessaan tytärtään lääkäriksi. Olivat saaneet auttaa tätiä rahasta, mutta auttaminen kärjistyi riitaan. 

Kuka kunnassa päätti kunnalle kuuluvista palveluista 1991 lähtien? Hoitajille maksettiin kannustuslisää laitoksessa ja kotona, säästämällä sänkypotilaiden vaipoissa ja kotona rajaamalla palvelualueen. Se oli johtavien mukavuusaluetta tehdä hoidettavan olo niin epämukavaksi kuin mahdollista. Tätä kunnan palvelurakennetta ollaan kuntauudistuksella viemässä läpi. Vastuuta ei tarvitsisi kantaa kenenkään, kun Musta Ukkonenkin on tullut vanhaksi eikä ole enää ketään, jota salamoillaan satuttaisi.

Omaishoitoaika 1991-2000 säilyy Öllin isän oppivuosina. Käskyjä ei kukaan muistanut, omistamisesta kaikki riippui. Kenellä oli, sille annettiin. Tämä järjenköyhä aika jatkuu, ettei edes netin kautta voi käskyjä kerrata. On menossa uudistuksen  ja uudistusten yhteensovittamisen aika. Neljännen käskyn lupaus ei toteudu, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä. Unennäkö laihoista ja lihavista vuosista jatkuu. Niiden antamaa opetusta ei kukaan ota todesta eikä ministereillä aikanaan ole valmiita ratkaisuja, kuinka lakeja pitäisi laatia. Perimyksessä on jatkuvuus tavallaan ja mikä sen pahan tappaisi.

Käskyt uusiksi: Muista pyhittää.... 3. käsky

 http://areena.yle.fi/radio/1550141

Aamuhartaus 16.5

Katekismus-sarjassa kolmannesta käskystä puhuu pastori Risto Leppänen, Turku. Virsi 570: 2-3. Virsi alkaa sanoin "Luomisen juhlaa täynnä". Baritoni Jaakko Kortekangas, urut Eero Annala.

Ke 16.5 klo 06.15 ·

Käskyt uusiksi: Älä turhaan lausu... 2. käsky

Aamuhartaus 09.05. 09.05.2012

Keskiviikon hartauksissa sanoitetaan katekismusta uusiksi. Pastori Lassi Rajamäki Turusta puhuu toisesta käskystä. Virsi 430: 2-4. Virsi alkaa sanoin "Rakkaus, kun kuvaksesi". Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo.
Kuuntele aikaa 28 päivää




Aamuhartaus ke 09.05.2012
Lassi Rajamäki, pastori, Turku

Älä käytä väärin Herran, sinun Jumalasi nimeä. Tämä on toinen käsky.

Nyt ei puhuta kiroilevista rippikoulupojista, ei holtittomasta kielenkäytöstä, jota pitäisi siistiä sovinnaisempaan suuntaan. Ei puhuta soveliaasta käytöksestä tai jumalanpilkkalainsäädännöstä.
Kyse ei toki myöskään ole mistään uskonnollisista kirjainyhdistelmistä, sanoista joihin jotkut samaistuvat, toiset eivät. Että mikä sana mahtaa olla paras, kenen jumala mahtavin tai nöyrin.

Erittäin paljon enemmästä taitaa olla kyse. Nimestä joka on kaikkia nimiä ennen. Sanasta joka kaiken alku, keskikohta ja loppu. Nimestä joka ei löydy luetteloista, uskonnonhistoriasta tai teologiasta. Nimestä jonka valta pyhitetään parhaiten, kun siitä vallan vaietaan.

Toiseen käskyyn liittyy ns. kuvakielto: älä tee itsellesi mitään kuvaa mistään! Älä tee kuvaa Jumalasta, älä ihmisestä, älä mistään mikä on ylhäällä tai alhaalla!
Tässä ei puhuta maalauksista, kuvanveistosta tai valokuvien ottamisesta. Mielikuvista puhutaan, eli sisäisistä kuvista ja nimistä. Piirrä paperille mitä haluat, mutta älä piirrä jumalankuvia mieleesi, sillä Herra ei jätä sellaista luomistyötä rankaisematta.

Me olemme tarkkoja omasta nimestämme, koska perustamme siihen niin sanotun minäkuvamme. (Nimi ja kuva ovat siis hyvin lähellä toisiaan, vähän kuin passissa tai ajokortissa, elleivät ole peräti yksi ja sama asia.)
Meistä olisi kiva jos saisi hankittua nimeä jollakin elämän alalla. Ja sitten kun on saatu, pitää sitä esillä, ja puolustaa sen kunniaa. Hankkia sille tunnustusta ja saada hyvää palautetta.

On paha jos nimi tahriintuu tai joutuu häpeään, koska silloin me itsekin sotkeennumme jollakin oudolla tavalla. Jos emme voikaan varsinaisesti päteä missään erityisesti, minimivaatimus on edes joltinen kunnollisuus. Toivomme että ihmisillä olisi sellainen kuva meistä, että siinäpä menee kunnon ihminen, kristillisestä harrastuksestaan tunnettu tai jotain.

Salaisesti olemme iloisia, kun joku julkisuuden henkilö, poliitikko tai joku tositeevee-tyyppi töhrii nimensä, sen vaivalla rakennetun ja pystytetyn. Tuollainen saa oman nimemme oitis loistamaan kirkkaampana. Herra kiitos etten ole kuin tuo lööppipublikaani tuolla kaupan oven pielessä...

Me olemme rakentaneet kokonaisen maailman nimemme ja siihen liittyvän egon eli persoonan ympärille. Me olemme kutsuneet Jumalankin vieraaksemme tähän maailmaan, minäkuvamme ja maailmankuvamme takuumieheksi, tämän ja tulevan maailman tuotepäälliköksi.
Mutta me olemme Herran nimen väärinkäyttäjiä, jos käytämme sitä omiin henkilökohtaisiin tarkoituksiimme. Sekakäyttäjiä jos käytämme sitä sekä maallisten että taivaallisten tarpeidemme tyydyttämiseen.
Henkilökohtaisia vapahtajia ei ole. Vapahdus on juuri vapahdusta henkilöstä, eli vanhan ihmisen, eli lihan orjuudesta. Kristus ei tullut saattamaan egoamme taivaaseen.

Oikealla Jumalan nimen lausumisella ei tavoitella mitään, ei maallista eikä hengellistä, ei tässä eikä tulevassa maailmassa. Tuo nimi on nimittäin päämäärä itsessään, olemassa olon ja ilon perusta, lähteiden lähde. Alfa ja Omega, aakkosten ja niistä koostuvien nimien ja nimitysten kehys, alku ja loppu. Se ei ole yksi nimi jossakin luettelossa, vaan kuin paperi tai alusta jolle kaikki muut nimet on kirjoitettu.

Jumalan nimi on Minä Olen. Hän on siis persoona, yksikön ensimmäinen, yksin. Älä turhaan lausu sitä, sillä lopulta, perimmiltään, se on lausumaton. Muita yksikön ensimmäisiä persoonia ei ole... Ei jumalia, eikä ihmisiä. Vain Jumala itse voi lausua tuon nimen.

Vaikka käskyt ovat kieltoja, älä sitä, älä tätä, oikein ymmärrettyinä ne ovat ihan mieletön helpotus!
Itse asiassa niissä kehotetaan vain olemaan ryhtymättä asioihin.
Älä pidä, älä lausu, älä tee, älä tavoittele, jne. Anna olla! Älä yritä olla muuta kuin olet.

Jumalan ihmiseksi tulemisessa myös meidät on kutsuttu myös tähän yhteen, ainoaan: minä olen. Ei rajoja enää, minkäänlaisia.
Jumalan ja ihmisen, elämän ja kuoleman, ajan ja ikuisuuden näennäiset rajat läpäisee kuin timanttiveitsi tämä yksi: Minä Olen.
Tämä nimi ei ole enne, mutta ennen kaikkea se kyllä on.
Minä Olen on rauhaa, rakkautta, iloa ja valoa.
Minä olen yksi, pyhä ja yhteinen iankaikkisesti, aamen.

Käskyt uusiksi: Minä olen: 1. käsky

Aamuhartaus 02.05. 02.05.2012

Keskiviikon hartauksissa sanoitetaan katekismusta uusiksi. Pastori Lassi Rajamäki Turusta puhuu ensimmäisestä käskystä. Virsi 492:1-2. Virsi alkaa sanoin "Ylitse kaikkien rajojen".Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, kitara Juha Unkari.
Kuuntele aikaa 27 päivää



Aamuhartaus ke 02.05.2012
Lassi Rajamäki, pastori, Turku

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. Tämä on ensimmäinen käsky.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä en ole sinun kiva kaverisi. Minä en ole sinun toiveittesi täyttymys, en uskosi enkä epäuskosi kohde.
Ilman minua sinä et usko mitään, etkä kiellä mitään. Minä en ole yläkerran isäntä tai joku taivaan taatto. En ole kasvo kasvojen joukossa, en myöskään mikään jättiläiskasvo muiden kasvojen yläpuolella. Minä olen sinun Isäsi joka lähempänä sinua kuin itse olet itseäsi. Sinä olet tullut Isääsi, ja minä sinun sisääsi.
Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu, ja kaikki mitä osuu niiden väliin.
Minä olen ainoa joka sanoo ”minä olen”.
Muita ei saa olla, eikä olekaan jos totta puhutaan.

Sinä joka kuuntelet tätä aamukahvipöydässä: Katso käsiäsi kun ne koskettavat kuppia ja juustosämpylää. Kuka katsoo? Kuka näkee tämän joka-aamuisen toimituksen? Silmät näkevät, iho tuntee, suu maistaa ja aivot tulkitsevat. Sinä näet. Kenen katse sinun katsettasi kantaa?

Sinä joka ajat autoa parastaikaa, töihin, töistä pois tai muuten vain: Katso käsiäsi jotka pitelevät rattia, seuraa liikennettä valppaasti ja kaikessa rauhassa. Kuka näkee, kuka katsoo? Mikä voima sinun kättäsi kantaa?

Sinä joka kuuntelet vapun jälkeisen ruumiillisen ja henkisen tukaluuden kourissa: Se solukasa, jota kutsutaan sinuksi tutisee ja järkkyy, mutta minun rakkauteni sinuun ei järky, eikä minun rauhanliittoni horju.

Sinä joka olet väsynyt töihisi ja toimiisi, ihmissuhteisiisi, itseesikin. Sinä joka tunnet, että mikään mitä teet, ei riitä. Nyt riittää! Jo riittää!
Minä rakastan sinussa itseäni. Minä olen sinun itsesi, minä en väsy itseeni.

Mutta sinun pitää väistyä, koska muita ei ole kuin minä. Jos väistyt, et väsy. Jos et väisty, väsyt välttämättä. Vain minä olen. Älä pidä muita jumalia. (Jos minulta kysytään, tämä edellinen suomennos on parempi. Muita jumalia on nimenomaan ”pidettävä”: ne eivät pysy itsestään.)

Sinä joka kuuntelet vankilassa: minä kuuntelen sinun kanssasi, sinun korvillasi. Minä olen sinun vapautesi. Ruumis on suljetussa sellissä. Minä en ole.

Sinä joka kuuntelet sairaana, ehkä jopa sillä viimeisellä vuoteella jolta et enää nouse: sinun päiväsi ovat luetut, mutta minä joka olen lukenut ne, olen yksi, ainoa, syntymätön, kuolematon. Minä olen tässä. Minä olen sinun ensimmäinen ja viimeinen vuoteesi. Älä hätäile ollenkaan!
Kaikkien elävien ja kuolleiden päivät ovat luetut, samoin aamut, illat ja yöt. Mutta ajaton itse ei lue tai luetteloi itseään. Päättyneet ovat päivät ajan leikkikehässä...
Kaikki syntyy, kasvaa, kukoistaa, kuihtuu ja kuolee itsestään. Alku, keskikohta ja loppu ovat yksi ainoa räjähdys tyhjyydessä joka on täynnä kaikkea.

Taannoisen Palestiinan matkani aikana oikeamieliset kuulijani olivat melkein kaikki inhimillisesti katsoen melkoisia pudokkaita ja sivullisia. (Se oli itsellenikin lievä yllätys.) Uskovaiset eivät ottaneet minua vastaan!
En asettunut mitenkään erityisesti syrjäytyneitä puolustamaan, vaikka niin kuulee joskus sanottavan.
Mutta prostituoidun ja isänmaanpetturin oli kai helpompi ottaa vastaan se mitä minulla oli sanottavaa. Helpompi kieltää itsensä eli tajuta, ettei ole mitään - helpompi kuin uskossa ja moraalissa edistyneiden.
Itsensä kauppias kuuli kun sanoin ettei hän oikeasti myy itseään, jotakin ruumista vain, jotakin riepua. Minä olen ainoa itse, enkä minä ole kauppatavaraa.

Isänmaanpetturi kuuli kun sanoin ettei hänellä ole täällä sen enempää isää kuin maatakaan. Ei perhettä, ei sukua, ei yhteiskuntaa, josta voisi syrjäytyä tai jonka sisäpiiriin voisi kuulua tai olla kuulumatta.
Ei muita, ei muukalaisia...

Nyt ei tarvita uskon tai moraalin suoritteita, ei vahvaa tai edes heikkoa uskonnollista identiteettiä.
Vain korvat tarvitaan, korvat kuulla. Tarvitaan korvat jotka kuulevat hiljaisen mutta koko ajan läsnä olevan äänen, kaikkeuden ydinäänen: Minä Olen nyt tässä.

Uskonnolliset jumalat ovat muita jumalia. Heitä ne surutta menemään. Kiellä ne jumalat, jotka on mahdollista kieltää. Kiellä ne jotka ovat vain ajatuksen heijasteita, kävelykeppejä maailman kuoppaisilla käytävillä.
Minä en ole kohde, en edes uskon kohde. Minä olen uskon subjekti, alkaja ja täyttäjä.

Saari kuin sydän

Tuli on löytänyt heikompansa, vaikka se olisi metallia. Julmalla tavalla se näytti vihansa Norjassa. Kuinka paljon rakkautta voi koko kansa osoittaa vihan ja koston sijasta. Vanhemmista vain 1/8 mandaatilla voin toteuttaa neljännen ukkaasin. Siitäkö minua vaaditaan tilille? Sitäkö on sijoittajan vastuu ottaa toisen oma itselleen ja hävittää ihmisten asuinsija. Meillä ollaan poliittisesti vielä vanhakantaisia öykkäreitä. Kenellä on sille annetaan ja kenellä ei ole, siltä otetaan ja annetaan niille joilla on jo kaikkea yli oman tarpeen. Eivätkö vanhempani käyttäneet heille uskottuja leivisköitä tarpeeksi tehokkaasti, kun heitä minun kauttani halveksitaan. 

Jos olisin ollut vaiti, kivet huutaisivat. Nyt kivi on käynyt kukkimaan norjalaisten osoittaman rakkauden voimasta. Koulusurmat eivät vielä muuttaneet suuntaa yhteisöllisemmäksi. On vaikea löytää yhteistä säveltä, kun jokainen haluaa jäädä kukkona tunkiolla ihmisten mieleen. Puhdistus jatkuu.

Päiväyksen tarkastus

 

Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Sinisen tien pientareet ovat kukkia täynnä.

Sehän onnistu. Eilen olin päivän jäljessä. Tänään on 14.8.2011. Lamppu paloi yöllä katossa.  Siis pimeni, on vielä elettävä Utsjoen auringon alla. Nousi aamulla klo 4.02 ja laskee klo 22.27. On sunnuntai, mutta en ole sunnuntailapsi. JäteKukko laskuttaa perinnöstäni paperilla. Jokohan huomenna kukko kolmasti laulaa, ja minä vapaudun vääristä tiekunnan ukkojen tekemistä päätöksistä. 

Toinen asia on tökännyt minut tikkatauluksi. Onni tökki kylkeen Huvikummussa ja heräsin omaan huutoon. Se oli Onnin viimeinen ilmoitus, että olin hoitanut vanhempani huonosti, aiheuttanut sanomisellani sisareni kuoleman. Nyt lakimiehet menivät halpaan uskoessaan Onnin tyyliä elää ja järjestellä asioita sairaalla tavalla. Tällä hän pääsee hirmuhallitsijoiden joukkoon. Minä pyysin isältä anteeksi näkemäänsä maalla.

- Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiennet silloin mitä tekivät. 

Joidenkin kohdalla on myöhäistä tehdä parannusta. Jäävät odottamaan viimeistä tuomiota, Onnikin, jonka kanssa minulla ei ole ollut mitää tekemistä. Olipahan siskon vihitty mies. Millainen mies, siitä kertoo lakimies sitten kun paperit on selvitetty.

Kun jäteKukon ja Onnin kanssa on asiat selvitetty, en osaa kuvitella, mikä on seuraava selvitettävä menneestä. Harri Holkerin kanssa kävin mökillä. Hän ei sanonut olevansa huvilan omistaja. Hän oli mökkiläinen pääministerinäkin. Vihtaniemellä sijoittajat ovat kunnan uusrikkaita mökkiläisiä. He omistavat lomakiinteistönsä ja rantatonttiplänttinsä. Meidän lapsuuskodin uimarantaan he saavat muukalaisina hautausmaansa. Onhan Moskovaan pitkä matka ja kukapa heitä siellä kaipaisi kuoltuansa. Tuusniemen kunnalle kelpasi pestyt rahat juomakelvottoman Juojärven rannasta. Valamo pyhittää veden vihkimällä ja se ehkä puhdistaa rahatkin lumivalkoisiksi. Ainakin Juojärven syksyinen vesi on parantavaa.

Tie tehkää suoraksi - Opera 2

Tuliukko elää eilistä päivää. Nyt on 13.8.2011

Pahkasikojen Pahkasalo

Tuliukko-blogi ei ole saanut viime aikoina paljon sisältöä. Vitas ei kuulu tälle foorumille. Tuliukot saavat nousemaan tukan pystyyn ja kylmän karsimaan ruumista. Olen saanut säteilyvamman ja tunnistan kehonkielellä hyvän ja pahan. Tuli on tuhoava elementti metallille. Staattisesta sähköstä Hiroshiman vuosipäivännä lisään videon youtubesta.

Eipä onnistunut villakoiran huovuttaminen, mutta olkoon tämä korvaushoitoa sille karsinassa nähdylle lopputulokselle.

- On kuin sian nuuttooma kissa, oli äitini sanonta juhlien jälkeen juhlijoista.

- Niin mikä? En oikein ymmärtänyt navettasymboliikkaa.

Reetta -kissa pääsi maalaistaloon lehmän alle jääneen kissan tilalle. Oli puoliangora kaupunkikissa. Maalla se oppi pyydystämään hiiriä. Sai täysangora pentuja. Niiltäkin olisi voinut huovuttaa karvat pystyyn.

Niskavillat eivät ole enää aikoihin pörhistyneet. Alan jo tuntea kaikki pahkasikojen metkut. Meitä viedään kuin pässiä narussa tuomiolle ja teuraaksi vastaanpanematta.

Feuer und Wasser

Rakkaus on ruma sana. Illanistujaisissa olimme ajautuneet keskustelussa mukavuusalueen ulkopuolelle. Pidot parantuivat, kun vieraat vähenivät. Heinäpoutaa riitti viimeiseen paaliin. Sitten taivas aukeni salamoiden ja jyristen. Ei tullut kuitenkaan maailmanloppu. 

Vireystaso vaihtelee (tunne)elämässä  kuumasta ja kylmään. Vanha pakastin suli huomaamatta. Syytä en tiedä. Sähköpaloa se ei kuitenkaan aiheuttanut. Sekin saattaisi olla mahdollista. Tuliukko sulattaisi metallinkin, vesimies kiehuisi ja lumiukko sulaisi lätäköksi. 

Oh, Feuer und Wasser. Missä tilanteessa siitä luin. On aika aloittaa kirjoitustyö ja kirjailut. Aurinko porotti eilen hiostaen lähtemistäni. Tänään taivas itkee. Eiliset rakeet olivat kiteytyneitä kyyneleitä.  Itku ja nauru tarvitaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Politiikassa on vitsit vähissä. Vaalivoittaja hallituksesta: 
- Tekaisen sen heti.Tekeminen vaatisi uudet vaalit. Sen seurausta mitataan pelkokertoimella ja arvostellaan vastuunkantamisen pakoilulla. Yksipuolue järjestelmässä on vain yksi lopputulos. Kaikki jatkuu entisellään.
En ole kuuma enkä kylmä sen puolesta enkä vastaan. Olen penseä. Minulla on ollut vai yksi ääni ja Tuhkimon kohtalo.